keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Lapsuuden kodista...


Me ei olla keräälijöitä, joten kaikki ylimääräänen laitetahan pois. Joskus jotaki on jälkikätehen kaivannu, mutta harvemmin. Ja sitten sitä yrittää lohoruttaa ittään notta, mihinä mä olisin sen säilyttäny? Vanhempieni suvuussa on kummallaki puolella puuseppiä, mutta vanhoja huonekaluja ei juuri ole jäljellä. Tämä penkki ja yksi tuoli sen lisäksi on säilyny. Ne ovat isän äirin kapiokalusteet, tai ilmeisesti Helle-mamma on aikoonaan ostanut/ teettänyt ne veljellään.

Äiti sai tämän varjeltua ku me 15v sitten muutettihin. Kaksi käsinojallista tuolia isä heitti kaatokuormahan. Penkki oli lapsuuressani alakerran leivintuvassa. Se oli hassun viheriä ja sinapinruskia keinonahka istuunosassa. Tuoli tais olla alkuperäises asussaan: harmaa ja punaanen kangas istuunosas.



Joku kymmenen vuotta sitten isä entisöi penkin ja tuolin meille. (Tuoli on makuuhuoneessamme päiväpeiton alla päivisin eiku siis tarkoitin öisin.) Mun mielestä sen on kauniin mallinen ja hyvä istua. Mutta ei siihen kyllä kolomia aikuusta maharu! Se on meillä olohuoneen yhteydessä, kätevä lisätä sohvien yhteyteen ku tuloo ystäviä kylähän ja istuumet meinaa loppua jo oman väenkin takia. ;)


Helle-mamma kuoli mun ollessa vajaan vuoden ikäinen. En siis voi häntä muistaa mutta penkki muistuttaa sukupolvien ketjusta. Ennen kaikkea se tuo muistoja lapsuudesta ja lapsuuden kodista, missä sain asua kuin Herran kukkarossa. Uskovaasen kodin nuorimmaasena. Ukkoonenki kiersi kotikylän! :D

Äiti tapas leipoa itse leivän. Oliko se ollut kerran kuussa.. Perjantai-illalla hän teki juuren: Korvee oli penkin päällä ku hän sitä sekoitti ja lauantai aamulla mäkin oli usein kaatamas jauhoja äiteen vaivaten taikanaa. Isä puhu jälkiuunileivästä. Mäkin taisin siitä tykätä ku pohoja oli niis vaaliampi. Leivontapäivä äitee yleensä laittoi ruuaksi perunasoppaa (jauhelihakeittoa). Mä en kyllä ymmärrä mihinä välis se sen kävi keittämäs, ku mun mielestä se oli sie alahalla kokoajan?!


Mä olin viis ku mun rakas ja ainua siskoo meni naimisiin ja mä sain olla morsiusneito! Häät oli meillä kotona. Takapihan isolla nurmikentällä oli valkoinen kokous teltta, alttarin vieressä solisi suihkulähäre. Häävastaanotolla hääpari istui varjon alla tällä penkillä joka oli peitetty valkoosella kankahalla. Kesän komein päivä kuulemma, varjos yli kolmekymmentä. Tais olla, ku mä muistan käyneeni kysymäs saisinko vaihtaa uuret pikinit päälle? Äiti ei luvannut. Ei se haitannu, mut mielelläni olisin niitä esitelly.

Illalla muistan jonkun mua kehuneen kuinka reipas olin ollu ja koko päivän kantanu kukkakimppua. Ei mulle tullu mielehenkään laskia sitä kärestäni, mähän olin morsiusneito! Kyllä mulle kippua sille tarjottihin, mutta kimppu käres kyllä pystyi leikkimähän ja halusi ihaalla sitä koko ajan; sellaisen hienouden ku olin saanut.


Lapsuuren kerholaulu, joka on soinut mielessäni ja sopii tähän muisteloiren päälle.


Paljon ois aihetta lapsella kiittää,
Jumalan lahjoja kaikille riittää.
Päivä jo yksikin aamusta varhain,
iltahan ehditty, lahja on parhain.

Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
niistä ei yhden ees kadota sallis.

Lapsonen, siis kätes yhtehen liitä,
kaikista päivistä Jeesusta kiitä.
Aina se muistaos, tänään on juuri
varattu sinulle siunaus suuri.
Hlk 532

Joku kysy multa ku olin pieni:
“Ooksä Assun ja Maikin iltatähti?”
“En mä oo iltatähti. Mä oon jäläkiuunileipä!"
(Muistelevat sitä vieläkin mut tai vanhempani nähressään)
Hei! Kerrohan säkin joku mukava muisto lapsuuresta! :) Kultaasesta ajasta...
Kommenteissa tai blogissas.

10 kommenttia:

Deborah kirjoitti...

Tosi mukava postaus, oli jotenkin niin elävää kertomusta.:) Tuo laulu on ihana, ajattelemisen aihetta ihan näin aikuisellekin. Tuo penkki on kyllä kaunis, on kuitenkin mahtava juttu, että jotain on muistoksi jäänyt vaikka kaatiksellekin jotain on päässyt livahtaan.:) Täytyypä miettiä olisko itellä jotain kirjoitettavaa lapsuudesta omaan blogiin. Mukavaa viikonjatkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Voi että tuota pohojammaan murretta, toiset tykkää,
toiset taas...
Sinähän oot ahkerasti ehtiny blogia kirjottelemaan. Monta juttua tullu siitä ku viimeksi poikkesin..Hyvä, hyvä :)

No se naapuri..

Henttuset kirjoitti...

Kerrassaan kaunis sohvapenkki! Onneksi se pelastui kaatikselta. Minusta on ihana lukea murteella kirjoitettuja tarinoita. Ihania muistoja!

TeeKoo kirjoitti...

Ihanasti muistelet lapsuuden kultaisia hetkiä kera kauniin kuvan! Osuva myös on nuo laulun sanat!
Olet saanut olla morsiusneito :) Ymmärrän ettei silloin voi laskea kukkakimppua koko päivänä (!!), ei tietenkään!!
Minun lapsuudessani vietin paljon aikaa maalla mummolassa ja hän leipoi usein myös leipää, mummi ompeli myös minulle paljon. Kerran muistan kun sain kovasti kehuja kylän tätyleiltä punavalkokukallisesta mekosta, jonka mummi oli minulle tehnyt. Ja kehuistahan pikku tytöt tykkää! :)

Maaka kirjoitti...

Mukava kuulla että tykkäsitte lapsuuden muisteloistani :) Mä mietin että viittiikö tuollaasia tänne höpistä... Mutta penkistä tosiaan tuli nuo mieleen ja muistothan esineistä arvokkaita tekee.

Mun mielestä murretta on hieman raskas lukia ja kirjoittaa, joten en kyllä viitti sitä joka postauksessa käyttää. Ja onhan se hieman naurettavaakin joten ei kaikkiin aiheisiin sovikkaan, mutta toisis sitten toimii hyvin ;)

Kyllä mä olisin omis häiskin jaksanu kimppua koko ajan pitää! Mutta myönnyin ja laitoin sen siihen maljakkohon pöyrälle. Kallis kimppu eikä saa eres käressään pitää! :S

Kyllä se niin on että hyvällä kehulla pelkästään elää isompikin tyttö päivän :D Mä oon koittanu opetella kehumaan enemmän ja aihetta aina kyllä löytyy. Näin kirjoittamalla voikin sitä harjoittaa, saa rauhas muotoilla :) tai kiirees ;)

P.s. kylläpä sie naapuris valvottiin vie myöhempään kuin meillä :)

Hanna kirjoitti...

Oi miten upea penkki, aivan mahtava!!! Ja niin hauska tuo viimeinen kipale postauksessasi "jälkiuunileivästä" :)... Aiheutti suurta hilpeyttä täällä :)

malla kirjoitti...

ihana penkki ja ihanaa ku tavaroilla on tunnearvoa!se todella tekee esineestä arvokkaamman.
"vanhoja"on aina kiva muistella, niistä tuloo niin kotoinen olo:))oli kiva lukea muistelot!

Marge kirjoitti...

Todella ihana(!!!)vanha sohvapenkki.
Ja vielä, kun siinä on muistoja!
Suloinen toi jälkiuunileipä-kohta!!:)
Mukavaa illanjatkoa!

Maaka kirjoitti...

Lisää mukavia kommentteja!
Kiitos paljon! =0))
Niin isä oli mua kutsunut :D ja se tuntui paljon arvokkaammalta titteliltä kuin iltatähti :)

Hallatar kirjoitti...

Ihana penkki. =)
Hienoa, että annoit sille uuden elämän. =)