sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Puutuu, uupuu

 Kesä ja kukkaset,
alkukesän aloitettu postaus,
joka jäi kirjoittamatta.
Ajatus pätki jos sellaisia pääsi edes muodostumaankaan.
Oli turha yrittääkään kertoa tuntojaan.


Viimeisessä raskaudessa alkanut käsien puutuminen
ei ollenkaan osoittanut katoamistaan.
Ompelukset ja näpertelyt eivät luontoneet kömpelöillä
ja tunnottomilla käsillä.
Virkattua edes sain, mekaaninen liike. :)


Lopulta ärsyynnyin kylliksi ja menin lääkäriin.
Käsien puutuminen, puheen, muistin ja ajatuksen katkominen, väsymys..
itsearvelin syyksi (okey, myönnetään googletin ;D)
 kilpisrauhasen vajaatoimintaa.
Mutta koska kummatkin arvot olivat viitearvojen sisällä
alarajoilla, lääkäri hylkäsi heti ajatukseni.
"Vaikuttaa siltä että olet uupunut"
Ai, no kiitos tyhjästä, välähti vain mielessäni.
Masennustestikin piti tehdä, mutta ei mulla niitä oireita omasta
eikä testinkään mielestä ollut.
Ei mun tarvinnut itkeskellä:
ei jaksanut, olis vaatinut liikaa energiaa. :D


Olihan se hyvä kuulla asia joltain toiselta ja pysähtyä miettimään arkeaan.
Ei se arki seitsemän lapsen kanssa ja takia mua väsyttänyt,
vaan kaikki ne ylimääriset projektit ja pienet stressitekijät.
"Parhaan pahin vihollinen on hyvä"
Ja ne omat vaateet itseltään.
Piti koittaa hyväksyä ylimääräiset mitä mä sain
tehtyä neljän lapsen kanssa....
ei ne olleetkaan tarpeen enää seitsemän lapsen arjessa.
Päivässä oli vain edelleen se 24h.


 Blogia ei ole pakko päivittää eikä niitä lukea,
vieraita ei ole pakko kutsua,
vapaa-ehtoishommista voi kieltäytyä,
lattian ei tarvitse pakko olla tahraton,
ikkunoita ei ole juuri nyt pakko pestä,
päivälle ei tarvitse olla ohjelma-aikataulua.


Musta tuntuu että olen oppinut sanomaan ei:
toisaalta tunne tulee niin paljon voimakkaanpana nyt,
että tähän ei resurssit riitä.
Huolehtimaan paremmin nukkumaan meno ajoistani,
kyllä se uni tulee vaikka hieman kierroksillä kävisikin eikä muka nukuttaisi.
Karsimaan ja miettimään onko tämä
kiva juttu kuitenkaan parasta meidän perheelle?

Karsimista, muutoksia oltiin aloitettu jo vuosi sitten
ja oikeaan suuntaan ollaan menty.
Päivä päivältä vauva-arkikin alkaa hälvetä.

Ja kertomani koulutus, se tuntui selvästi
Taivaan Isän johdatukselta ja Hänen avaamalta ovelta.
Silti ekalla kerralla ajatus pätki jälleen ja mietin tuleeko tästä mitää.
Tulee siitä. Nautin ja jaksan.

Alankohan mä kasvaa aikuiseksi?!
Kypsäksi aikuiseksi, joka tietää rajansa? :D


Nyt kirjoitan postausta ja ajatusta tönkömpi on oikea käsi,
paksussa siteessä. Keskiviikkona leikattiin rannekanavan ahtauma.
"Sangen vahva karpaalikanava" on nyt leikattu auki
ja toivekkaana odotellaa hermojen ja tunnon palautumista aikaa myöten.
Parin viikon "ranteen ääriasentoja ja
 yli kilon painoisia nostoja tulee vältää"-aika, päivät
 ollaan saatu jotenkin järjesteltyä.


Ja Herra johdattaa sinua alati ja
 ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; 
hän vahvistaa sinun luusi,
 ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha,
 niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu. 
Jes 58:11

Joskus vahvistuksen ja siunauksen sanat
löytyä sisustusliikkeen kyltistä.


Maaka




1 kommentti:

Noki kirjoitti...

Viettelen täällä nuorempien kanssa vapaapäivää ja kävin pitkästä aikaa lueskelemassa blogeja. On hyvä oppia miettimään mikä on oikiasti tarpeellista ja mihinkä voimavarat riittää. Ja muista, että oot Taivaan Iskälle tärkeä ja rakas semmosenaan väsyneenäkin ja ilman tekemisiä. Ollaan kyllä kiitollisia mitä kaikkkee ootte tehneet seurakunnan lasten eteen.
Itte oon nyt yrittänyt opetella vetämään rajaa työn ja vapaa-ajan välille. Jotta työmurheet pysyis töissä ja saisi keskittyä muun ajan muuhun.
En nyt osannut kirjoittaa ihan sitä mitä halusin, mutta jaksamista ja Taivaan Isän siunausta.