perjantai 7. heinäkuuta 2017

Arvokas



Ajelin lasten kanssa viime torstaina viikonlopuksi
Kesäjuhlille Tampereelle.
Niin vain selvisin vaunu perässä sinne ja kotio.
(Isännys oli töissä)
Tokikin majoituimme vävyn reissutyömaamökin pihaan
joten nuorimies peruuttelemaan vaunun paikoilleen ja veivaili tassut tulles ja lähtiessä.



Juhlat olivat Hangosta, Santalasta syksyllä Tampereelle 
siirtyneen teologisen opiston 
Teopoliksen pihapiirissä.
Suomi 100 teeman innoittamana  vanhanajan telttajuhlat.


Kesäjuhlien teemana oli
 Arvokas
Miten me ihmiset sukupuoleen, ikään,
alkuperään, terveyteen, uskontoon jne
Ollaan yhtä ja todellaarvokkaita Jumalalle.
Ja miten Jumalan valtakunta on kaikista arvokkaina 
ja tavoiteltavia asia maailmassa.


Lapsille eri ikäluokissa ja meille aikuisille löytyi 
perjantaista sunnuntaihin.
Lauantaina iltapäivällä kävimme välillä kävellen pikkukakkosen puistossa 
ja hampurilaisella keskustassa.
Muuten viihdyimme tiiviisti juhlilla :)


Tuo aihe "arvokas"
on pyörinyt jo jonkin aikaa omassa mielessä.
Tai pikemmin sen vastakohta, sillä olen kokenut arvottomuutta.
Se on jännä, kun elämässä on vaiheita kun
toisen ihmisen rohkaisu ja arvostus valuu kuin vesi hanhen selästä.
Ei tunnu eikä kosketa eikä tartu mitenkään.
Ja samaan aikaan... sellaiset ikävimmät, ihan vain ajattelemattomatkin lausahdukset
uppoavat kuin samainen vesi öljyyn.


Olen koittanut työstää sitä ajattelemalla kuinka 
käsittämättömän tärkeä
ja arvokas joku toinen on 
lahjoineen,  vahvuuksineen, vajavuuksineen,
Luojan luoma ja hänelle mittaamattoman rakas ja arvokas.
Ja että me kaikki ollaan saman arvoisia, minäkin.


Oon ollut viime aikoina hyvinkin leipääntynyt arjenpyörittämiseen,
turhuuksien turhuutta kaikki vain on,
ja niin kovin katoavaista 
siivous, ruoka jne
Pettynyt haaveisiin ja unelmiini, jotka eivät ole toteutuneet,
olen kokenut tuottaneen pettymyksen Jumalallekin,
koska en ole pystynyt HALUAMALLANI tavalla Häntä palvelemaan.

Yhtenä päivänä pyykkiä lajitellessani ja koneeseen laittaessani,
(se puuha ja asento, polvilla lattialla likapyykki ympärillä,
on muuten jostain syystä ajattele-ja purkautumispisteeni!?!)
ymmärsin, että tähän Jeesus on mun asettanut,
tämä on tärkeää, ei mun tarvitse ja kuulukkaa olla missään muualla.
Ja että kukaan toinen ei voi saada mua sanoillaan ja teoillaan
tuntemaan arkeni arvokkaaksi,
vain minä itse.
Mun täytyy itse alkaa arvostaa ja rakastaa tekemisiäni.
Sanoisinko jollekulle toiselle samassa tilanteessa että
tehtäväsi, osasi ei ole tärkeä? 
En tietenkään.
Miksi sitten olen painanut itseäni alaspäin....?

Tuskin tämä elämänvaihe kuitenkaan turha tai väärä on ollut, on.
Elämän koulua, jonka tämän kurssin toivon vihdoin läpäiseväni
.... hitaasti, kamppaillen, mutta suunta ylöspäin
kohti uuden kurssin haasteita.



Ymmärsinköhän kukaan noista mun ajatuksista kirjoituksista 
yhtään mitään...joten kiteytettynä, miksi sen kirjoitin on:

Tiedäthän, 
että Jeesus tahtoo sanoa Sinulle:
"Olet arvokas minun silmissäni."
Jes 43:4


Maaka


1 kommentti:

Anne M kirjoitti...

Terveiset täältä toisen pyykkikasan alta. Arvoa ja arvottomuutta minäkin olen joutunut paljon pohtimaan sekä itseni että varsinkin vaikeasti vammaisten lastemme kohdalla. Joskus kuulee tosi tökeröjä kommentteja.

Käyn usein kurkkimassa teidän puutarhakuvia ja alan vihertämään itsekkin. Niin ihanaa, suunniteltua ja viimmeisteltyä!