Siirry pääsisältöön

Puolimatkan etappi?


"Nyt ei oo enää kesä" sanoi vanhin poika päivällä
"On luvattu vain kylmenpiä päiviä tästä eteenpäin."

Siltä mustakin tuntuu... yleensä hehkuttelen tähän aikaan vielä syyskesällä ja
auringon kultaamila elokuun päivillä, parasta kesää!
Nyt katse on syksyssä, tämä kesä joka ei koskaa oikeen kunnolla alkanutkaan voi
nyt sitten loppua!


Lindexiltä kouluvaatteita etsiessä
löytyi alesta tytölle somia tunikoita (vain n.4e)  
vaikka sitten ensi kesäksi!


Meillä on edessä jonkinlainen puolimatkan etappi.
Keskimmäinen aloittaa koulunsa huomenna.
Kun hän oli noin viikon ikäinen esikoinen oli samassa tilanteessa
ja toisen 7v päästä kuopuksellamme on koulu edessä....
Mutta eipä murehdita sitä vielä! :D

Esikko suuntaa rempattuun kouluun kasille,
pojat kuutoselle ja kolmoselle yhtä matkaa pikkusiskon kanssa.

Eniten jännitän tuota kolmosluokkalaista....
"hieman" alisuorittajan vaivaa!


Kerhokin alkaa huomenna pikkupikkusiskolla.
Isoisosisko lopasi mennä tutustumaan hänen kanssaa ekaksi kerraksi.
Paikka ja tädit ovat kyllä ennestään perhekerhosta tutut. :)
Iltapäiväryhmä kaksi kertaa viikossa joten ei tarvitse aamuhätinässä
yrttää kerholaisen kanssa matkaan.



Odottavin mielen tässä suunnataan arkeen,
miten päivät kolmen nuorimman kanssa sujuvat kotona
riitänkö, ehdinkö passaamaan sylivauvaltani.
Välillä tässä toteaa että yks ihminen (ainakaan minä!)
ei ehdi siivoamaan sitä mukaan kun tenavat, varsinkin 1,5v sotkee!
Rohkaisevaa on että nyt on vauvalla löytynyt unirytmi,
 pikatirsojen joukkoon on tullut kunnon päivä unet! :)
Neljänä päivä on nyt nukkunut ulkona vaunuissa, mahallaan,
n.klo 12-14 reilun parinkin tunnin unet. <3>
Inanaa. :)


Blogailu on kesällä ollut huonoissa kantimissa,
kuvia ladatessani oon saattanut tehdä ja ajoittaa kolmekin postausta kerralla.
Toisten blogeihin en juurikaan ole ehtiny, en ainakaan kommentoimaan! :/
"anteeksi"
Saa nähdä mitä syksy tuo tullessaan... ehkä alkuun ainakin taukoa...

Ja kyllä mä viekin oikeesti haaveilen saavani lempeän aurinkoisen 
elokuisen päivän.... PÄIVIÄ!

Maaka

Kommentit

Marika sanoi…
Ihania kuoseja! Onnea koulutielle kaikille ja mukavia päiviä sinne kotiinkin :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan