lauantai 4. heinäkuuta 2009

Jalat maassa - sydän taivaassa


SUOMEN VIIKKOLEHTI 36/2008
Syyskuun hyviä uutisia
teksti ja kuvat: PT Juntumaa

*Marika ja Markus antavat suuren arvon perheelle ja seurakunnalle


Markuksen (32) ja Marikan (30) tilavaan kaksikerroksiseen taloon tuo ääntä muukin kuin Marikan isän rakentama näyttävä ja komeasointinen kaappikello. Vilskeestä ja vipinästä pitävät huolen Emma-Veera (10), Arttu (8), Arno (5), Enni-Maria (3) ja kesäkuun lopulla syntynyt Ea-Kreetta.

Perheen vesat ovat toimeliasta joukkoa. Huvittuneena vanhemmat kertovat, kuinka Arno-poika vilahti kolmivuotiaana omille teilleen äidin syöttäessä pikku Enni-Mariaa. Pikkumies ehti polkea apupyörineen lähes puolen kilometrin päässä sijaitsevan Vapaakirkon luo, jossa ohi ajanut poliisi oli sattunut huomaamaan pienen, yksinäisen pyöräilijän ja pysähtynyt kysymään tämän nimeä. Arno kertoi nimensä hieman epäselvästi, ja konstaapeli joutui selvittämään tämän touhuja tarkemmin: ”Minne oot menossa?” ”Oon täs vaan vähä retkellä”, kuului reipas vastaus. Seikkailu päättyi onnellisesti, eikä Arno ole toista kertaa antautunut tekemisiin virkavallan kanssa. Kotipiha lähiympäristöineen on riittänyt leikkeihin ja liikkumiseen.



Elämän tielle jo nuorena

Markus on syntyisin *n Korvenkylästä, ja Marikan lapsuudenkoti on siitä vain kymmenen kilometrin päässä, naapuripitäjässä. Molempien kodeissa usko oli luonteva osa jokapäiväistä elämää.


– Lapsenuskolla mentiin aika pitkälle, vaikka välillä tuntui siltä, että pakolla pitää olla mukana, helluntaiseurakuntaan kuuluvasta kuusilapsisesta perheestä lähtöisin oleva Markus myöntää.

Murrosikäänsä hän kuvaa kuitenkin vaikeaksi ajaksi, vaikka elämä oli kotikasvatuksen ansiosta ulkonaisesti melko tasaista. Markus ei koskaan sukeltanut kovin syvälle maailman menoon ja seurakuntayhteys kuului aina asiaan.

– Oli kuitenkin pienistä asioista kiinni, kumpaan suuntaan lähtee. Sitä mietti asioita, vaikka ei paljon puhunut niistä. Sitten 17-vuotiaana tein lopullinen päätöksen lähteä uskontielle, Markus juttelee.

Myös Marika, nelilapsisen perheen kuopus, oli mukana hengellisissä tilaisuuksissa pienestä pitäen.

– Lapsesta asti pidin Raamattua mukanani ja alleviivailin sitä, hän muistaa.

Seurakuntayhteys sai ryhtiä 1990-luvun alussa, kun pastori Markku Günther aloitti nuortentyön Marikan kotikylän vapaaseurakunnassa. 14-vuotiaana Marika oli kypsynyt päättämään elämänsä tärkeimmästä kysymyksestä.

– Tiesin, että elämästäni puuttuu jotakin, ja tiesin mitä se on, hän muotoilee.

Eräänä iltana, kun vanhemmat olivat lähdössä hengelliseen tilaisuuteen, Marika sanoi lähtevänsä mukaan, ja mielessään hänellä oli vain yksi asia: oma uskonratkaisu.

– Pietarin sanat: ”Herra, kenen tykö me menisimme, sinulla on iankaikkisen elämän sanat”, tulivat minunkin sanoikseni, Marika kertoo.


Saman katon alle

Marikan vanhempien muutettua **n nuoret tutustuivat toisiinsa luonnostaan hengellisissä tapahtumissa, ja ystävyys alkoi nopeasti muuttua vakavammaksi seurusteluksi.

– Rukoilin, ettei minun tarvitsisi koskaan seurustella kenenkään muun kanssa kuin sen, jonka kanssa menen naimisiin. Niin se meni, Markus oli minun ensirakkauteni, Marika tunnustaa.

Toisaalta avioituminen ja perhe-elämä ei ollut hänelle ainoa vaihtoehto. Nuorena Marika kuunteli ihaillen evankelistojen puheita ja kertomuksia työstään.

Marika opiskeli peruskoulun jälkeen tradenomiksi, kun taas Markus kertoo saaneensa tehdä töitä ”niin paljon kuin on jaksanut” heti peruskoulun suoritettuaan. Avioliiton Markus ja Marika solmivat helmikuussa 1997.

Perhe ehtivät asua kuusi vuotta toisella paikkakunnalla, jonne Markus rakensi ensimmäisen talonsakin vain 21-vuotiaana. Neljä vuotta sitten tapahtuneen paluumuuton jälkeen alkoi saman tien uuden talon rakentaminen. Puolen vuoden vuorotteluvapaan turvin talo nousi rivakasti ja taidolla yhdessä Marikan isän kanssa.

Huonekalut kannettiin sisään uutuuttaan hohtavaan, vaaleaan, ilmavaan ”tupaan” heinäkuussa 2005. Senkin jälkeen on riittänyt paljon puuhaa pihan parissa.

Leipänsä Markus ansaitsee työkoneiden ohjaamoja rakentavassa yrityksessä. Aikaisemmin hän työskenteli yksitoista vuotta elintarvikealalla, mutta työn raskaus alkoi koetella selkää, ja omat rasituksensa toivat pitkä työmatka ja vuorotyö.

– Tämä tuntui aluksi tosi suurelta muutokselta. Kaksi tuntia putosi päivän pituudesta ja nyt on selvä päivärytmi, Markus selvittää.




Taivaassa odotetaan

Tänä kesänä kodin keskipisteeksi ja ilonaiheeksi tuli pikkuinen Ea-Kreetta.

Runsas vuosi sitten, kesäkuussa 2007, tunnelmat olivat kuitenkin aivan päinvastaiset. He menettivät keskenmenon kautta odotetun pienokaisen, joka oli jo saanut epäviralliseksi nimekseen Oskari. Muut lapset suunnittelivat innokkaasti tulevia leikkejä Oskarin kanssa, mutta yksi päivä romahdutti kaiken.

Pikainen ambulanssikyyti Seinäjoelle asiantuntevaan hoitoon ei voinut enää muuttaa väistämätöntä. Markus ja Marika viettivät riipaisevia hetkiä sairaalassa pieni pojaksi osoittautunut käärö sylissään. Murheen murtamina he luovuttivat aarteensa Jumalan huomaan ja laskivat tämän hautaan Marikan isän tekemässä pikku arkussa. Pienet murheet — reikä Artun sukassa ja Ennin taittunut kukkanen — tuntuivat yhdentekeviltä elämän syvimpien kysymysten äärellä.

Surun keskellä myös taivas tuli lähelle.

– Se tuli ikään kuin todellisemmaksi paikaksi, kun siellä on joku hyvin läheinen ja rakas odottamassa. Meillä oli ollut jo paljon iloa Oskarista! Ei voi surra ketään, ellei ole ensin iloinnut ja rakastanut, Marika kuvailee tuntojaan.

Myös lapset kokivat menetyksen raskaana, ja tapahtuneesta keskusteltiin avoimesti heidänkin kanssaan. Päällimmäiseksi on kuitenkin noussut ajatus jälleennäkemisestä.

– Arttu murehti kerran, mistä hän sitten taivaassa tuntee Oskarin, kun ei ole nähnyt tätä. Sanoin, että kyllä hän tulee siellä sinua vastaan ja sanoo: Terve Arttu, mä oon Oskari! Markus kertoo.

Kerran Arno pohti, kuka Oskaria hoitaa taivaassa. ”Enkeli”, äiti tiesi ja jatkoi: ”Onko hän yhtä ihana kun minä?” ”Hän on ihanampi!” Arno sanoi: ”Anteeksi vaan, mutta sä oot välillä vähän typerä.” Hetkeä aikaisemmin Arno oli halannut äitiä ja kertonut, että rakastaa tätä aivan liikaa.




Kipeä kokemus yhdisti koko perhettä

Vaikka aikaa on kulunut ja perhe kasvanut sen jälkeen ihanalla pienokaisella, Markus ja Marika kantavat menetyksen muistoa edelleen mukanaan. Hyvin pian he kuitenkin totesivat avoimet kysymykset — miksi näin kävi, oliko sillä jokin tarkoitus, olisiko jotakin voitu tehdä toisin? — tarpeettomiksi. Niihin ei ole vastausta rajan tällä puolen. Olennaisempaa on, kuten sairaalapappi sanoi, se, että Oskari ehti tuottaa lyhyellä elämällään meille paljon iloa.

– Kun katsoin Oskaria, tunsin saman rakkauden kuin muidenkin lasten kohdalla. Meillä on kuitenkin ikävä enkelten hoidossa olevaa lastamme, kunnes kohtaamme, Marika toteaa ja jatkaa:

– Ei lasta voi koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Vauva syntyy, jos Luoja suo. Vaikka lapsi saa siellä olla niin täydellisessä rakkaudessa, ettei sellaista ole ikinä täällä, kukapa ei haluaisi itse kasvattaa lastaan.

Sekä vanhemmat että lapset olivat varovaisempia Ea-Kreettaa odotettaessa. Nimeä ei mietitty etukäteen, ja tulevaisuudesta puhuttaessa oltiin muutenkin pidättyvämpiä.

Toisaalta kipeä kokemus on lähentänyt puolisoita entistä vahvemmin toisiinsa ja yhdistänyt koko perhettä. Se on myös muovannut suhtautumista asioihin. Rakennushuolet ja monet muut ovat alkaneet tuntua pikkuasioilta, kun taas lapset ovat nousseet entistäkin suurempaan arvoon.

– Nyt annan enemmän aikaa lapsille. Olisimmeko tänäänkään ”liesunneet” lasten kanssa koko päivää? Markus toteaa saman päivän reissuihin viitaten.

– Mitään ei saa mukaansa tästä maailmasta, mutta jospa voisi vaikuttaa siihen, että saisi lapsensa mukaan, Marika huokaa.



Lapset saavat olla mukana kirkossa

Lapset ja lapsityö ovat keskeisessä osassa myös perheen palvelutehtävissä **n vapaaseurakunnan keskellä. Sekä Marika että tämän vuoden alusta seurakunnan vanhimmistoon kuulunut Markus ovat mukana Kids’ Action Night -lapsityötä koordinoivassa tiimissä. Lastentapahtumissa on heidän iloksi mukana käytännössä koko seurakunta vanhimmasta nuorimpaan.

Marika on mukana myös gospel-liikkarikerhossa ja varkki-illoissa. Heidän kotona kokoontuu lisäksi äiti–lapsipiiri.

Markus ja Marika kiittävät seurakuntansa kotoista, vapaata ja lapsiystävällistä toimintarakennetta ja ilmapiiriä. Lapset saavat olla aina mukana seurakunnassa, ja pyhäkoulu on joka sunnuntai.

Pelastuksen sanoman viestittäminen myös oman asuinympäristön ihmisille on alkanut viime aikoina puhutella yhä enemmän. Tähän motivoi sekä Jumalan sana että oma kokemus. Markukselle ja Marikalle itselleen usko on antanut selkeän suunnan, vahvan perusturvan ja tehnyt elämästä täysipainoista ja maukasta.

– Uskova voi todella elää! Ja nukkua yönsä rauhassa, Markus toteaa.

Kristillinen usko nousee esiin usein hyvin arkisten, joskus koomistenkin tilanteiden keskellä. Viime joulun alla, joululahjoista puhuttaessa äiti kysäisi lapsilta, miksi joulua vietetään. Emma-Veeran vastaus ”Syntyi Jumalan ainoa Poika” herätti Artun ihmetyksen: ”Mitä, onko joulupukki Jumalan ainoa poika?” Siitä oli helppo jatkaa: Ei sentään, vaan Jeesus on Jumalan ainoa Poika. Hän on maailman pelastaja, joka on avannut ihmisille taivaan oven.

PT Juntumaa


Tämä kirjoituis oli tosiaan viime vuoden syyskuun lehdessä ja kun joku taiva kirjoittaja kerran on kirjoittanut jutun meistä ja vielä hyvin meidän näköisen jutun. Ajattelin jakaa sen vielä teidän kanssanne :) Muutin ja poistin paikkakuntamerkintöjä ja sukunimiä. Niin ja me ollaan kaikki vuoden vanhempia nyt kuin jutussa :)

16 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Ihana ja koskettava juttu! Kiitos, että jaoit sen kanssamme!

Lennu kirjoitti...

Oli mukava tutustua perheeseesi.
Hyvin tehty juttu teistä.

Selailin aikaisempia postauksiasi ja kyllä on komiat nukenrattaat, kun muistelen omiani...kymmeniä vuosia sitten...niin eihän noita eroita oikeista vauvanvaunuista mitenkään jos ei kerro, että ovat nukelle tarkoitettu, hih.
Onneksi miehesi ei kerinny heittää pois niitä.

...Joulupukki Jumalan ainoa Poika...voi sitä Arttua...

naana kirjoitti...

Ihana ja koskettava juttu, tippa silmässä täälä luin.

Kaikkea hyvää teille ja Jumalan siunausta!

Paljon haleja naanalta

Marge kirjoitti...

Ihanasti kirjoitettu juttu teistä!! Oli mukava saada tutustua paremmin sinuun ja perheeseesi!!

Kaikkea hyvää ja siunausta teille tähänkin kesään!!

Halauksin, Marge

mammamiau kirjoitti...

Kaunis kertomus teidän elämästä. Ihana! Eälämä tuo, elämä vie, rakkaus on se mikä pysyy...

*halaus* Mi-Ma

Possumamma kirjoitti...

Todella hyvin kirjoitettu juttu! Välillä meinasi itku tulla, kun luin.

Tarleena kirjoitti...

Ihana juttu, oli kiva lukea se. Siunausta koko teidän perheelle!

TeeKoo kirjoitti...

Kiva oli lukea tuota kirjoietttua juttuanne. Ja nähdä myös kuvia :)

Mukavia kesän päiviä sinne runsaasti!!!

Mi kirjoitti...

upea juttu ja kiva kun jaoit sen kanssamme! kiva nähdä myös kuvasi-sain kasvot blogillesi.
itse olen myöskin ensirakkauteni kanssa naimisissa.
osissa kohtia kyyneleet valui kun luin koskettavaa tekstiä.
mukavaa loppuviikkoa teille sinne.

LeenaJohanna kirjoitti...

Kiitos käynnistäsi blogissani.
Oi miten ihana blogi sinulla.
Hieno juttu teistä lehdessä.
Missähänpäin pohjanmaata asustatte? Minä olen Isostakyröstä kotoisin ja mieheni Seinäjoelta.
Taidan vierailla täällä useamminkin....siunausta teidän perheelle!

Maaka kirjoitti...

:)

Kakkukellari / Miia kirjoitti...

On aivan mennyt ohitseni tämä juttu. Enkä tiennyt tästä surusta elämässänne. Erittäin koskettavaa.♥

Anonyymi kirjoitti...

Voimia ja siunausta teidän koko perheelle! Meidän perheeseen odotettiin 5 vuotta sitten kaksospoikia, joista toinen odottaa meitä taivaassa. Ikävä on kova, mutta usko jälleennäkemiseen elää. "Emme ole hänestä luopuneet, vaan edeltä lähettäneet." <3

Maaka kirjoitti...

Näin on, Oskarimme on varmassa tallessa :) Elää sydämissäämme ja Taivas on meille kaikille paljon konkreettisempi koska joku niin rakas sielä jo asuu! <3

Anonyymi kirjoitti...

erittain mielenkiintoinen, kiitos

Anonyymi kirjoitti...

Awesome site you have here but I was wanting
to know if you knew of any user discussion forums that cover the same topics talked about here?
I'd really like to be a part of community where I can get suggestions from
other knowledgeable individuals that share the same interest.

If you have any recommendations, please let me know.
Bless you!

Feel free to surf to my page - loft conversion company ealing