perjantai 11. lokakuuta 2013

Hiekkalaatikolla

Vaikka ovet on lukossa niin silti nuo pikkumiehet 
pääsevät välillä karkaamaan pihalle.
A2v saa jo välillä lukon auki.


Välttääkseni märkiä sukkia 
(kumpparifanitus on poistanut kyllä ongelmaa)
ja kylmiä käsiä olemme viime aikoina ulkoileet ahkerasti.


Mä itte oon löytänyt oman pihan aivan uudella tavalla.
Enää m,e ei juurikaan olla lähdetty kävelylle,
vaan ollaan pysytty omas pihapiiris.


Kävelyretket pikkupyöräilijöiden kanssa
 alkoivat olla liian hermoillekäyviä,
varsinkin kun ei ollut sydäntä jättää koiraa kotio.
Liian monta ittepäistä,  liikkuvaa osaa!


Sitä paitsi hiekkalaatikolla kaikki viihtyvät. 


A1v ja Heta kilpailevat ahkerimman käyttäjän osasta.
Koira tykkää kun saa olla seurassamme.


Munkaan ei tarvi harmitella kun en saa tehtyä lastenkaitsennalta,
mitään muuta. Nyt voi samalla kouluttaa koiraa ihmisten tavoille
ja vahtia ettei se karkaa pihasta.


Vielä A2v:n voimat riittää sen komenteluun ja leikeihin vetämiseen.


Toivotaan että Hetan kasvaessaan ymmärtää myös parhaansa:
kärsivällisesti nauttia leikissä mukana olemisesta. ;)

Maaka


2 kommenttia:

suvi kirjoitti...

valtava ikävän puuska ryöpsähti tuota teidän koiraa katsoessani <3 niin tuli mieleen oma rakas koirani,joka piti iän vuoksi lopettaa n.10v sitten...meillä kans 2,6v pukee itse vaatteet ja painuu pihalle heti kun mahollista...pienempi karkaa ryömimällä,jos joku unohtaa ulko-oven rakoselleen...

Riikka kirjoitti...

Ihana koira! Ja niin tuttua tuo pihalle karkaaminen.. Nimimerkillä itsekin naapurista yhteistuumin karanneita koiraa ja kolmevuotiiasta hakeneena..