Siirry pääsisältöön

Syysreissu: Kuralan Kylämäki


Siinä kohtaa, kun päätimme ottaa vaunun perään, 
aloin googletella mitä tekemistä Turusta löytyisi lapsille 
ja vastaan tuli Kuralan Kylämäki, 
joka oli viikonloppuna auki sadonkorjuu puuhien merkeissä.


Neljän talon, pihapiirin kokonaisuus 50-luvun tunnelmissa.
Josta luvattiin että kaikkeen saa koskea 
ja lapsille omia leikkipaikkoja.
Ei sisäänpääsy maksuja ja pihapiiriin 
sai tutustua myös aukioloaikojen ulkopuolella.


Ensimmäisen tuvan porstuaan astuessani
tuoksu/haju toi vahvana mieleen, 
kun lapsena isoäitini asui vielä "vanhastuvas".
Ei kosteuden haju, vaan touhujen ja ruuan tuoksut.
Keittiössä emännät säilöivät kurkkuja 
mutta ei etikan haju kuitenkaan kaikkea muuta alleen peittänyt.

Ja nuo tuollaiset sakset... Ne tuovat muistoja myös. 😊



Eläväiset lapseni, varsinkin tämä yksi muisti hyvinkin sanani 
että kaikkeen saa koskea :D
Touhua oli niin, että piti rauhoitella.






Pian eräs, paikkaa meille lähtöätehdessään esitellyt, mummo
huikkasi että emäntä oli lähdössä kanoja ruokkimaan.


Emännän kutsuessa kanat tulivat esille makaronia, herkkuaan popsimaan.


Nämä valkoiseksi kalkitut navetan seinät ovat upeat, 
mutta kyllä "lehmälän" haju leijui vielä yllätän voimakkaana.




Kovasti sai kutsua ja kelloaan kilkattaa 
ennenkuin lapset malttoivat siirtyä piharakennuksen puotileikistään 
Hetkeksi sisälle koulun penkille.


Iskä kävi ostamassa kahvilasta itselleen kahvin ja



nautimme eväät pihapiirin pöydässä.
Paikkaa muuten mainostettiin eväsretkipaikkanakin. 

Jaossa oli myös kartta johon oli merkitty 
tehtäväkätköjen paikat ja vihjeet.
Aarteenetsintää kietoo aina ja pari kätköäni tuli etsittyä ja tehtävät suoritettua:
" kierrä omenapuu kolmesti, mutta varo koskemasta oksiin, 
tai joudut kiertämään uudestaan."


Kokeiluverstaalla saimme opetella parsimista sekä 
viljojen karstaamista ja keräämistä.



Sitten vielä lampaitten ruokkimisen ja silittelyä jälkeen pois:


autolle, ruokakauppaan ja uutta yösijaa kohden.

Maaka

Kommentit

suvi sanoi…
Tuohan kuulostaa kivalta paikalta.
Anonyymi sanoi…
Oliskos siitä kolme vuotta, kun Kuralassa oli vielä lehmiä. Sitten tuli EHEC-bakteeri tinkimaitoonkin ja lehmät hävitettiin ja kova desinfiointi alueelle, navettaan ja laitumille.
Maaka sanoi…
No se selittää navetan voimakkaan "tuoksun"! Mä olin ihan hämmentynyt että miten voi haista niin tuoreena, kun ajattelin ettei oo moneen kymmeneen vuoteen ollut käytössä! Harmi juttu tuo bakteeri :/
Harvoinpa lapsilla on mahdollisuutta edes lehmää nähdä, hevosiakin näkee paljon useammin kuin lehmiä laitumella.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan