Siirry pääsisältöön

Pääsiäiseen...

Pääsiäiskoristeekin ovat löytäneet paikoilleen,
vaikka meillä nyt jäikin ruohot kylvämättä :/
Pupuja on sen sijaan joka paikassa
symbolisoimassa uuden elämän alkua!

Tässä on nyt kuvaa mihin tumma senkki
joutui siirtymään ruuraillessa rappusten alta.


Pääsiäisloma aloitettiin torstaina kaverisynttäreillä
ja huomenna pitäisi vielä leipoilla sunnuntain
varsinaisia sukulaisjuhlia varten.



Pupuja on myös kärräilty ja


aamulenkilläkin niiden kanssa on
toisesta kädestä "taluttamalla" juostu! :D

Pitkäperjantain illalla lähdimme oman kokouksen jälkeen
Seinäjoelle pääisäiskonserttiin
Toipas sekin osaltaan ihanaa juhlan tuntua pääsiäiseen
ja kaikin puolin muutenkin jälleen kerran nautinnolinen kokemus.
Yks mies oli vain jo lähties hukas.
Mietiin ettei tämä nyt oikeen oo sen tapaista... enää!
Kiersin kirkon monta kertaa, toisten olessa jo autossa!
Mutta siellähän tuo odotti toisella ulko-ovella
(mitä kautta tulimme sisällekin) meitä.
Loppu hyvin, kaikki hyvin! :)


Virpomisvitsat saatiin koristeltua ja tänään
aamupäivällä lapset lähtevät kierrokselle.
(Taitaa jäädä jokunen kotiinkin koristeeksi vaikka
joka paikkassa jokainen vitsan ojentaisikin ;D)

Illalla lapset pukevat vaatteet uudestaan päällä,
kun lähdetään kokoja kiertämään.



Lilla villa Vihermaa

Kerroin joskus nukkis projektista ja että tarkoitus olisi saada
puodin puoli pääsiäiseksi avattua...


Lattian sain saumattua,
mutta myymälä kalusteita ym uupuu.

Ruotsista asti saapui kangaslähetys
Kiitos Taru Tarun tekeleitä-blogista!
Iloinen yllätys! :)


Ihania keväisiä kankaita on pakalla odottamassa
hyllyyn laittoa, kynttilöitäkin pyörii lattialla...
Hyllyköön (ex kynttiläpaketti)
sai lisää hyllyjä...


Tämän vuoden pääisiäs "myyntiin" ei sitten vielä ehditty,
mutta pääsiäsi tunnelmaa puodista kuitenkin!

Voisittekin ehdotella puodille hauskaa nimeä...
Myyntiinhän tänne tulee jotain sisustusjuttuja, -kankaita,
puutarhatarvikkeita, ehkä joku huonekalu...
eli montaa sorttia, mutta miten sen sanoisi romanttisemmin?! :D


Hyvää, iloista ja siunattua
pääsiäistä!

Halleluja, Herramme ylösnoussut on.
Kiitos Jumalan, Jeesus voitti kuoleman vallan.

Maaka

Kommentit

Jonna sanoi…
Kauniisti sopii senkki tuohon ja miten mahtavan näköinen muraatti, ai että! Vitsi kun itse en saa niitä pidettyä hengissä. Ja niin kaunista teillä muutenkin! Ihania pupuja! Kivaa trullittelupäivää ja kokkoiltaa teidän perheelle! Ai niin ne puoti on valloittava kerrassaan :)
malla sanoi…
siunattua pääsiäisen jatkoa teilleki!
puoti on niin suloinen,että saiskohan tästä kipinää jatkaa mun jäissä ollutta "poutapilvi"projektia??:)
Lisay sanoi…
Hyvaa Paasiaista teille!
Ihanat paasiaistunnelmat teilla seka puodissa!!!
Hanna sanoi…
Ihanan rauhaisa tunnelma välittyy kuvista. :) Ihanaa Pääsiäistä!<3
Katja sanoi…
Niin kauniita kuvia teiltä taas! Oikein hyvää pääsiäisen jatkoa teille sinne, nauttikaa. Minun täytyy lähteä tänään jo töihin. Ja jos tämän nyt näin nätisti muotoilisi, niin paremmankin ammatinvalinnan olisi aikanaan voinut tehdä :)
Marja sanoi…
Oikein iloista pääsiäistä sinne teille! Kauniita kuvia ja voi kun alkoi tehdä mieli synttäripöydän herkkuja...! Tuo puoti on ihana... huoh pitäisköhän minunkin jossain vaiheessa ryhdistäytyä meidän nukkekodin suhteen - tapetit yms. on ollut hankittuna monta vuotta. Nukkekotia asuttaa tällä hetkellä about sata little petsiä :D
Maria sanoi…
Ihana Puoti! <3
Anonyymi sanoi…
olisiko joku Nukkelan sekatawarakauppa nimeksi hyvä...kivoja juttuja sulla taas...

meikäläisellä sormet maalissa ja niskat jumissa, mutta hei, kohta on vintti maalattu..

Mukavaa lankalauantaita teille!

Mi-Ma
mimmuli sanoi…
Tosi söpöinen pieni puoti=)
Maaka sanoi…
Ihanaa lankalauantaita teillekin myös!

Joku lyhyt ja ytimekäs... Kyltti on niin pieni :DD
Anonyymi sanoi…
Vihermaan puoti tai jos et saa tuota ekaa mahtumaan niin pelkkä Puoti
Taru sanoi…
...miten mun kommentit ei tuu läpi ekalla kertaa???

Hieno on puotisi!

Meillä on kaksi nukkekotia. Toinen Lundby ja toisen mies tehny itte. Jahka tytöt tuosta vanhenee niin vois sitten alkaa sisustaa yhessä. Jos niillä on moiseen innostusta, Ea ainakin on nyt kiinnostunu vaan autoista ja mopoista ja elektroniikasta :)
Vuokko sanoi…
Iloisen pirteitä pääsiäistunnelmia, niin puodilla kuin kodissakin. Hyvää "loppupääsiäistä"
Arja sanoi…
Ihana puoti:-) Hyvää sunnuntaita!
Vekarus sanoi…
Vau, miten hieno puodista kehkeytyi! Pitänee tulla pian ostoksille :-)

Iloista pääsiäistä!
Marge sanoi…
Tuo kuva senkistä on aivan ihana!!!
Teillä on niin tunnelmallista ja kaunista!! Pikkupuoti on ihqu!:)

KAUNISTA JA SIUNATTUA PÄÄSIÄISEN JATKOA!!
Halein, Marge
Olivieno sanoi…
Suloinen kuva pupujen kävelyttäjistä! Nukketaloprojektisi näyttää kiehtovalta!
-T sanoi…
Pääsiäisruohoa en minäkään ehtinyt kylvää ajoissa. Huomasin sitten kiirastorstaina kukkakaupassa myynnissä valmiita kasvatettuja ruohoja kakkuvuoassa ja ostinpa sellaisen kolmella eurolla! Siis en ole ikinä ennen ostanut valmiina kasvatettua pääsiäisruohoa..Ihan jouduin harkitsemaan, tuntui se niin oudolle :)

Kaunista teillä :) Ihana kangaspuotikin!!

Riemullista pääsiäisjuhlaa toivottelen, -T
Maaka sanoi…
:) Kiitos kommenteistanne :)


Kiitos Mi-Ma! :))) Siinä se nimi on! Mä taas pyörittelin itse liian kautta rantain. :D

-T: Samaan ostokseen olisin voinut pian minäkin päätyä... Ei paha, tulihan vuokan mukana :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan