Siirry pääsisältöön

Päivän leikit, askareet...

Meillä äitienpäivän juhlinta alkoi eilen lauantai-iltana seurakuntamme perhekirkosta/äitienpäiväjuhlasta. Itsekin saimme ;) olla järjestämässä ohjelmaa sinne, mutta parasta oli ehdottomasti lasten esitykset Jippii-musiikin ja koreografioiden tahtiin:



Teimme näytelmän ja pappimme puhui päälle Hannasta ja Samuelista (1.Sam 1-2) Raamatun kohta kertoo paljon äityidestä, mutta tätä kuvaa katsoessani ajatuksissani on lause, pyyntö, rukous:
Ja Samuel palveli Herraa koko elämänsä ajan.



Tänään aamulla kukaan ei rynnännyt
herättämään ja pomppimaan sänkyyn,
sillä meillä oli "illalla" saunavieras ja valvottiin myöhään.
Sain koulussa ja kerhoissa tehdyt kortit ja lahjat jo klo 0:15 :D
*
Aamulla alakerrassa odotti Emman (Artun avustuksella) kattama aamupalapöytä ja valmiit herkulliset voileivät! Ihanaa.
*
Aamupalan jälkeen koristelin tyttöjen kanssa illalla täytetyn täytekakun, jonka veimme äidilleni. Mukava lahja muutenkin, mutta varsinkin nyt kun mamman polvi on leikattu reilu kaksi viikkoa sitten.
Pakkasimme auton ja lähdimme äitienpäiväkierrokselle:

äidille ja anopille tekemäni essut,
isomammalle ja anopille ruusut
ja Ennin valitsema punainen ruusu äidilleni - mammalle
sekä
Emman kaikille kolmelle tekemät samanlaiset kauniit kortit.








Tänä vuonna,
toista kertaa äitienpäivänä,
menimme
hautausmaan kautta
ja istutin orvokit
meidän pienen poikavauvamme
"Oskarin"
haudalle.











ja osa äitiä...

Jos meillä olisi Oskari, meillä ei olisi Eaa...
Nyt meillä on kummatkin.
Ja se on valinta
mitä me emme itse voineet tehdä...

..hyväksyä vain

ja iloita

Joka kerta kun halaan lapsia,
siinä rutistuksessa on osansa
myös pienelle pojalle
joka saa kasvaa
täydellisessä rakkaudessa
Taivaassa.


Tämä rivistö odottaa muutosta
ja viidettä kuvaa -Ean 1v-kuvaa.
Kaikkiaan kehyksiä minulla on kuusi,
kaksi kaapissa, mutta toisesta on lasi rikki...


Kyllä sitä toisinaan tuskastuu kovastikin äitinä olemiseen
ja martyyrina kysyy:
"Mitä mä oon tehnyt ansaitakseni tämän!?"
Ja niin ihanasti Taivaan Isä vastaa heti
saaden minut toistamaan nöyränä kysymyksen uudestaan:
"Mitä mä oon tehnyt ansaitakseni tämän...
En mitään... En yhtään mitään...

Ansioton rakkaus,
näin vain
syliini annettu!

Päivän leikit askareet, riemut surun kyyneleet

tietää enkelini rinnallani kulkee hän.

Suojellen varjellen, halki öisen pimeyden

askeleni tuntee hän, olen saanut ystävän.
Lasten virsi 112

Kommentit

-T sanoi…
Koskettava postaus ja ajatukset!!! Tuohon ihan pysähdyin "äidin osa...osa äitiä"
Olet kokenut kovia! ...Lohdullista lienee jälleennäkemisen toivo. Sydämen sopukoissa kantaa aina pieniään ja ovat läsnä siellä olemassa...
Siunausta sinulle uuteen alkaneeseen viikkoon!!
Taru sanoi…
Tuli kyynel silmään. Aina koskettaa, kun lukee/kuulee että käydään lapsen haudalla. *halaa* Meillä myöskin toinen äitienpäivä haudalla ja vaikka täällä Ruotsissa äitienpäivä onkin vasta loppukuussa, niin kukat laitetaan Suomen äitienpäivänä. Ja ei -ehkä- meilläkään olisi Eaa jos Saga olisi saanut elää, onhan tytöillä ikäeroa vain vuosi ja 6 päivää. Olen onnellinen molemmista tytöistä.
Marge sanoi…
Niin herkkä postaus! Sinulla on takana myös kovia aikoja, jotka olet pystynyt muuttamaan onnellisiksi ajatuksiksi Taivaan Isaän rakkaudessa. Kiitos kauniista ja koskettavasta postauksestasi!!!
Halauksella, Marge
Tarleena sanoi…
Herkkä kirjoitus sinulla!

Tuli mieleeni, että onko teillä omaa jippiikuoroa paikkakunnallanne? Kyselee yksi jippiikuoronjohtaja ja maakunnallinen vastuuhenkilö ;-)
Maaka sanoi…
Halauksia teille myös <3 Oikein rutistuksia :)

Ja Taru, niin minäkin. Ja olen onnellinen myös puolestasi että olet onnellinen. Päivääkään en antaisi pois.

Tarleena: ei ole kuoroa, vaan cd:n mukaan koreografioita jippii ja muidenkin levyjen tahtiin. Viikonlopulla on lastentapahtuma ja siellä esilaulajat laulavat taustojen ja karaoken säestyksellä. Esilaulajat 1 nainen, 3 varkkia ja 3 MIESTÄ! :) ja lapset esiintyvät.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan