tiistai 17. helmikuuta 2009

Rakkauspäivä

(Arno 5v keksi mulle otsikon :) )

Lauantaina menimme päivällä kahdestaan (+Eakeetta) syömään. Muut lapset jäivät isosiskon kanssa kotiin, sillä ensi kertaa sen sijaan, että olisimme menneet merta edemmäksi kalaan, menimme pikku kaupunkimme ainoaa hotelli-ravintolaan. Olin saanut joululahjaksi ystävältäni 30 e lahjakortin sinne ja nyt oli hyvä hetki käyttää se. Kerrankin malttoi tilata kunnon annokset ,perhepizzan sijaan, kun oli niin hyvä alkupääoma. Ystäväni oli töissä ja tuli vastaanotosta meitä palvelemaan. Erinomaista palvelua! Ystävänpäivä kunniaksi ravintola tarjosi vielä leivoskahvit ruuan päälle. Ja ennen kaikkea mieli oli levollinen: lapset oli lahjottu pizzalla ja karkkipäivällä, olimme muutaman minuutin päässä kotoa, matkoihin ei mennyt aikaa.
Mielestämme juhlistimme hääpäivään tosi hyvin, mutta Markus yllätti minut sunnuntaina ihan täysin.


Kuulumme paikkakuntamme pieneen vapaaseurakuntaan. Pastorillamme oli vapaa ja veljeni jakoi sanaa ja oli vuorostaan pyytänyt äitiäni vetämään kokouksen. Meillä on käyty armolahjoja lävitse ja nyt oli vuorossa viimeinen ja tärkein: rakkaus. Reilu pari tuntia ennen kokousta Markus ehdotti että tekisimme kokoukseen karkkinyytit muistolauseella: Rakkaus on ainoa asia, joka lisääntyy kun sitä tuhlataan. “ Nyt on ollut puhetta havaintomateriaalin käytöstä, niin eikö tämä sopisi?” Aika oli tiukka mutta tehdään. Samalla tajusimme että rouva, joka keittää kokouksissa kahvit oli varmaan lähtenyt lapsenlapsiaan hoitamaan hiihtolomaksi. No, Emman illaksi tekemä mutakakku oli uunissa ja totesin et pian sinne väsää toisenkin. Markus oli päivällä jo ajellut hakemassa leipomusvärkkejä.


Ruuan jälkeen Markus lähti heti etsimään sopivia karkkeja ja eikä Siwassa juuri muita irtokarkkeja olisi ollut tarjollakaan. Mun tehdessä, tulostellessa muistolauseita, hän mitään mukisematta tiskasi ym. (Ihmettelin, ettei sanonut: kyllä ne kerkiää myöhemmin. No illaksi oli kaveri tulossa kylään ja M lähti kökkään veljelleen) Tyttöjen avulla sitten teimme “hääkarkkeja”: Enni antoi mulle kas sydänkarkkia oikeassa asennossa sellofaaniin, johon solmin lahjanarun, Emma laittoi muistolauseen, iskä hoiti Eaa. Enni sanoi pojille: “Me tehdään näitä äitin ja isin juhlaan!” :D


Kokouksessa Markus sai sitten aikanaan puheevuoron, pyysi mut luokseen eteen ja kertoi että meillä on hääpäivä, kertoi mitä minussa arvostaa, haki pianon takaa kukkakimpun ja antoi vie pusu !J Ennin ja Arnon alkaessa jakaa karkkeja Markuksella oli vieläkin asiaa. Hän pyysi laittamaan cd:n soimaan; Juha Tapion Kaksi vanhaa puuta. (Huom. edellinen postaus.)Menin penkkiin ihan puulla päähän lyötynä. Tämäkin vielä, meillä ei oo edes koko levyä, mistä se on sen saanut.


Meillä on seurakunnassa rento, vuorovaikutteinen ilmapiiri joten tälläistä voi tehdä. Hiljattain oli puhuimme Nuorten perheiden illassa että tunteiden näyttämisestä, että on siellä srk:n edessäkin suukkoja annettu. Joten mitä vanhat edellä, me nuoret perässä. ;) Äiti sitten sanokin: “näin saamme olla mukana toistemme iloissa ja suruissa” Surua olemmekin saaneet jakaa viimeaikoina.

Suomalainen mies on huono näyttämään tunteitaan ja pohjalainen miäs on vie oma lukunsa, kuulemma: mulla kun ei oo tuttavapiirissäkään muista juuri kokemusta :D Meinasi väittää etten oo saanut Markukselta muita. kukkia kuin narsissiruukun noin 12 v sitten, mutta sain 30v synttäriksi ja laitokselle oon saanut. Mutta nekin oon itte pyytänyt, tai mamma tai Emma käskenyt.;) Ekalla kauppa reissulla M oli hakenut kukat ja vienyt kirkkoon, levyä oli keksinyt kysyä ystäväperheestä. Mä oon ollut hieman alamaissa ja edelläs iltana huoli ystävästä täytti sydämen. Mä en huomannut mitään, en edes ihmetellyt kun reissut kesti niin kauan. Joten voitte ymmärtää hämmästykseni, liikutukseni ja miksi mun on pakko saada kertoa tästä muillekin.


Lauantai-iltana raskain sydämin luin ystäväni viestin miten heidän perheriita oli päättynyt väkivaltaa ja olen huokaillut Taivasta kohden. Minun ikäinen, kuuden lapsen äiti, kokenut monen ihmissuhteen rikkoutumisen, rakkauden kerjäläinen… Niihin sydämen haavoihin ei ole kuin yksi parantaja ja sekin on hidas prosessi. Muistakaa tekin uskon sisaret ystävääni. Mä kysyin Markukselta su aamulla että onko hääpäiväpostaus liian henkilökohtainen, että otanko sen pois. “Miksi? Muahan sä siinä vain kehu.” Mä olin suunnitellut sitä jo jonkin aikaa että säästän lahja jutun 15.päivään vaikea oli kirjoittaa mutta kehunut olisin joka tapauksessa. Nämä kaikki ilmeisesti vaikutti siihen että M huomioi mut niin kauniisti. Ei niinkään hääpäivä vaan ajankohta, se vaivannäkö ja ennen kaikkea miten olen seurannut hänen kasvuaan perheemme hengelliseksi johtajaksi ja nyt tuli piste i:n päälle.

Koitakaan laittaa miehenne lukemaan teidän kehut, ties mitä seuraa! ;) (Totesin että mä oon ollut tylsistynyt ja siksi alamaissa, tehokas spurtti: karkit ja kahvitus parissa tunnissa ja tietty tämä juttu sai mielen kummasti kohoamaan. Ja nyt laitan kampoihin masennukselle. Huokaillen ystävn puolesta, mutta mulla ittellä ei ole murheeseen aihetta!)

3 kommenttia:

*Katinkainen* kirjoitti...

Ihanaa,mahtavaa,liikuttavaa ja
koskettavaa tekstiä~ei voi muuta sanoa!!!Tykkään hurjasti paljon aitoudestasi,joka ryöppyää näillä sivuilla!!!<3<3<3
Rutistan sinua rakkaasti ja kiitän!!!
Ihanaa,että tepastelet sanoillasi täällä Blogistaniassa!!!
Hyvissä käsissä ollaan!!!!
Ystävällesi lohtua ja viisautta,
syliä ja toivoa!!!<3<3<3

tinttarus kirjoitti...

LAitoin piiiiiitkän jutusteluaattelun mutta se katosi jonnekin bittiavaruuteen. Huokaus.
Mutta siis aattelinpa lukiessani tekstiäsi, että IHANAA!!!IHASTUTTAVAN RAKASTETTAVAA!!!!KAUNISTA JA KOSKETTAVAA!!!
Suljen rukouksiini ystäväsi. Hyvää jakamalla hyvyys kasvaa. Samoin kuin rakkaus. Olet saanut osaksesi suurta rakkautta, aitoa välittämistä lähimmältäsi. Olkaa siunatut rakkaudessanne ja ISän suurimman rakkauden sateessa!YStäväsi saakoon voimaa kantavien käsivarsien suojassa.

Maaka kirjoitti...

Katinkainen ja tinttarus, mukava olla täällä seurassanne :) Lämmin halaus teille, rutistus. Ihania rohkaisun sanoja.

Joku lähetystyöntekijä joskus sanoi ettei muslimien tai jehovien kanssa ei hyödytä kiistellä Raamatusta ym. vaan kertoa henkilökohtaisesta suhteesta Jeesukseen. Mä otin tämän omakseni, mä en oo mikään leomelleri ;)mutta kukaan ei voi tehdä tyhjäksi mun omaa todistustani Jeesuksesta. Jumala on minulle rakkaus ja siinä rakkaudessa haluaisin läheisteni olevan.
Mietin aloittaessani avoimuuden rajoja ja totesin että, jos haluan tästä touhusta itselleni jotain saada, kerron sen minkä kertoisin ystävällenikin. Ja uusia ystäviähän täältä olen saanut :) Täällä saan kertoa ajatuksiani, joskus Isältäkin saatuja. Käydä toisten sivuilla keräämässä siunauksia ja voimme vahvistua yhteisestä uskosta ja voimme välittää sitä myös muille.

Markus sanoi luettuaan että mussa olisi kirjailijan ainesta: sain pienestä jutusta piiiiiitkän jutun :D Mä tivaamaan tietenkin että mikä oli vikana, joten lainas pastorimme sanontaa. "Ei tuota lukies masenna yhtään."

Toivottavasti en ole ketään muutakaan masentanut, sillä hyväätuultä soisin päiviinne puhaltavani!