Siirry pääsisältöön

Seimen äärellä

 Tähtiä, sydämiä, joulusukkia,
tonttujakin on tullut jouluksi tehtyä,
mutta kauan olen jo halunnut sen tärkeimmän;
joulun sanoman, meidän näköisen,
seimi-asetelman.



 Kaupoista löytyy vain kruusailtuja ja kipsisiä, muovisia.



Halusin leikin kestävän ja yksinkertaisen,
mielikuvitukselle tilaa antavan.


Kun viimein sain hahmot päässäni "innovoitua"
ja sitten valmistettua,
iskä "pääsi" rakentamaan tallia


Teimme samalla muutaman myyjäisiinkin asti.


Puu kroppa ja pehmopää.


Käsillekin on suunnitelma, mutta
nyt päädyin kuitenkin niitäkin pelkistytempään-


lapsellisia ja iloisia kuoseja


tähti tarranauhalla kiinni


meriheinällä peitelty seimi


rakkaudella tehtyjä





Tallissa on tilaa jos sinne
haluaa vielä lisäillä itsetehtyjä tai
ostettuja lampaita, lintuja, aasin...


Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut,
että antoi ainokaisen Poikansa,
ettei yksikään, joka häneen uskoo,
hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Joh 3:16


Seimiasetelmissa ei yleensä enkeleitä ole,
mutta ajattelen että paikalle he varmasti olivat.
Sillä kukapa olisi halunnut missata kun
maailmankaikkeuden Herran syntyy ihmiseksi
ja Jumalan suuri pelastusuunnitelma konkretisoituu?

Maaka


Kommentit

PiipeA sanoi…
Kiitos, Maaka! Ihana seimen olette askarrelleet. Totta: seimen Lapsi on tärkein juttu joulussa. Meillä on tänään päiväkodissa joulujuhlat ja sielläkin esitetään jouluevankeliumi, koska minusta on tärkeää tuoda joulun kristillinen sanoma esille. Pienet enkelit, paimenet, Joosef ja Maria ovat niin ihania!
Mömmeli sanoi…
Todella hellyyttävän kaunis ja yksinkertainen seimi
Susanna sanoi…
Ihana, todella suloinen :)
eenamaarit sanoi…
Ihania seimiä! Vieläkö näitä on myynnissä jossain sulla? terv. yksi seimeä kaipaava jurvalainen
Maaka sanoi…
Yks on vielä, itseasiassa samanlaisilla vaatteilla kuin tämä omakin. :)
25e mä niistä pyysin.
Laita spostia jos vie kiinnostaa.
marikajamarkus(at)hotmail.com
eenamaarit sanoi…
Laitoin spostia. :)
Maria sanoi…
Ai että! Tosi kaunis seimi! :) Siunattua joulun odotusta teidän perheelle! :)
Riina sanoi…
Voi mikä idea! Jos tällasen vielä ehtis tehdä kaiken joulukiireen keskellä... :)
suvi sanoi…
ihana ja kaunis seimi <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan