Siirry pääsisältöön

Kansalaisopiston näyttelyssä

Noin 15v sitten muutin vanhempieni kanssa
tälle paikkakunnalle "elämän tilanteiden pakottamana".
Pian perhetuttava haastoi sairaseläkkeelle
jäänyttä/joutunutta isääni kansalaisopiston puupiiriin.
Ikänsä puun kanssa työskenneelle
isälleni se oli luonteva harrastus.
Ensin valmistui kapiokirstuja,
sitten könnikelloja,
jossain vaiheessa hän kävi ostamassa itselleen taltat ja
alkoi veistelemään koristeita itselle ja muillekin
en -kelloja, joiden tekemistä hän alkoi opettamaan.

Meidän lasten talonrakentamisten takia isä on aina pitänyt taukoa,
mutta tällä kertaa palattuaan hän aloitti
ja alkoi opettamaan mahapiironkin tekoa.

Viikonloppuna oli kansalaisopiston
kevätnäyttely jossa mekin tietenkin kävimme :)


Tämä piironki ei ole isäni tekemä
vaan erään kurssilla olleen rouvan.
Salaman valossa näkyykin hyvin tuo koristeltu,
viiluista liimattu pinnoite... insta...?
Piironki ei "ihan" valmistu kahdessa lukukaudessa ;D


Isossa salissa oli työnäytteitä ja puupisteessä
meidänkin muksut veistelivät paapan ohjauksessa :)


Nypläystäkin Arttu kokeilin rivin verran.


Huovutustakin sai kokeilla ja muksut huovuttivat
itselleen kukat. Arnon oman äiti viimeisteli työtapaturman vuoksi.
Poika iski neulan kyntensä lävitse :S
Ai-jai!


Yksi sivu huone oli sisutettu kodin omaisesti
eri piirien taidonnäytteillä :)
Tämä könninkellokaan ei ole isäni tekemä,

mutta siinä olevat veistokset, kruunut kylläkin.
Taitavat olla hänen maalaamatkin...
(En oo ihan satavarma)


Meidän kierroksen tärkein kohde olikin tässä:

Isän veistämä rokokoopeili
"äitienpäivälahja äidilleni." :D
Tällä taisi kuittaanuta nyt jokunen väliin jäänytkin lahja ;D

Mahapiironki piiriläisen tekemä.
Otan joskus peilistä paremman kuvan sitten
omalla paikallaan oman piirongin päällä.


Näyttelyssä huomasin että lähipäiväinä olisi
mahdollisesti syksyllä alkavan nukkekotipiirin
alustava tilaisuus.
Taidanpa koettaa mennä sinne, ja tehdä ensi tutustumisen
kansalisopiston ihmeelliseen maailmaan ;D

Kutomapiiri olisi jotenkin mukava, mutta niihin
ei mummojen kiireiseen tahtiin sovi mennä hidastelemaan
(Ystäväni kerran erehtyi :D
Mummo:Koska teet sen maton niitä puilta valmiiksi?
Ystäväni:Ei nyt oon töiltä ehtinyt ylimääräistä käymään.
Mummo:Tekisit yöllä, niin mäkin nuorena tein!)


Maaka

P.S Flunssatilanne muuttumaton,
tiskikone edelleen rikki,
mutta siitä työpaikasta ei ole kuulunut mitään!!! :)
Olin joko riittävän penseä työhaastatttelussa
tai rahoituksesta ei ole kuulunut mitään ;D
Toisaalta jos noin epämääräisillä suunnitelmilla saa rahoitusta Helsingin herroilta, niin mä paan samantien omat hakemukset vetämään!

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Voi, mitä ihanuuksia!
-arja-
mimmuli sanoi…
Jestas mitä kädentaitoa! Olet tainut periä aimon annoksen luovuutta isältä=) Peili on todella mahtava.
Upeita taideteoksia! Minäkin kerran menin kutomapiiriin, enpä mennyt seuraavana syksynä ihan tuosta mainitusta syystä ;D
Anu sanoi…
Upea peili, kyllä on isäsi taitava!!
Täällä on pesukone rikki, että sikäli samassa veneessä. Ja flunssassa myös edelleen.
Mukavaa viikkoa,
Anu
Jonna sanoi…
Onpas mahtavan peilin isäsi tehnyt, vau! Todella taitava!
Marika sanoi…
Yhdyn edellisiin,mahtavaa kädentaitoa!
Katja sanoi…
Intarsiaa :)
Ei voi muuta sanoa kuin että upeita huonekaluja!!
Anskuliini sanoi…
Aivan upea tuo isäsi tekemä peili!! Ja nuo muutkin kalusteet, toiset ne taitaa :)
Maaka sanoi…
Kiitos Katja, mä koitan jälleen kerran painaa sen päähäni, mieles vain pyörii installio tain jotain. Äää nyt se taas sekas :/ Intarsia!
Katja sanoi…
Tosi hienoja juttuja, taitavia tekijöitä totta tosiaan!

Vanhemmillani olisi tarpeettomana juuri tuollainen könninkello, ja olen harkinnut josko sen meille ottaisin..
Tassu sanoi…
Kiva uusi blogi löytyi täältä! Hienoa että tuot avoimesti esille elämänkatsomuksesi =) Ja mukava seurata teidän lapsiperheen arkea blogisi kautta.
Anonyymi sanoi…
Voi,mitä kättentyötä!
Taitava on isäsi.
Ja Ean uusi päiväpeitto on suloinen myös!
Minä en ole saanut mitään näkyvää aikaiseksi aikoihin,joskus taas kenties.Iloista viikon jatkoa teille!
LilliPii sanoi…
Oi, mitä aarteita! Tuollaisia tehdessä saa olla todella kärsivällinen, kärsivällinen ja kärsivällinen. Todellisia taidonnäytteitä!
Maria sanoi…
*kadekadekade* ;D
Osatapa meilläkin joku tuollaista tehdä! Ottaisin laulaen kotiini!

(Haastapa muuten Satu kuvaamaan blogiinsa kotinsa ihanuuksia: Satun mies on Todella taitava ja heillä on koti ammattipuusepän tekemiä kaunottaria. Arvaa, kuka on Tosi Kade?? ;DD)
Minna sanoi…
Ooh, kuinka hienoa koristeveistoa täällä postauksessa. Käsityötaitoa parhaimmillaan. Itselin puusepän ammatin joskus hankkineena näitä arvostan kovin. =D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan