lauantai 19. syyskuuta 2009

Haaste: Paljastuksia

Vekarus heitti haasteen:
Kerro 10 paljastusta
Apua, paljastustenhan pitäisi olla hieman hätkähdyttäviä,
mitähän sitä uskaltaisi kertoa ja
toisaalta mitä en olis jo kertonut :D


Tästä tämä lähtee:

1.
Olen perfektionisti eli täydellisyyden tavoittelija.
Konrollifriikkeuttäkin liittyy asiaan.
Onneksi olen havainnut itsessäni
paranemisen merkkejä näiden suhteen :D
Aiheesta ehkä joskus enemmän.

2.
Mulla on varmaan jonkin sortin
ahtaanpaikan tai suljetunpaikan kammo.
Tarvitsen tilaa ja avaruutta,
ikkunattomassa huoneessa happi alkaa loppumaan.
Inhoan jos kaihtimet ovat kiinni.

3.
Tarvitsen paljon valoa.
Paljon ikkunoita
ja lamputkin käyvät, mutta luonnonvalo on parasta.
Yksi syy on sekin että mulla on näkö 4,75 miinusta,
ja kuulemma miinusnäkö tarvii hyvän valaistuksen

4.
Matalapaineen syy selvisi:
Mulla alkoi lähes kahden vuoden tauon jälkeen
ne, joita en ole kaivannut :DD
(Tai itseasias ehdin jo kaivatakin)
Mikäs niiden oireiden nimi olikaan?
Juu, Ea syö vieläkin maitoa enemmän
kuin kiinteitä! :S

5.
Olen naimisissa ensirakkauteni kanssa.
12,5 vuotta
Kaksi jo hyvin samanlaista,
itsepäistä pohojalaista.

6.
Olen perheeni kuopus, iltatähti,
jälkiuunileipä, vauva ;)
meitä on neljä sisarusta.

7.
Äitini on hyvä ystäväni ja
apuni hädässä parhain :)

8.
Entinen lukutoukka
Toisinaan joskus vieläkin otan kirjastosta
jonkun romaanin,
joko se jää lukematta tai
sitten en juuri muuta teekkään ennenkuin kirja on luettu.

9.
Tykkään nuuhkia puhtaita lapsia,
joten meillä käydään lähen poikkeuksetta
joka ilta suihkussa ja vaihdetaan vaaatteet.
Eli vettä kuluu ja pyykkiä syntyy.
Arno sanoo Axen saippuasta:
"Sitä mikä saa äiskän pussaamaan."

Toisaalta voimakkaat tuoksut, hajusteet
hajuvedet, huuhteluaineet
saavat mut voimaan pahoin ja päätä alkaa särkeä
muutamassa sekunnissa.

10.
Elämäni perusta, kulmakivi.
Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?"
Simon Pietari vastasi hänelle:
"Herra, kenen tykö me menisimme?
Sinulla on iankaikkisen elämän sanat;

ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."
Joh. 6:67-69



Muoks.
Munhan piti haastaat 5 mukaan
mutta sama pää kesät talvet...

Joidenkin blogeissa ole tämän jo ennemminkin nähnyt,
joten koitetaanpa nyt näitä kolmea:

PrinsessaTrio:PrinsessaTrion Talossa

Lennu:Sininen Enkeli

heini:valkeat haaveet


11 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Kiitos! Oli mukava kuulla lisää sinusta! Tuo kirjajuttu on ihan niin kuin minullakin.

malla kirjoitti...

kohat: 2,5 ja 10 sopivat muhunki:)

Mi kirjoitti...

:) onnea muuten matto projektiin. itse ainakin eniten hermoja raastavaa oli niiden kuteiden tekeminen-itse virkkaus kävi suht sukkelaan.

heini kirjoitti...

Kiitos haasteesta, otan tämän suurena kohteliasiuutena. :) Nyt pitää vaan miettiä kymmenen paljastuta musta ja mun elämästä... Huh, keksinköhän kymmentä? :)
Vallan ihana kommentti, tuo mitä Aaro oli todennut axen saippuasta! :D Ja ihanaa oli lukea susta nämä muutkin kymmenen asiaa.
Ihanaista lauantaita sinne!
-Heini-

Marge kirjoitti...

Mukavia tunnustuksia!:)

Tuttuja monet esim. 1, 5 ja 10. Eli perfektionistin taipumusta löytyy, mutta esim. paikat saavat joskus olla sekaisinkin, mutta se ärsyttää;)Ja kun siivotaan tai tehdään jotain se tehdään joko hyvin tai ei ollenkaan...;)Onneksi minäkin alan oppimaan suhteuttamaan näitä juttuja eli, että voi tehdä rennommalalkin otteella...;D

Mieheni kanssa olemme pitäneet yhtä jo noin 20 vuotta ja Jeesukseen olen lapsen uskon lailla uskonut aina, mutta olen alkanut niitä asioita miettimään enemmän ja syvällisemmin viime aikoina.

Ihanaa viikonlopun jatkoa!:)

Lennu kirjoitti...

Kiitos haasteesta Maaka, nyt jätän sen väliin, sillä olen kevättalvella tehnyt paljastuksia itsestäni.
Muutama kohta pätee minuunkin sinun paljastuksissa.
Mukavaa sunnuntaipäivää!

-T kirjoitti...

Joitan samoja juttuja minäkin tunnistan itsestäni. Ainakin tuo eka ja vika kohta! Ihana tuo 9 kohta ja tuo juttu: "Sitä mikä saa äiskän pussaamaan." Minä kans tykkään nuuhkia lapsosten puhtaat shampoon tuoksuiset päät! Niitä parhaita tuoksuja!!

Ihania, taidokkaita käsitöitä alemmassa!!! Olette siellä esikoisenne kanssa oikeita taidokkaita käsityöimmeisiä :)

Oikein hyvää uutta tulevaa viikkoa!!

Anonyymi kirjoitti...

Kommentti kohtaan kuusi:

Meillä päin ns. iltatähti on "perästpaiskattu". Pienenä en hahmottanut ollenkaan, mistä sanoista ilmaisu on tehty, pidin sanaa vain hiukan kuopusta tarkempana terminä. Sain nimittäin kuulla termin niin usein: edellinen kuopus on minua 17 vuotta vanhempi (juu kyllä, samoista vanhemmista kaikki viisi)

Terv. Johanna

vanamo kirjoitti...

Paljastuksiasi lukemassa;) Minäkin tykkään nuuhkia lapsiani, tuoksuvat vain niin hyvälle:)

minnamarika kirjoitti...

Hei!

Kiitos kauniista sanoistasi blogissani :) Tulin vastavierailulle ja löysin ihania ja herkkiä kuvia. Teillä on todella kaunis koti niin ulkoa kuin sisältä. Olet sisustanut sen lisäksi niin harmonisesti ja hyvällä maulla :) Tänne tekee mieleni palata myös uudestaan...Aurinkoista viikonalkua!

Maaka kirjoitti...

Kiitoa mukavista kommenteistanne :) Mukava oli samalla kuulla teistäkin jotain uutta.
Arnossa oli pienenä kunnolla vauvantuoksu ja tuli nuuhkittua niin että siinä vaiheessa kun lapset alkaa antamaan suukkoja, Arno nuuhki myös :D

Poden täällä oikein lastentautia-enterorokkoa!