Siirry pääsisältöön

Yläkertaa kohti.



Joskus silloin, puoli vuotta sitten,
kirjoitin että alakertaan vilkaistuamme
on hyvä jatkaa yläkertaan
:D
Ja vain sata postausta niin päästään jo portaisiin.


Porttikin on pitänyt jo uudestaan laittaa paikoilleen,
mutta eiköhän me se auki saada.
Toisinaan siinä kyllä joku roikkuu ja kiikkuu niin
että se hieman rETkahTaa.
Vaikka ei nyt vissiin kun on uudelleen laitettu...
Arno on kasvanut?
Portaiden alapäähän on pitänyt laittaa matto
kaksinkerroin
pehmentämään yhden portinrytkyttäjän mahdollisia
pyllähdyksiä.



Rappusten kohdalla miehet
(iskä ja paappa)
sanovat "saaneensa parhaan tuntipalkan"
Eli tehdyt raput, laminaattiaskelmat
niin ja paapan huolella listoittamat.


Mä myönnän saaneeni vaikutteita
amerikkalaisista sarjoista :D
Mut suurin vaikuttaja oli erään
suomalaisen vanhan huvilan kuva:
siinä oli vain metallikaiteet,
mutta L-umpiraput, avokaiteet ja kuvat seinillä.


Yksvuotiskuva sarjat siinä esillä.
Onneksi ostin silloin joskus ylimääräisiä kehyksiä
korttisarjoja varten, nyt on Ean kuvillekin paikka :)


Miksi muuten ehdottomasti halusin umpiraput:
ne sai itsetehtyä ja
tämän oven takia tai siis mitä
siellä takana on:
keskuspölynimuri,
hyllykkö, siivoustarvikkeet, emännänjatkos
jne jne
Ovessa lasten koulutöiden näyttely ;)

Kommentit

Niinu sanoi…
Olipa kiva nähdä teitin rappuset,kun meillä vielä(kin) harkitaan millä noi vielä tummanvihreällä kokolattimatolla päällystetyt rappuset tulevaisuudessa päällystetään.
Tosi hyvää työtä ja hienosti viimeistellyt ovat nuo teidän rappuset:)
Viivu sanoi…
:) Ihanan näköstä on! Ja itse ihan ehdottomasti haluan kanssa umpirappuset! Miksi? Ei ole emännän jatketta, mutta ne nyt vaan on niin ihanat!
Pikkupiiku sanoi…
Ihana idea nuo yksivuotiskuvat. Ja niin kauniit portaat. Meillä myös on portaiden alla samansisältöinen komero: keskuspölynimuri, siivousta sekä kauppakassit.
Vekarus sanoi…
Ihanat portaat! Nyt odotetaan jännityksellä mitä sieltä ylhäältä löytyy!
-TIINA- sanoi…
Minäkin jäin innolla odottamaan mitä sieltä ylhäältä löytyy! Hyvältä näytti ainakin tuohon saakka ja umpiportaat on tosi hienot....
Kati sanoi…
Komeat on portaat ja juuri sellaiset, joista haaveilen tulevaan taloomme. Ihanaa vanhanaikaista käytännöllisyyttä. Meille umpiportaat on oikeastaan ainoa vaihtoehto, jos haluamme porraskammoisen koiramme joskus tulevan myös yläkertaan..
Niina sanoi…
LÖysin tänne naanan blgin kautta!:)

Mahtava tuo laiva!!Missä vaiheessa se nyt on?
Sari sanoi…
Hyvältä näyttää <3
Sari sanoi…
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi sanoi…
Jaksan yhä edelleen vain ihastella teidän kotia, uudestaan ja uudestaan...portaikko on todella kaunis...meidän portaikko on todellinen fiasko...pitäisköhän näyttää kuva Harrille et haluaisin tämmöiset niin kuin teillä...=)

...ja ylhäältä löytyy varmasti lisää huokailtavaa...ihanaa...en malta odottaa...

Mi-Ma
Maria sanoi…
Portaikko kuin unelma! Nuo paneelit on upeat. Taas yksi juttu kadehdittavaksi... ;))
Maaka sanoi…
Portaikko taitaakin olla ainoa valmis juttu meillä. Yläkerrassa huoneet ja paikat elää tarpeiden mukaan. Siellä ei mitään ihmeellistä olekaan.
Synttäreitä tässä järjestellään ja iskä otti pekkasen jotta savat laivan valmiiksi :)
Anonyymi sanoi…
Hieno portaikko ja kivasti laitettu kuvat seinälle!

Kiitos paljon muistamisesta! Sydäntäni lämmitti saada ne ihanat siivet ja kahdesti paikattu sydän, ja kirja täynnä kuvaavia sanoja. Kiitos teille kaikille!

t.Eliisa

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan