Siirry pääsisältöön

Suklaatyynyt ja tonttuilua!


Lauantaina sai tehdyksi tämän tyyny parin
ja näihin mun pienet kangas palat hupenivatkin.
Sydänkangasta jäi vielä 30cm soiro
josta sai pienen kaitaliinan.

Onneksi on näitä keskeneräisiä projekteja
meneillään niin värkkiäkin löytyy kotoa,
kuten nyt ruskea kaitanauhaa! :)




Valmista tuli vaikka lähetin lapset tonttuilemaan,
vai pahantekoon??!?
Karkkipäivän karkit, kun oli syöty komensin lapset ulos
purkamaan mahdollista sokerihumalaa.
Tekemisenkin pimenevään iltaa (klo 17) heille
kerroin ja annoin materiaalin!
Ja kävinpä itsekin Ean kanssa matkassa mukana.


Muistan pienenä kuinka kaverilla olessani
ovelta kuului koputus ja
kun ystäväni meni avaamaan
ketään ei näkynyt,
mutta portailla oli joulukortti
hyvänjoulun toivotuksineen ja allekirjoittajana:
tontut!
Kortteja löytyi heiltä ennestääkin jo useamman.


Voi olisipa meilläkin käynyt,
mutta asuimme 1,5km päässä kylämme "keskustasta".
No, vanhempien sisarusteni "kelloittelu" jutuista
päättelin tämän olevan samanlaista touhua
ja että tonttujen sijaan asialla olivat poijanlonterit!
Niin ja ennen kaikkea siitä, että
oikeat tontut olisivat tulleet myös meille asti!


Salaperäistä hiiviskelyä pimeässä,
yksi menee viemään oven eteen joulukortin,
"Iloista jouluodotusta"
"Muista olla kiltisti"
T:Tontut

pimputtaa ovikelloa ja juokseen nurkan taakse.
Kahdessa naapurissa ja veljen oven takana
kävimme.
Ymmärretiinköhän idea?
Siitä kelloottelusta nääs jotkut olivat suuttuneet kovasti:
(ilmeisesti tarkoituksen mukaistakin)
yöllä kun soittivat lehmänkello ikkunan alla!
Onhan tämä aivan toista? ;D

Tonttuilun jälkeen lapset hakivat
naapurin lapset taskulamppuleikkeihin
ja kuulivat että tonttu oli käynyt!
Eivät olleet paljastaneet itseään :)

Meillä ei muuten voi "pelotella" tonttuilla;
Enni pelkää! :D

Paras oli kuitenkin mahdollisen (?) pahanteon jälkeen
ostaa yhdet enkelin siivet
vakuuttamaan viattomuuttani
ja hyvää tarkoitustani:


Olkoot nyt ruskean ruutunauhan keran tuossa,
kunnes joku kiskoo nauhasta alas !

Olkaahan kiltisti;
tonttuja on liikkeellä!

Tonttuilu terveisin,
Maaka

P.S Olisikohan seuraavassa postauksessa jouluisen arvonnan vuoro?
Joissa blogeissa olen törmännyt arvontoihin,
jotka on tarkoitettu, ainoastaan lukijoiksi ilmoittuneille...
Mmmm. Mietitään!
Siten palkinto menisi varmasti tutuille ;)

Kommentit

Arja sanoi…
Heips! Olipas hauska tonttutarina:-)
Miks tontut ei käy mun ovella ;-)
Minäkin järjestän arvonnan vain lukijoille, koska on paljon, jotka ei muuten kommentoi, kuin arvonta postaukseen.Minusta se on väärin vakkari lukijoita kohtaan :-))
Mukavaa tonttuilu viikkoa!
Sari sanoi…
Hauska idea tuo tonttukortti juttu =)))) Ja sitten noihin tyynyihin!!!!!
Rakastuin heti <3!!!!!
-TIINA- sanoi…
Kauniita tyynyjä olet tehnyt! Minä olen jo tovin "kiristänyt" tontuilla...hyi minua ;) Tuo on kyllä hauska idea....
Minna Perälä sanoi…
Kerrassaan ihastuttavat tyynyt olet tehnyt! Tykkään kovasti!!!

Mukavaa keskiviikkoa!
Hanna sanoi…
Ihana idea tonttuilla ja nuo tyynyt aivan ihanat!! :) Näin uutena löysin blogiisi ja ihan mielettömän kauniita juttuja sinulla... :)

T. Peikkotyttö
http://peikotar.vuodatus.net
Anonyymi sanoi…
Huomenta,
tosi kauniit tyynyt olet tehnyt!
Hauskaa tonttuilua,olen kuullut myös tuon leikin,tosin vähän pidemmällä versiolla:
Hyvän joulun toivotuksessa (kortissa) luvataan myös,että jos asukkaat saavat "tontut" kiinni he tulevat laulamaan! Eli talon väki lähtee juoksemaan tonttujen perään laulun toivossa! :D
Mukavaa loppu viikkoa!
Ihan herkut tyynyt! ihana tonttujuttu :) Meillä vanhin poika kierteli yks ilta pihalla tonttuna, pienimmille meni täydestä ja hauskaa tuntui olevan :D
heini sanoi…
Ihastuttavia tyynyjä! Nuo kankaat on kyllä niin munkin makuun! :)
Ja nuo siivet... Tosi kauniit! <3
Voi, kun meilläkin asuis naapurissa "tonttuja". ;) Aivan ihana idea, meillä kun niin odotellaan joulua, ja lapset kurkistelee aina välillä ulos ikkunasta, josko sattuis näkymään vilaus tontusta... :)

-Heini-
Maria sanoi…
Ihana tonttuiluidea! Pitääpä pistää muistiin... ;D

Tuon lamppukuvan kohdalla repesin: Eilen illalla mietin, miten saisin meidän makkarin tylsän ruusukankaisen yölampun varjostimen piristettyä -ja tuumin, jos pitsinauhasta ja siivistä jotain virittelis... Ja täällä sinä samoissa puuhissa yhtäaikaa!!
Eilisen kyllä ajattelin sinua, sommittelin mielessä kirjettä, jota en ehtinyt kirjoittamaan kotipuuhilta... Oltiinko me samassa ajatuksessa liitelemässä siksi? ;)

Ompelukset on ihania! Niissä puuhissa ollaan täälläkin, minulla vain kankaat tummanpunaisia! :)

Lähetän yhden ison ja lämpöisen Ajatuksen Ystävälleni, kunnes sen kirjeen ehdin kirjoittaa! <3
Kiirettä on: Viikonlopuksi tule Vaasaan markkinoille ja lasten asiat ja ja ja pitää hoitaa sitä ennen.
TilkkuSatu sanoi…
Aivan ihkut tyynyt :D Pidän ruskeasta myös ja palloista....
Niina sanoi…
mä täälä käyn sillon tällön lukemas!ihana blogi ja koti sulla!

ostin kans tuota kangasta mutta vielä en oo mitään tehny,tosi kiva tuo kaitaliina ja tyynyt!!! <3
taidan vähän matkia...!

kiva tonttuiluidea!
Anu sanoi…
Nätit tyynyt olet tehnyt. Tykkään hurjasti tuosta sydänkankaasta...niin ja pallokankaasta. Kokonaisuus siis täydellinen :)
Vekarus sanoi…
Ihanat tyynyt ja mahtava tonttuilu-idea!

Onneksi sitä on jo lukija :-)

Mukavaa viikonjatkoa!
Sini sanoi…
Ruskea on niin ihana väri ja sopii jouluunkin vallan mainiosti! :)
Maaka sanoi…
Vielä ei ainakaan kukaan torunut meitä tonttuilujen johdosta! ;D Hyvä :)

Oli iloinen yllätys itsellekin kuinka hyvin nuo kankaat sopivat yhteen, aivan kuin yhteen suunnitellut... Tein vain väärän malliset tyynyt, sillä tuo matala ei sovi meiden sohvalle lainkaan! :( Voivathan nuo toki tuossa penkilläkin olla ja tie jos toinen menis ylös. (jahka saan toiset sinne tyynyt valmiiksi!)Niin tais sitten vois miettiä uutta sohvaa! ;DDD

PrinsessaTrio: Tontuilla "rauhoittuminen" ja esim lelujen keräily käy kuitenkin ihan mukavasti :D Harmittaa ettei sitä voi meillä käytää. Täytyy yrittää selviytyä! Tais itten tupla huijausta. Ennille kertoa, ettei tonttuja ole olemassa, mutta toiset luulee että on ja ovat kiltimpiä jos niitä huijaa. Toisille: Tonttuja on olemassa, mutta äiti huijaa Enniä koska hän pelkää! :DDD Kumpi lause on huijausta!?!

MariaK: Sä taisit lähettää idean mulle; sillä niin helposti se tuli! :))) Siivet oli nipsullaan säilytyksessä lapun reunassa ja sitten tuli tuo nauha vastaan jota olen koittanut sovitella sinne tänne. Ja sitten vilahti! :) Lämmin ajatus Ystävältä, siis.
Heidi sanoi…
Hauskaa tonttuilua :)) Ja todella herkullisen näköiset tyynyt olet ommellut :)
Viivu sanoi…
Voi mitä ihanuuksia oletkaan taas touhuillut!!! Hienoa että minitonttukin löysi perille :) Sai varmasti ihanan kodin!!!
mimmuli sanoi…
Sinulla on suloistakin suloisempi oma tonttuparvi=)
Kaunis oli tonntujen tarina. Ihania juttuja taas! Ja nuo joulusukat tuossa edellisessä postauksessa! VOIH...!
Ihanaa tonttuilua, tulin hyvälle mielelle pitkän työpäivän jälkeen :)
Ja kauniita tyynyjä, oih!
Maaka sanoi…
Kiitos, TE saatte minut hyvälle mielelle :)))
Unelma-alli sanoi…
Hauskaa! =)
Meilläkin oli käynyt tonttu...
Voi sitä lasten riemua ja jännitystä!
Nyt kannattaa olla siivosti! ;)
Mukavaa joulunodotusta!
vanamo sanoi…
Kivasti on tonttuiltu siellä teillä.
Elämä on ihanaa, kun siinä on vähän leikkiäkin mukana:)

Kauniit tyynyt olet ommellut, itsellä rojektit on hieman nihkeästi eteneviä tällä hetkellä. Että minäkö olen aloitanut joulupuuhat ajoissa, jo lokakuussa...ja aina vain on kaikki tekemättä:D (kun koko ajan itse keksii lisää). No, en silti aio stressiksi asti ottaa...

Mukavaa päivää!
Maaka sanoi…
Lokakuussa minäkin aloitan, mutta mikään ei ole vielä oikein valmista :D
S sanoi…
Voi miten kauniit tyynyt!!!!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan