Siirry pääsisältöön

Piiiiiitkä postaus pitkästä aikaa :)


Heipparallaa!
Eräät ihanaiset ovatkin kysyneet mitä meille kuuluu,
kun ei ole postauksia tullut? 
Meille kuuluu ihan hyvää:
"samaa kuin eilen (kesällä), mutta nyt" :D





Elokuussa aloitti neljäs lapsista koulun ja tykkää sitä kovasti,
tekee ahkerasti heti koulusta tultuaan läksynsä ja 
parasta siellä on: "opettelu". :)
Kuvassa näkyvä mies aloitti koulunsa myös reippaasti, mutta viime viikkoina
on ollut taas takkua läksyjen kanssa.
Olisko kenelläkään motivointivinkkejä?



Blogitauon on tehnyt "yksinkertaistaminen".
On pitänyt karsia ylimääräisiä pois ja silti päivissä on vipinää.
Jostain syystä menoja: neuvolaa, hammashoitajaa, varttia jne
on tupannut keskimäärin 3/vkoa ja ne vaan sotkevat päivärytmiä kummasti.


Kesällä me löydettiin uus harrastus koko perheelle.
Iltarastit

Kymmenisen kertaakohan me ehdittiin niissä loppukesän aikana käydä.


Ekoilla kerroilla mentiin kaikin rastireitti eli narureitti.
(Reitti on merkitty tuollaisella nauhalla metsään, mutta karttaa lukemalla voi todeta että se tekee toisinaan turhia koukkauksia metsään ja polkua pitkin pääse suorenpaa tai parempaa maastoa)

Sitten iskä meni isompien kanssa C-rataa, 
tuolla ylenpänä piirtävät merkintöjä karttaan.
Aaro meni C-radan iskän kantorepussa.
Vauva oli alkuun mun sylissä kunnes muistin kantoliinan.


Me kun tykkäämme retkeillä niin tämä oli mukava tapa liikkua metsässä,
Kun on määrätty aika tulee lähdettyä liikkeelle 
ja rastien keräämisessä on seikkailun tuntua.
Täytyy myöntää ettei se ,isojen poikin kohdalla varsinkaan, matkaanlähtö
niin sopuisaa aina ollut! :D Mutta mentiin silti! 




Yhdet synntäritkin  syyskuun alussa vietettiin.
 Sankarin ainoa erityistoive oli sininen limukka,
ja eipä äitin rahkeet muuhun erikoiseen tarjoilujen ja koristelujen suhteen 
sitten riittänytkään


Sää oli kaunis joten pojat saivat juosta ulkona 
ja mäkin napsailin vielä viimeisiä kuvia.

Olipas silloin vielä valoisaa ja aurinkoista!


Kesällä iskä kivetti merirosvolaivan


parin puun


 ja tämän lampun ympäryksen.


Syysistutusten aikaan sain ommeltua yhden
sienipaidan ja farkkulegginssit.
Muutamat kankaat tuolla odottavat valmiiksi leikattuna ompelijaansa.


Iso juttu oli tulva.
Lauantai aamulla kun ajeltiin kotiin vesi oli noussut, päätettiin aamulla käydä katsomassa
paikkoja aamulla. Oli ihan epätodellinen olo tajus veden nousseen vielä toista metriä yön aikana.
Paljon paljon korkeammal kuin kevät tulvien aikaan!


Joki virtaa vasemmalla tuolla puitten luona ja
oikealle jäi toinen tuollainen "huvimaja" jossa vesi oli poikkirimojen ylärajassa.
Palomiehet hoitivat patosuojauksia.


Vesiurheilukeskus?


Napsin kuvia että voi ikuistaa vauvakirjaan:
Kun olit vauva, vesi oli syksyllä NÄIN korkealla!

Vai pitääköhän sinne kirjoittaa:
Kun olit vauva, vesi oli syksyllä ENSIMMÄISTÄ KERTAA näin korkealla!


Näin pitkältä ajalta oli kuviakin kertynyt kameraan 
elo-lokakuulta ennen kuin ehdin laittamaan ne konellee.
(No okey, oli siinä hieman takkua kortinlukijan kanssakin.)

Tämän syksyiset projektit olivat ekaa kertaa Youht action night
ja meidän 10. Kids action.
Suunnittelupalavereissa vierähti useamman iltaa ystävien kanssa aivoriihessä
ja lasten leikkiessä yhdessä. :)
Taivaan Iskä siunasi suunnitteluiltamme ja tapahtumat;
 niissä oli hyvä olla. <3 p="p">

Joululaulut soivat aamulla ens kertaa meillä 
joulumyyjäisjuttuja suunnitellessamme,
ehkä, luulen niin, innostun pian jo postaamaan:
kun on jotain kerrottavaakin! :)



Maaka

Kommentit

Pieni Lintu sanoi…
Mukava kuulla teidän kuulumisia. :)
Onnellinen Koti sanoi…
Ihania kuvia, aika hurjat noi tulvat :-O Ei pysty oikein käsittämään tuota veden määrää...

Mukavaa joulun odottelua teille ♥
Lisay sanoi…
Kiva kuulla kuulumisia!!!
Enpa minakaan niin monesti ehdi naita postauksia tanne laittaa vaikka lukemassa kaynkin useammin.
Mutta aina joskus,kun silta tuntuu ja on jotain asiaakin!
Mukavaa marraskuuta!!!
Mimmi sanoi…
Kiva, kun ehdit tännekin piipahtamaan :)
Hanna sanoi…
Mukavaa,että teille kuuluu hyvää!
LENNU sanoi…
Mukava kuulla sinusta ja perheestäsi Maaka!
Kyllä vesi on hurjan korkealla, aika pelottavaa vai mitä.
Kauniita kuvia:)
Pepi sanoi…
Pitkästä aikaa minäkin täällä, eipä näytä olleen hurja vauhti sullakaan postauksissa, pääsi hyvin jyvälle :)
Hurjat noi tulvat siellä, täältä käsin on vaikea ymmärtää mitä se todella paikan päällä on.

Ja toi teidän merirosvolaiva, se on ihana :)
katjainkeri sanoi…
Kiva kun olet takaisin, mun blogissa on sulle tunnustus.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan