lauantai 13. heinäkuuta 2013

Projekti etenee osa 3

Tilanne tänään aamuhämärissä.
Tänään pitäisi saada urakkaa päätökseen,
 jos meinaa ehtiä koko perheen pienelle lomalle.


Valkoinen, valkoinen, valkoinen.
Mitä lehmä juo? :D

Valkoinen ja avaran oloinen,
ihana pikkuinen kesähuone,
siltä vaunu tuntui eilen illalla.
Vaikka se on vielä kesken laittelin verhot paikoilleen,
 iskän piti saada tuoda  patjat etupäähän
ja lasten tietenkin kokeilla sänkyjä varsinkin yläpetiä :)


Hyllyt alkuperäiset;
pähkinä pinta sai valkoista maalia pintaan.

Kaapistot on rakenneltu keittiörempan jämistä:
kaapit, vanhat, kummankin puolin pyöristyksen alta ja
laatikkojen etusarjat, uutta, ensin tuli väärät matalat tasaiset etusarjat.
Ne olivat hiljattain muuttuneet uraisista suoriksi,
 joten saimme uudet ja nämä ylimääräiset jäivät meille. 
Käyttökohdetta olen niille miettinyt.
Onneksi en saanut niitä ennemmin minnekään mallaamaan.

 Biltemista keittiöönremppaan ostamani krivat
löysivät myös paikkansa.

Valkoinen taso kans käytöstä poistettu.


Toinen kaappi sai kannekseen muiston pyöristyksestä.
Mukava että tasoa on enemmän ja jotenkin
kovan vaunumainen ratkaisu :)

Tähän ajattelin välillä taittopöytää pikkuruokailuun,
mutta kaapista otettiin syvyyttä pois ja 
iskä maalaili mehut sängyllä mielikuvia


Siinä on muuten nukkuma paikka viidelle,
yks saa nukkua ylhäisessä yksinäisyydessä yläpedissä
ja loput neljä poikkipäin kuin sillit suolassa
poikkipäin alasängyllä.
Niin kuin teltassa, mutta patjat ei  karkaile kauemmas toisistaan. :)

Sängyn alla tila sängynaluslaatikolle:
vaatesäilytykseen.
Pakataan sisällä ja kannetaan vaunuun.


Ja tämän päivän pääurakka:
tähän nukkumasija lopuille neljälle.


Vanhat päiväpeitteet,
Tiimarin alesta maton, tyynynpäällisiä
ja Elloksen alesta pussilakanoita,
Keskiseltä 1-2e pellipönttöjä jne
niillä sitten tuodaan väriä ja pehmeyttä.
Toivottavsti jo illalla! :)

Ehdinköhän laittaa kuvaa
 ennenkuin pääsesmme starttaamaan matkaan.

Maaka

13 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Hyvalta nayttaa jo nyt! Voimia loppurutistukseen ja hauskaa matkaa!

Susanna kirjoitti...

Upea vaunu tulossa!

Tarleena kirjoitti...

Tuleepas siitä hieno! On ollut tosi kiva lueskella näitä postauksia tästä asuntovaunusta, eipä tule usein vastaan tällaisia projekteja.

Nonnukka kirjoitti...

Hyvältä näyttää voi kun olette ahkeroineet :)

Tiina kirjoitti...

Vau, hienolta näyttää ... mukavaa reissua :)

Anonyymi kirjoitti...

Somaa! Mutta kyllä minä ainakin hieman tuijottaisin, kun näkisin vaunun ovesta aamulla peräkanaa tulevan yhdeksän ihmistä ulos... :-) Tulis mieleen, että onko siellä vaunun takana toinen ovi, josta koko ajan menee sisälle uusia ihmisiä :-)

Maaka kirjoitti...

Niinpä :D Täytyypä vilkuilla ihmisten ilmeitä, saapa ittekin naureskella partoihinsa :D Toisaalta voimme aiheuttaa jo autosta purkautuessa ihmetystä, mutta eipä sitä ehdi katsella kun pitää paimentaa laumaansa :)

Kaisa kirjoitti...

Ihan mielettömän upea tulee vaunustamme, laita ihmeessä lisää kuvia. Maltan tuskin odottaa....

Hanna kirjoitti...

Näyttää tosi hienolta, kyllä kelpaa reissuun lähteä.

Piupau kirjoitti...

Upeaa! Aivan huippuhomma! Siellä on todella uurastettu ja saatu hienoa jälkeä!

suvi kirjoitti...

oi että,tuo karavaanarina oleminen on ihanaa!valtavan iso urakka teillä tuossa tuunaamisessa!Mutta se kannattaa,ehottomasti!
eksyin blogiisi lukijaksi metsänlaidan blogista,käyhän vastavierailulla!:)

Anonyymi kirjoitti...

Eksyin blogiisi ja vaikuttaa hyvältä :) Meillä samanmoinen mutta pienempi rojekti tulollaan. Onko teillä laminaattia vaunun lattia? Mitenkä toiminut kosteuden kanssa?

Maaka kirjoitti...

Ei oo laminaattia, vaan muovimaton pala. Sopiva jämäpala löytyi edullisesti "maalikaupasta" :)