torstai 7. tammikuuta 2010

Sortinsakki: Talviprinsessalle mekko

keskiviikkona 23. joulukuuta 2009

Talviprinsessalle mekko

Ostin keväällä alennusmyynnistä Ealle nameit:n
juhlamekon ja nyt sitten aloin etsiä joulunjuhliin
Ennille siihen sopivaa:
harmaata, pitkää, juhlavaa ja
kerrankin oikein prinsessamekkoa!

Meidän kans vanhinta typsyä ovat vain
hankalia puetettavia:
mun suloinen pämpäle ja
ihana tirpuunen :)

Joten kaupan mekot olivat Ennille liian leveitä
ja pienempi koko oli sitten liian lyhyt
eikä ne muutenkaan vastanneet haaveitani...

Eikun kangaskauppaan inspiroitumaan.


Kerrankin jotain muuta kuin puuvillaa.
Hameosa muuttui leikatessa myös huivimalliksi.

Käykä teille koskaan niin että alko innostus muuttuu
pakkopullaksi, työ odottaa keskeneräisenä ja
ompelet kaikkea muuta välillä?
(esim monta sisustus juttua, joululahjaa..?)

Mulle väki taas kerran niin,
tekeminen alkoi tökkiä!
Piti niin taiteilla liukkaiden ja ohuen kankaan kanssa.
"Kaavat" piti tehdä omasta päästä ja
reilu kangaspala muuttui helma muutoksen takia
niukaksi enkä lisää jaksanut hakea.

Onneksi koto varastosta löytyi satiinikanttinauhaa.

Sovittamittaminen piti tehdä tarkkaan,
ettei vain liikaa leikkaa pois,
ja neiti vastusteli nuppineulojen takia.


Toisaalta mekko aiheutti jo puolivalmiina
"pyörimiskohtauksia ja kaatumista" ;D


Sanoin Ennille kun pyysin sovittamaan,
että äiskän tekis mieli nakata koko mekko roskiin!
Ainakin sovitus sujui sillä kertaa hienosti ja
äiti sai hymyjä ja suukkoja jotka
auttoivat jatkamaan.


Onneksi mä oon näin nuuka ja
itsepäinen; kun kerran aikaa on tuhlattu
valmiiksi kans teen,

Ja valmista tuli!

Ja tietenki vielä tyllialushame nostattamaan helmaa,
tuomaan runsautta ja kahinaa.
Päälimmäisestä tuli hieman laineilevahelmainen,
mutta sovitaan että se kuuluu asiaan! ;)


Pikkulikat valmiina joulujuhlaan :)
Eakin osasi jo keikistellä ja
PYÖRÄHTÄÄKIN!

HYVÄÄ JOULUA JA


ONNELISTA UUTTA VUOTTA
TÄÄLTÄ SORTINSAKIN PUOLETA

Toivotteleepi
Maaka

3 kommenttia:

Maaka kirjoitti...

5 kommenttia:

jarna kirjoitti...

No kyllä nyt kelpaa prinsessoida!
22. joulukuuta 2009 0.40



Maritz kirjoitti...

Kaunishan mekko siitä tuli. Ihan hienostihan se laskeutuu. En mää vaan osaisi :D
22. joulukuuta 2009 1.10



Anis kirjoitti...

Ihana mekko tuli! Joskus tosiaan minulla ainakin jää hommat kesken tai innostus lopahtaa jo ennen kuin on aloitanutkaan. Kivaa kuitenkin sitten kun ei annakkaan periksi ja tekee valmiiksi asti. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta teillekin!
22. joulukuuta 2009 5.46



heini kirjoitti...

Kauniita tyttöjä! <3
Ja voi, kunka kauniin mekon oot saanut aikaan, upea! Mä en ikinä osais moista kauneutta ommella!
Mulle käy yhtenään niin isompien tai vaikeampien ompelu projektien kanssa, että työ jää kesken ja teen monta pientä siinä välissä, kun koko homma maistuu ihan puulta. Sitten jostain taas löytyy inspiraatio, tai juurikin se ajatus, että kun on jo niin paljon laittanut aikaa ja vaivaa työhön, se on pakko saada valmiiksi. Ihana on se tunne sitten, kun joku hankala/pitkä projekti sitten viimein valmistuu! :)

-Heini
2. tammikuuta 2010 8.18



Maaka kirjoitti...

:)
2. tammikuuta 2010 11.17

Lähetä kommentti

Tarleena kirjoitti...

Kaunis mekko ja "hymyilee" nätisti! Meidän kuopuksen hameet hymyilee, kun ne pyörii juuri samalla tavalla... En ensin aikoinaan tajunnut, mitä hän tarkoitti, kun kysyi multa että hymyileekö äiti sun hameet?

Maaka kirjoitti...

Hymyn se kauniisti huluava helma kyllä tuo naamallekin ja kikatuksen, joten hyvin kuvaava senkin puoleen :)