Siirry pääsisältöön

"Tää on aivan kuin jonku koto"


Viime sunnuntaina tehtiin taas kerran se meidän perheen
 perinteinen yöpoissakotoa-reissu: laivaristeily.
Maanantai aamulla kun tultiin maihin käytiin  kaupasta ostamassa
aamupalaa samalla kun odotettiin Ikean aukeamista ;)
Pikkuväen leikkiess tehtiin ihan kunnon ostoksiakin.
Mutta lihapullien syömisen sijaan jatkoimme matkaa
kohti Raumaa.


Seittemän vuotta sitten kesälomareissulla saimme vinkin tästä ruokapaikasta
ja edelleen se oli yhtä kotoisa, viihtyisä ja lapsiperheen kassallekin sopiva.
Lounaslistalla oli sattumoisin sama ruoka kuin 7v sitten
paholaisen häränpihvi. Nam.

"Tää on aivan kuin jonkun koto" totes A10v
ja osasi selvästi arvostaa tunnelmaa.
Sillä jotenkin ikään kuin se ruokailuhetkemme 
olisi ollut selvästi rauhallisempi kuin jossain muualla!?


Pikkunen pyörähdys naapurikadun kautta ennen autolle paluuta
ja kotimatkaa. 


Kyllä se pieni irtiotto arjesta meitä taas kummasti piristi
ja varmasti oli sitten tarpeenkin sillä siinä kotiin
ajella sai jo lääkitä kuumeista pikkumiestä.
Sitkeään on tauti ottanutkin :(
Keskiviikkona haettiin korvakuuri, mutta vieläkin on kuumetta!


Huomaatko mitkä paidat näillä kuskeilla
oli saattumoisin päällä? ;D

Maaka


Kommentit

Pieni Lintu sanoi…
Oi, paranemista pienelle!
Mimmi sanoi…
Tuolla ON hyvää ruokaa!! Namsnams. Aina joskus siellä käynyt. Koittakaan tervehtyä siellä :)
Mimmi sanoi…
Nii ja piti vielä sanoa, että rakennus on tosi kaunis ja hienosti sisustettu. Siellä silmä lepää. En ihmettele lapsukaisen lausahdusta - siellä on kodikasta.
Tosi kauniin näköinen paikka -ihan kuin jonkun koti :) Pikaista paranemistä sinne. Inhottavaa kun pienet sairastaa.
suvi sanoi…
kiva reissu <3 ja kivat paidat pojilla :D
Heidi Pii sanoi…
Oi, ihania kuvia, ihanasta paikasta, tuli ihan haikea mieli ja ikävä! Meidän esikoisen kastejuhla pidettiin Rauman kirkossa ja juhlat juhlittiin juurikin tuolla (koska meidänkin mielestä se oli paljon kotoisampi ja ihanampi kuin pieni opiskelijaboksimme. ;D)
Susanna sanoi…
Upea ruokapaikka. Teillä on varmasti ollut mukava reissu :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan