lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulupuu


Eilen illalla iskä kantoi kuusen tupaan. 


kilvan lapset sitä koristelivat 
Äiskä koitti hieman rajoittaa koristeiden määrää,
mutta kun pienimies niitä juoksujalkaa haki ja ojenteli
eihän sitä voinut kuin emännänjatkoksella seisoessaan niitä
kiitellen yläoksille laitella.



Juuri leivotut piparit pääsivät kuuseen
ja joitain tyhjiä naruja sieltä jo nyt löytyy! ;)


Kimaltavat nauhat vaihtuivat tänä vuonna kotoisaan viirinauhaan
ja muutenkin pääpaino on itsetehdyissä koristeissa.
Lasten koulussa tekemiäkin on jo kertynyt  mukavasti.




Joululehtiä selatessani heitin, josko tänä vuonna
 mekin laitettaisiin kuusi kans koriin ...
ja saman tien totesin esikon kanssa yhteen ääneen, että, joo, kuusi laitetaan koriin!
Vanha lelukori suojaa pieniltä käsiltä kuusen jalan
ja ylimmät oksatkin ovat sopivasti hieman ylenpänä.
Kyllä niistä ryömijä ja varsinkin "rekkuleella" liikkuja yltää
palloja napsimaan. Sehän kuuluu jouluun! :D



Onneksi kuusessa oli terhakkaat ylöspäin kaartuvat oksat,
muuten ne vaakatason sijaan roikkuisivat alaspäin
koristeiden painosta. :)


 Kolmasluokkalainen oli koulussa askarrellut ison joukon tonttuja


jotka kävi asettelemassa verannan mökkikylään,
muuttaen sen iloiseksi touhutonttulaksi.


Juurikun mietti voiko kuusi enenpää koristeita kantaakaan...


Tytöt tekivät esikon opastuksella popparinauhauhoja nallepuhintyyliin
lumipeitteekis kuusen oksille.


 Itseasiassa taitaa jo välipäivinä kuusi kaivata lisää koristeita itseensä? 

Meillä haettiin tänään todistukset ja loma alkoi.
Loppiaisen jälkeen kouluun.
Ihana kunnon loma ja arjen katkaisu viime vuotisen viikonloman sijaan.


Villa Vihermaan Sortinsakki toivottaa
teille kaikille ihania yhdessäolon hetkiä,
 rauhaisaa joulunaikaa
ja riemuisaa Vapahtajamme syntymäjuhlaa!


Maaka


9 kommenttia:

Peikkotyttö Hanna kirjoitti...

ihanaa tunnelmaa teillä. ♥
Rattoisaa joulua! :)

Sanna-Mari kirjoitti...

Ihanan näköstä joulutunnelmaa teillä.

Mukavaa joululomaa koko perheelle :)

Lisay kirjoitti...

Kaunis kuusi ja ihana jouluinen tunnelma!
Jouluinen kylakin aivan ihana!!!
Ihanaa joulunaikaa myos teille!!!

S kirjoitti...

Ihanaa itsetehtyä meininkiä! Ja olen erityisen tykästynyt teidän mökkikylään.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis kuusi ja ihana mökkikylä.Rattoisaa joulunaikaa koko perheelle! Tepa Seinäjoelta

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kuusi on mukava korissa! Kuinka saat sen pysymään pystyssä?

intsu kirjoitti...

Iloista Joulua Sinulle ja Perheellesi!

Maaka kirjoitti...

Kiitos joulutoivotuksista :)

Korinpohjalla on peruskuusenjalka. Ja ei kuusta niin kovasti ole heiluteltu ettei se vielä olisi meillä kaatunut :) Voihan sellainenkin joulu tulla :D

Arja kirjoitti...

Rauhallista joulua <3