Siirry pääsisältöön

Ruuraista...


Mun kotikylässä asui aikaan pariskunta ja emännän nimi oli Ruura. Hän on kuollut ennen syntymääni, mutta Ruuran plassilla mäkin oon käynyt. Heillä oli paikat aina kunnossa ja tupa siisti. Ruura oli varmaankin edellä aikaansa, koska oli kiinnostunut sisustamisesta. Karteekit vaihtuivat usein ja vielä poikkeuksellisempaa: huonekalujen paikat. Vanhenpana hänellä oli matot huonekalujen alla joten sai verettyä helpommin ne paikasta toiseen. Joten kun mä siirtelen huonekaluja huoneen sisällä tai huoneiden sisältöjä, meillä ollaan ruuraasta.

Katoin väestörekisterin sivulta vielä tuota nimeä ja 1900-1919 on syntynyt yksi Ruura (vasta 2000-luvulla on saanut ainoan kaimansa. ) Mutta nimensä on jäänyt elämään meirän kylälle ja nyt tuon sen myös blogistanialaisten tietouteen =0)
Eli ruurailu = huonekalujen paikkojen vaihtelu. Olla ruuraista = vaihtaa huonekalujen paikkaa
=0D
Tässä yhtenä päivänä otin auringon innoittamana kuvia meidän alakerrasta, kun istuskelin Eeakeetan kans lattialla. Kuvaus valmistelut tekemättä: tyynyt lytys, joku Ean peittokin sohvan karmilla ja soffakin sijoiltaan =) Tämän näköinen meidän olkkari on tällä hetkellä, vielä. Sohva+tuoli on hankittu yläkerran aulaan, mutta tuotiin se jouluksi alas, paikatki on vaihtuneet välillä.
Näistä kuvista näkyy mulle tärkeät asiat: valo ja avaruus. Kuvat eivät ole hyviä, mutta kun aurinko tekee mut niiiiin onnelliseksi!

Muurarin muuraama takka pysyy paikallaan ;) kynttilät piisillä vain vaihtuvat.




Pariovien takana on meidän työhuone joka on just muutoksen ja ruurailun alla. Koko tupakin on nyt hyrskyn myrskyn sen takia =oS


Lampun paikkaa koitin rakennusaikana kattoa niin että ruokapöytä voi olla kumminpäin vain. Tähän asti se on ollut kyllä poikkeuksetta pituussuunnas, mutta jouluksi....
Oli se itseasias yhtenä kesänä tuossa sohvien paikallakin =D

Iloisia ja aurinkoisia helmikuun loppupäiviä teille kaikille ja hauskaa laskiaisiltaa. Kyllä kelpas tänään olla pulkkamäessä, ilma oli mitä mainioin!
Muutin asetuksia, joten toivottavasti terveisten jättäminen onnistuu taas kaikilta sitä haluavilta.
Ne niin ilahduttavat mieltä =0)

Kommentit

Minttu sanoi…
Heippa Maaka,
Mie olen täällä mahataudissa mutta pakko jättää siulle komentti kauniista silmänilosta, jota täältä sain... Kaunista, vaaleaa ja avaraa on teidän olohuoneessa, mie kyllä viihtyisin... ;)) Mukavaa viikon jatkoa!
Terveisin Minttu
tinttarus sanoi…
Ihanan valoisaa!!! Kevät lupaa tulemistaan....Isot ikkunat ovat parasta taidetta kodin seinillä!
Minä ihan rauhoituin kuviasi katsellessani, kiitos sinulle siis mielenrauhani palauttamisesta. Olen käynyt kipuisilla kierroksilla kaksi työpäivää sairaus/hiihtolomani jälkeen!HUH!
HAuskanen uusi termi :) Olen ruuraista armaanrakkaan mielestä liian usein:)
Mukavan valoisilla ajatuksilla täytettyä laskiaistiistain ehtoota!!
kisu sanoi…
Ihania kuvia! Ja niin valoisia!Kevättä on jo ilmassa.-kisu-
Maaka sanoi…
Pikaista paranemista, Minttu! Toivottavasti ei meiltä tarttunut ;D

Tosi mukava kuulla että munkin kuvat ovat ilahduttaneet, kun itse on saanut paljon iloa teidän ja muiden kuvista! :)

Meillä ei juuri muuta taidetta seinille mahdukaan. Alakerrassa ei juuri väli seiniä ole, mutta juuri valon ja avaruuden takia, että päivä kiertää ikkunoista.

Itseasiassa vedin melkein tervaristin ainokaiseen seinään, sillä mies ehdotti sohvien vaihtoa joulun alla :) Mun puheet tais enteillä, et tarvis OSTAA uudet sohvat alas :D Ei sopinut valittaa ku ähistiin niitä alas... Ruurailu on edullista ;)

Voimia ja siukkista työpäiviisi tinttarus!

Täytyypä lähteä vastavierailulle teille, Kisu :)
Anonyymi sanoi…
Mun on pakko tulla kertoo että kyllä se juttu "pohojalaasista miehistä on paikkansa pitävä - aina paras ja aina oikias" =)

Kaunista, kaunista....teillä nimittäin...voi jösses, jos meiltä ottais valokuvan "ihan ilman mallausta"...kyllä olis kuule "karmian näkööstä"....nytkin salissa Eevun vaunut, pyykkiteline, puhtaita pyykkejä pinossa, Eevun siirrettävä hoitopöytä, imurikin siellä lojuu, Eevun syöttötuoli, silitysrauta ja -lauta...aina vaan paranee jos jatkan...=)

Miten ihmeessä te ihmiset saatte kotinne näyttämään niiiin ihanilta ja seesteisiltä ja kauniilta ja ja ja...siis meillä on niin kuin pari pyörremyrskyä olis käynyt läpi talon...vai onko kyse siitä etten taida olla kovin järjestelmällinen...olen tavaran kerääjä...kai...
malla sanoi…
no nyt ennätän kokeilemaan, joko tämä kommentointi onnistuu!! muutin kans asetuksia..
kyllä tuo aurinko vaan on ihmeellinen!!
piristäämieltä ja valaisee joka nurkan ja sielun sopukan:))
ihanalta näyttää!
Sanna sanoi…
Voisiko Ruura olla jonkin näköinen lyhennys/ lempinimi Auroorasta. Ruotsalaisittain se ilmeisemmin lausutaan Auruura tai sinnepäin. Oma tyttäreni on Aurora ja äitini häntä kutsui aina Rooraksi.
Kivasti on jäänyt rouvan nimi elämään. Tarttis täälläkin vähän olla ruuraista. Piristäisi mieltä, mutta kun on niin pienet ja ahtaat puitteet niin saa nyt vielä jäädä ruurailu.
Kaunis blogi täällä. Ensi kertaa vierailulla, mutta varmasti palajan.
Aurinkoa päivääsi
Sanna
Titti sanoi…
Niin kaunista ja rauhaisaa tunnelmaa... <3
Kirsi sanoi…
Upeita ja niin tunnelmallisia kuvia kauniista kodistanne.

Kirsi
Maaka sanoi…
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Maaka sanoi…
Tutkin itse kommentti touhua ja tulin poistaneeksi sen kokonaan. Katotaan muistinko kopioida sen ensin :S Jee, muistin :)

Mammamiu :D Elämä kun pyörii tässä pohjanmaalla ei oikein toisenlaisia ihmisiä tunnekaan... Nyt muuten ymmärrän miksen oikein "ymmärrä" kaverini miestä ;)Pohojalainen uho puuttuu! Toivottavasti mä nyt "ymmärrän" paremmin.
Oi, joi, meidän tupaa paripäivää sitten ku romut peräkamarista oli olkkaris ja hm:npaketti pemotettuna ja tietty päivän sotkut, astiat. Apuva!
Nytkin työt kutsuu eilisen liasuamisen jälkeen...

Mukava saada uusia lukijoita ja kiitos kaikille kommenteista :)

Sanna, hyvin looginen ja hyvä selitys. Naapuripitäjä on vallan ruottalaisia...
Krisse sanoi…
Voi että sinulla on kaunis koti...ihastuksella katselen kuvia..Terveisin Vaaralan Krisse
mimmuli sanoi…
Kiitos hauskasta postuksesta=)) Voihan vitsit...taidan olla sukua tuolle rouvalle...huonekalut kun ei millään pysy paikoillaan. =D

Ihastelen kaunista kotianne, ja korkeita huoneita.

Mukavaa perjantai iltaa=))
Marge sanoi…
Kaunista, valoisaa ja avaraa!
Meillä ei paljon ruurailla, kun on pienet huoneet;D
Hyvää viikonloppua sinulle!!
Maaka sanoi…
Kiitos mieltä lämmintävistä kommenteista :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan