Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Östermyra-päivät

Lähelle on pitkä matka.... Vai kuinka se menikään? Joskus 15v sitten ollaan pyörähdetty ainakin pihariirissä, mutta täytyy myöntää että maakuntamuseo Seinäjoella on ollut liian lähellä, että siellä olisi ehtinyt käydä! Lomareissuillahan me käydään usein museoissa, mutta silloinhan se kuuluukin asiaan: mennä ja ihmetellä, tutkia ja ihastella kaikessa rauhassa. Kaveri on joskus kehunut  Östermyra-päivien  lapsillekin sopivaa ohjelmaa, joten otin asiaksi jo hyvissä ajoin meikkasin viikonlopun kalenteriin Iskä oli töissä joten lähdin matkaan neljän nuorimmaisen kanssa. Tapahtuman merkeissä viitattiin parkkipaikka ja sieltä  mihin mennä ja mistä löytyy kartta ja ohjelma. Ekaksi suunnattiin kuvassa näkyvään  punamultaisen ladon takana olevaan rakennukseen. Sieltä löytyi kivinäyttelyä, tietoa soista ja turpeesta,  jotka tenavat tais juosta läpitte. Mutta sitte tuli vastaan huone,  jonka seinät oli täynnä täytettyjä lintuja, eläimiä, kaloja. Lattialla oli vitriinejä ja laatikostoj

Syksyn tuntua

Kovasti on nyt syksyn tuntua ilmassa, alhaalla roikkuvat harmaat pilvet, märkä nurmikko.... Valmistelee meitä sopivasti tiistaina alkavaan arkeen, lapset eskariin, kouluun ja iskä töihin. Mä otan varaslähdön jo maanantaina, viikon kurssin merkeissä. Oma koulun aloitus odottelee vielä TE-keskuksen päätöstä. Iskää varsinkin olisi vielä pikottanut reissun päälle, mutta kun temppuileva lieden lisäksi työsuhteensa irti sanoi myös pyykkikone, pakko oli suunnata huomio arkisiin askareisiin  ja käydä konekaupoilla. Ja nyt sitten antaumuksella koitan pyykkivuorta pienentää. Sateen tuoksuun sekoittuu nyt savun ja lämpökäsitellyn puun tuoksu. Eilinen into ja touhotus paljun tulosta on jo helpottanut ja kuuluu pyhäaamuun sopiva veden loiske ja puheensorina. Parissa päivässä siihen sopivasti kyllästytäänkin. Sitten on hyvä ja helppo kärrätä vuorapaljukärry pois. Keskimmäisen 12v synttymäpäivää juhlistettiin kaverien keran. Sipsien, karkkien ja keksien lisäksi tekaisin juustokaku