Siirry pääsisältöön

Keväinen koski

Seuraavaksi esittelen teille keväisen lempimaisemani. Kuvia räpsin siellä aina paljon joten piti väsäillä kollaaseja että pääsette vähemmällä ;)


Ensimmäiset kuvat on otettu kuukausi sitten, silloin oli vielä luntakin maassa. Varsinaiset kevättulvat. Normaalisti tässä on vain pienet lurut kivien välissä kun vesi ohjataan "uuden" voimalan kautta.




Eilen tiistaina oli perhekerhon päätös leirikeskuksessa ja autokyytejäkin olisi ollut tarjolla, mutta sanoi jos sää on hyvä menemme kävellen. Aurinko paistoi eikä tuullut vielä paljoa kun yhdeksän jälkeen pääsimme matkaan. Evästä varasin mukaan kun matkaa oli ja varsinkin muutama raskas jokinotko.


Törmälle kun pääsimme ja traktorien pärinä vaimeni alkoi kosken ääni taas kuulua. Yes, kaunista katseltavaa tiedossa. :)
Tässä välillä uoma jo lähes tyhjänä.

Muutaman viikon päästä saa kauniita kuvia,

kun jokivarret ovat valkoisina tuomien kukkiessa.
(tai harmaina kehrääjien jäljiltä)

Vanha voimala toimii museona, tai on toiminut...


Paikkaan on viime vuosina panostettu ja tehty muutaman kilsan patikointipolku.

Emme tällä kertaa lähtenee kiipeämään rappusia,

aika ja voimat olisivat loppuneet kesken :)

Määräys taluttaa pyörää -harvat kaiteet.

Arno on ottanut Emman vanhan 20-tuumaisen pyörän käyttöön, pystyy hyvin ajamaan kun ylätanko ei "häiritse"

Emme jatkaneet tietä pitkin vaan joki vartta ylös.

Hieman oikaisee ja paremmat maisemat.

Mikähän tuo puu/pensas on, jonka avautuvat lehdet muodostavat

kauniita ruusukkeita ja oksat kaartuvat kauniisti?

Tuomi...paju...haapa...

Ikävä kyllä sen saanut kunnon kuvaa...

Voi kun osaisi maalata! :D



Eväs- ja huilaustauko

ja

äiti räpsi kuvia.

Ea nukkui rattaissa, koko matkan.






Kyllä lintujen laulunkin erotti veden pauhulta jos oikein keskittyi.





(Ihminen tullut vanhaksi, vähän jännitti mennä "käytävän" päähän.
Toki piti miettiä mitä muksut tekee jos tipun.)


Vieläkin oli matkaa ylämäkeen ja
kyllä pieni mies alkoi väsymään.
Palanmatkaa tasamaata ja päästiin sitä pikitienvarteen
ja edessä oli toinenkin jokinotko.
Pikkupojan pyöräily alamäkeen jännitti äitiä,
mutta hyvin meni!
Ylämäkeen äiti sai työntää tuplarattaita ja pyörää,
kyllä teki hyvää ;)
Koska matkaan lähtö hieman myöhästyi hieman
ja kulutin aikaa kuvien räpsimiseen,
ajattelin meidän jo myöhästyvä.
Mutta meidän laskeutuessa kolmannen kerran jokinotkoon
riihikappelin kello kajahti klo 11.30
kutsuen väkeä hartaushetkeen.
Sen jälkeen saimme mennä emäntien
kattamaan herkulliseen ruokapöytään.
Arno katseli pöytää jossa oli salaatit ja totesi: "Mä en syö mitään!"
Mutta kun nakit kannettiin pöytään ilme kirkastui.
Kolme annosta nakkia ja muusia!
Kyllä ulkoilma ja liikunta saa nälkäiseksi :)
*
*
Huomaa edellisen postauksen arvonta!
käy jättämässä viestisi

Kommentit

Pieni Lintu sanoi…
Vastavierailulla olen!! :)


Ihanat maisemat, vau!!
Tiina sanoi…
Tuttua, tuttua! Kyllä meidän täytyy olla kerhotuttuja, kun samassa retkipaikassa oltiin tiistaina. Moikataan ens kerralla!
Tiina sanoi…
Ja vielä kommenttia, kun alkuun pääsin. Todella kaunis koti teillä,juuri tuollaisesta aina haaveilen. Ilmoita, jos tulee myyntiin :D
Lennu sanoi…
Unohdin laittaa arvontapostaukseen, että kävijälaskuri on minulla. Ihania kukkia olet ostanut, tuo rungollinen on kaunis.
Ja ihastuttavia koskikuvia, sielu lepää kun vesi virtaa ja kuohuaa koskessa.
Nakit ja muussi taitavat olla jokaisen pienen pojan unelmaruokaa!
Maaka sanoi…
Tiina: Ainahan se on myynnissä jos hinnasta sovitaan :DD
Maaka sanoi…
oikeesti ei kyllä oo rakentamis intoa ittellä tippaakaa.... :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan