Siirry pääsisältöön

Tilkkutäkki

Tämän tilkkutäkin tekemisen aloitin,
jo kevättalvella.
Palan silloin tällöin ompelin kiinni ja lisäsin paloja :)


Aika kauan olleet tilkut yhteenommellut,
mutta tikkaus ym tekemättä. Mun mielestä haastavin osuus.
Eilen sitten tikkasin kankaat yhteen
ja tänään reunasoirot.


Tänään tätä tehdes nautiskelin :)
3 isointa leikkiksellä, Enni kerhos, isi töis ja Ea nukku lähes 2h päikkärit!
Mamma ja paappa olivat käyneet puserruttamassa
omenamehua.
Aivan ihanaa,
maku ja tuoksu
ja kyllä vain sillä lasilla on väliä ;)


Täkkikin valmistui :)
Leikkimökkiin sitä aloin tehdä,
mutta ei sitä sinne enää kannata viedä.
Saa nähdä maltanko viedä keväälläkään;
toivottavasti löytää paikkansa sisältä.


Ennin sängyn kokoisen siitä tein,
mutta on kovin pirtsakka meille sisälle...




Täältä sain idean
kokeilla vaatteiden värjäämistä.


Nämä kaks väriä lähti kaupasta mukaan


ja kohteena lähinnä tahtomattani :D
värjäytyneitä valkoisia vaatteita.


Tässä mukavimmat lopputulokset :)
Tekokuituisiin lankoihin väri ei tartu, joten
ihan mukavasti näkyvät kuviot ja erottuvat pitsit.
Toi vaaleanpunainen oli ihan turha juttu
liian vaalea Tai sitten mä laitoin LIIKAA vaatteita
siihen koneelliseen.


Monenlaisia ajatuksia on päässä pyörinyt viime päivinä
saankohan ne tiivistettyä postaukseksi,
löytyykö punainen lanka :)


Maaka

Kommentit

Mimmi sanoi…
Ihana tilkkupeitto! Niitä itsekin joskus väsäillyt. Värjään kanssa ajoittain vaatteita. Kivaa puuhaa :) Ei koskaan tiedä lopputuloksesta.. hih..
Lennu sanoi…
Ihanan suloinen tilkkutäkki. Kauniit värit. Värjäyksesikin on onnistunut hyvin mielestäni.
T: Miss Marple
malla sanoi…
pirteä tilikkutäkki!!!:)
Vekarus sanoi…
Niistähän tuli hyviä! Kyllä värjääminen kannnattaa. Ihanan pirteä täkki!
Viivu sanoi…
Ihana täkki!!!
Maaka sanoi…
Kiitos! :) :)

Juu, vaatteiden värjäys tuo kummasti jännitystä kotiäidin elämään :D
Marjis sanoi…
Onpas iloinen tilkkutäkki.. koskahan minäkin saisin itsestäni irti aloittaa oman tilkkutäkkikokeilun?

Ja tuo värjäyshän onnistui upeasti, kivannäköiset tuli vaatteista, jotka olisin tuollaisena värjääntyneenä valkoisena heittänyt pois... Hyvä idea!
Niinu sanoi…
Nyt tilkkutäkkiä ompelemaan!
Ihanan värikäs:)
Mullkin on taivaansininen pesukoneväri ostettuna...en vaan enää muista mitä sillä piti värjäämäni...
Marge sanoi…
Ihana, pirteä tilkkutäkki!!
Ja vaatteista tuli hienot, onnistuivat tosi hyvin!! Anoppi kans värjäilee milloin mitäkin ja lopputulos on kyllä aina ollut hieno.
Ihanaa syyskuun jatkoa!:)
Maritz sanoi…
Ihana tilkkutäkki! :)

Hyvin otti väri tuohon legon asuun. Itse vein juuri tuollaisen käyttämättömän asun kierrätykseen. Kun jostain syystä meillä ei pojat sitä pitäneet. Hyvän näköinen nuon punaisena tuo puku.
Maaka sanoi…
Tuo legonpuku on liberokeräysasu ja housut ja paita tuntuu olevan eripari paita pieni ja housut pitkät. Toivottavasti nyt värjättynä osaan pitää niitä erikseen :)
Anonyymi sanoi…
Löysin blogisi jokin aika sitten "vahingossa". Sielujen sympatiaa ja tuttuja tuntoja, ikuista oman ajan puutetta ja arjen iloja!Eloniloa syksyysi.t. Tuulai myös viiden mamma
Maaka sanoi…
Hei Tuulai, mukava kuulla sinusta :)Tietää ja kokea kanssasi sielujen sympatiaa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan