Varjoista valoon

Mä olen ajatellut etten kirjoita valituksia blogiini, sillä niitä on maailma täynnä, mutta koneen ääreen istuessani sain ajatuksiini vastauksen.

Voi miten erään ihmisen ajattelemattomat sanat viikonloppuna saivat loukkasivat ja saivat minut surullisiksi, vihaisiksi... Mä luulin että kaikki on hallinnassa, mutta miten ne sanat nosti kaiken niin pintaan.

Miksi mun pitää ymmärtää ja kohteliaasti kuunnella kuinka he tietävät ja ovat "kokeneet" mistä musta tuntuu... Purra huulta vaieten ja myötätuntoisesti hymyillä.

"Sitten mä yks ilta kans tajusin miten lähellä oli että vauvani olisi voinut kuolla synnytyksessä"
Voi kun mäkin niin mielelläni itkisin lapsi sylissä helpotuksen kyyneleitä

"Sillä oli tarkoituksensa, vaikka mä niin kapinoin ja kaikki meni lopuksi hyvin"
Miten mun lapsen kuolemaan tulee onnellinen loppu?!?

"Mun kaikki raskaudet ovat menneet loppuun saakka, terveet lapset. Mutta yhtä lailla mä oon raskausaikana pelännyt: ensin keskenmenoa ja sitten et syntyy ennemmin.."
Mitä pelko on? Ei ormaali keskenmenon pelko vaan pelko että rakas lapsi otetaan sulta pois. Pelko, stressi, suru, tuska.... Et voi ikinä käsittää mitä.Ean odotusaika oli.

Näiden kanssa olen tässä pyörinyt omien kipujeni kanssa ja sitten siihen tulee ne muut tunteet ahdistus ja epämääräinen syyllisyys jne. Ihmettelin miksi Jumala salli mun nuo viimeiset sanat kuulla...

Ekat sanat lopuksi auttoivat mua raskausaikana tajuamaan että se mitä tunnen on vain pelkoa. Mitään ei ole tapahtunut. Mä vain pelkään ja murehdin. Sama voi toistua, mutta juuri nyt kaikki on hyvin.

Viimeisten sanojen tarkoitusta en tiedä. Ehkä tässä elämän touhussa ja töminässä on joutunut kätkemään liikaa sisälleen ja oli tarpeen illalla itkea ja purkaa itseään.

Koneelle istuessani radio deissä alkoi soimaan kappale, joka sai minut itkemään puhdistavia rakkauden kyyneliä.

"Katsokaa ristin voittajaa, kasvoihin kaikkivaltiaan,

katsokaa Häntä, joka kirkkautta loistaa.

Katsokaa Herraan Jeesukseen,

katsokaa suureen rakkauteen,

katsokaa Häntä, joka synnin vallan voittaa."

Taas mä unohduin katsomaan muita ihmisiä ja käännin katseeni pois

kalleimmastani, lohduttajastani...

Tämä ei ole se uusi sovitus joka pysäytti, mutta laulu on sama :)

http://www.youtube.com/watch?v=u2gmYim_PNI

Monta on ymmärtäväistä :) ja tässä teille vielä lisäapuja surua kohdatessanne.

Seuraava teksti täältä enkelisivut.netistä

http://www.enkelisivut.net/surutyo.html

Joskus voi tuntua, että lapsensa menettäneen perheen lähellä pitäisi olla, mutta miten lähestyä heitä, mitä sanoa. Kun pieni lapsi on kuollut, ei ole olemassa mitään lohtua: Lohduttaminen on sama kuin kieltää ihmiseltä oikeus surra. On kuitenkin yksi keino lohduttaa; Vahvista surua, anna surun ja tuskan vallita juuri sellaisena kuin se on.

Ei tarvitse sanoa mitään, voit vaikka vain kuunnella, olla sanattomasti läsnä. Lähimmäinen, joka jaksaa jäädä ja antaa asioiden olla niin kuin ne ovat, parantaa. Kosketus on aina hyväksi. Pidä kädestä, halaa, pidä nenäliinoja lähettyvillä ja katso silmiin. Käden lämpö on parempi kuin tyhjät kliseet. Voit auttaa myös arkipäivästä selviytymisessä, valmista ruokaa, hoida kotia, auta lastenhoidossa, käy ruokakaupassa jne.

Älä sano ymmärtäväsi. Ymmärtää voi vain sellainen, joka itse on menettänyt lapsen.

Älä myöskään sano: Tällä on jokin tarkoitus. Surevalle tarkoitus saattaa selvitä aikaa myöten, mutta siinä tapauksessa asian pitää lähteä hänestä itsestään, eikä hänelle saa panna sanoja suuhun.

Älä myöskään sano: Kaikki kohtaavat vaikeuksia, se kuuluu elämään. Tai: Sinullahan on toinen lapsi. Sinä olet niin nuori, voit saada uuden lapsen. Aika on puolellasi. Lasta ei voi toinen lapsi koskaan korvata. Kun lapsi kuolee ennen syntymäänsä tai pienenä, maailma pysähtyy ja täyttyy pohjattomasta raastavasta fyysisestä tuskasta. Ei ole niin yksinkertaista antaa lohtua siihen tuskaan.

"Älä hylkää meitä surussa, katso silmiin,

kun puhut minulle,

ja anna minun puhua loppuun.

Kosketa minua, se auttaa.Älä puhu onnestasi, menestyksestäsi työssä

tai rikkinäisistä suhteistasi äläkä yritä

saada minua lopettamaan suremista.

Älä sano, että ymmärrät millaista meillä on,

vaan anna meidän sen sijaan puhua siitä,

mitä tapahtui."-

Jim Downing ja Ingela Bendt-