Siirry pääsisältöön

Kasvunaikaa

Tänään iltapäivällä juhlittiin,
kahviteltiin ja grillattiin,
mun vanhempien ja 2xveljen perheen kanssa
meidän kahta keskikesän neitokaista
Emma-Veeraa ja Ea-Kreettaa.
Emmalla tuli juhannuslauantaina täyteen 11v
siitä juhannuslauantaista kun hän on syntynyt.
Eealla on vielä viikko varsinaiseen päivään.

Kaaparoiminen ja tukea pitkin käveliminen on tämän neidin
lempijuttuja nyt. Vahingossa seisoo toisinaan ilman tukeakin.
Viikon päästä juhlitaan toisen suvun kesken
serkusten yhteissynttäreitä
(iskän isosiskon 2poikaa, isoveljen poika, meidän 2tyttöä ja pikkusiskon tyttö
kaikilla synttärit 2 viikon sisällä)
*
*
Aamupäivällä koitettiin tehdä rästissä olleita pihatöitä,
istutusten siirtoja!
Kesken parasta kasvuaikaa :/
Valkokirjokanukka siirrettiin
reilusti tilansa eteenpäin.
Oli ahtaasti kahden syreenin välissä.
Istuttaessa se oli vain kaks raippaa
ja tilaa tuntui olevan yllin kyllin.
juhannusyössä kun kuljeskelin
totesin että menin sitten laittamaan tarhaa voimaa
niin kuin ei muuten ahdasta olisi.
*
Pioneihin hain tukikeppejä,
onneksi vasta tarhan vieres rupesin niitä poikkoomaan
yli 1m mittaisi pitää olla!
Joka kerta pionien korkeus yllättää.
*
Etualalta otin yhden kuuliljan pois kokonaan
ja toiselta puolelta siirsin yhden kolmesta tilalle.
Vähä väljenpää.
*
Suihkulähdekin saatiin vihdoin solisemaan.
Tuollainen riisuttu versio siitä tällä kertaa,
saas nähdä jaksanko muuttaa sitä vie...
Tuskin :)

Ja sen yhden kuunliljan jaoin kolmeksi
ja se pääsi tähän uuteen penkkiin.
Kuhan nyt muistaisin kastella niitä niin
eiköhän ne siitä tokene...







Kuinka kauan kala kasvaa?
*
*
*
Niin kauan kuin sen pyydystänyt
kalamies elää!

Kommentit

-TIINA- sanoi…
Pisti hymyilyttämään tuo kysymys kalan kasvusta : ) Hauska! Meilläkin juhlitaan synttäreitä tiistaina ja virallisesti keskiviikkona...
Maaka sanoi…
Niinpä, se aika kultaa muistot ja kala sen kuin kasvaa :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan