Siirry pääsisältöön

Ulkoilua ja ompeluksia

Oon sitten ollut melkein viikon ilman blogistaniaa. Huh!
Viikonloput sisältää niin touhua ja alkuviikon kone oli huollos.
Eilen tämä saatiin, mutta illalla oli vanhempainilta. Joten nyt heti aamu tuimaan rauhassa tänne :D

Viikonloppuna saatiin mukavasti lunta. Töitä sen kolaaminen teetti monena päivänä, mutta kyllä nyt kelpaa touhata. Pihasta lumet kolattiin isoksi kasaksi. Saatihin liukumäki ja vierehen kaivettiin lumilinna. Kolome huonetta ja kaks tunnelia! Iskä kolas pihasta lunta meille ja mä kaivoin ja rakentelin tenavien kans tunneleita.















Tilasin meidän Emmalta joululahjaksi tilda-nalle, mutta oli se hieman liian kovatöinen 10v:lle.
Yhdessä tuumin saimme sen kuitenkin valmiiksi.
Ja nyt on ensimmäinen nallukka kotiutunut meillä.


Meidän sukulais- ja ystäväraukat saivat tenavilleen joululahjaksi tämmösiä fleecemyssyjä
ja ne jotka silloin niiltä vielä säästyivät saavat sellaisen ystävänpäivälahjaksi!


Oon mä sen jonkun muunkin kuin oman tenavan päässä nähnyt.
Että joku ihan ilmeisesti tykkäskin. Toki ne tiesivät näkevänsä meirät...? Mmh.
Tekemisen iloa ennenkaikkea. :)


Eakeetalle koitin väsätä villasukkien päälle vuorilliset fleecetossut.
"Oikian kokokooset ja malliset tuli! Aiva ku olisin itte teheny!"

Neiti on sitten keksinyt kuinka rekkuleella pääsee Eteenpäin ja päämääränkin
itselleen osaa jo asettettaa ja sen tavoittaa.
Pöytä on ollut tuos vähä niin kuin odottamas varastoon kasaamista, ja sinne se täytyy kasata, koska mitään siihen ei voi enää jättää ja ennen kaikkea lasikannenkin neiti saa liikkumaan :S

Arno 5v: "Voi apua mikä sotku!" :D
Eipä poika itte sotke, ei.

Lattialla suunta on edelleen takaperin ja yleensä soffan alle. Jumiin.

Ensimmäinen "sana": a-bua, a-bua :) Silloin pitää ottaa hyvin pian syliin.

Paappa kävi illalla ja tulihan se toinenkin "sana" sieltä ;)
paa-pa, pa-pa..

Kommentit

Krisse sanoi…
Voi kuinka ihana pikkuinen sinulla on. Onko hän kuinka vanha? Oma lapsenlapseni on just 7 kk ja samat on menoaatteet...

Sinäpäs olit tehnyt kauniita myssyjä...oikein mukavan näköisiä ja lämpöisiä...

Hyvää torstaita toivottaa flunssainen Krisse
Maaka sanoi…
Seitsemän kuukautta tämäkin neiti :) Kesäkuun lopussa syntynyt.

Meillä on vielä ainakin säästytty flunssalta, onneksi. Koitahan levätä kunnolla että paranet!
JOHANNA sanoi…
Ihania touhuja ja ompeluksia teillä! Ja ihanaa, että kirjoittelet välillä pohojammaan murtehella, sitä on niin kiva lukea! ♥ Aurinkoista loppuviikkoa sinne!
Maaka sanoi…
Johanna:
Ittiänsä ei voi oikeen kehua muuten ku murtehella, ne ku kuuluu yhtehen :D :D
Ja muuten joku pian ottaas mut liian vakavasti...
Pitää koitaa pitää eres vähän taitua yllä, mutta kyllähän se niin on notta kirjakieli meinaa vierä vallan voiton :(

Aurinkoista viikonloppua myös teille!
malla sanoi…
mukavan näkösiä pihakuvia..varmasti on hauskaa ollut!!:)...oi kunpa oisin saanut olla mukana....!!
mutta nettipimento!!kaipailinki jo sinua:)
Anonyymi sanoi…
Hei Maaka!
Tuli jo ikävä sua:) Onneksi olet palannut;)
Kivan näköisiä lumitouhuja ja suloinen Tilda-nallekin on päässyt mukaan.
Neiti on ihan sen näköinen, että "Odotappas äiskä kun pääsen tästä oikein vauhtiin, niin saat nostella lisää tavaroita ylemmäksi".Tuoreessa muistissa on nuo ajat:)
Maaka sanoi…
Mukava kuulla että on kaivattu sillä munkin on ollut teitä ikävä! Ei tehnyt yhtää tiukkaa herätä aamulla SEITSEMÄLTÄ! Muksujenkin tarvi kouluun vasta kympiksi.

Kyllä ihan mieliala laski huomattavasti kun ei päässyt vaihtamaan ystävien kanssa ajatuksia.
Auringon paistekaan ei tuntunut juuri miltään...
Lennu sanoi…
Hei Maaka!
On hauskaa saada uusi blogiystävä, tulin heti vastavierailulle. Kiitos kommentistasi.
Ihana hylly teidän veskissä ja kivasti tuunattu keittiönhylly. Enkeleitäkin löysin, niistä pidän kovasti.
Terkuin Lennu Sinisestä Enkelistä

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan