Siirry pääsisältöön

Sytykeruusuja ja muita "joulukukkia"


Eri yhteyksissä on tullut näitä sytykeruusuja vastaan
ja muutaman kennon mäkin niitä varten oon reviin.
Tänä aamuna sain sitten googletettua ohjeet 
niiden "päällystämiseen"

Jotain "joulukukkaa" on läheisille kuitenkin mukava antaa
vaikka lahjoja emme aikuisten emmekä lasten kesken enää 
vaihtelekkaan.


Nämä nyt pitäisi olla pois kuluvia ja muiston lämmittää? :)

Mikä on muuten näitten käyttöohje!? :)
Puiten sekaan, alle, päälle?
Riittääkö yksi?
Seuraksi saavat varmaankin tulitikkupurkkin...

Vanha idea jonka uudelleen lämmitin.
Kiitos pilttin ruutukansien, 
nyt ei tarvi ähistä kansien päällystämisen parissa.


Lauantaina oli tämän syksyn Kids' Action ja
sinne ollaan loppuviikosta valmisteltu toimintapisteitä. 
Yhtenä toimipisteenä oli nikkari/askartelupiste
ja sinne teimme valmisteluja koko perheen voimmin:


Iskä "leikkas" paapan kanssa puu ja vaneripalat,
joihin A poras naulareijät

Me toiset sitten hioimme ne
(lähinnä iskä)

Yks vaihe jäi ikuistamatta:
mun ja Ean maalauspuuhat!
Voin kertoa että Keetalla oli vain hieman käsissä maalia,
mutta äiskästä ei voi sanoa samaan :D

Lapset saivat itse naputella palat kasaan ja 
tässä on nyt sitten askartelupöytä,
minkä ääressä sai koristella

(Iskän ideoiman)
joulukortti/servettitelineen!

(linssi oli hieman huurus ja rasvainen, siksi näin tunnelmalliset kuvat :D )


Värkkejä jäi vielä joten näitäkin taitaa pujahtaa 
joihinkin "kukkapaketteihin"
mun tekeminä ja tärkeille henkilöille lasten tekemät!


Maaka


Kommentit

Titti sanoi…
Ihania askarteluja teillä !
Anonyymi sanoi…
nuo sytyke ruusut on todella käteviä-tosin niiden tekemiseen menee niin tuhottomasti aikaa että nopeammin hakee sanomalehden laatikosta ja sytyttää takan ;D. tuo tulitikku purkki onkin hyvä!
Anonyymi sanoi…
Minunkin mielestä sytykeruusut on tosikäteviä! Eikä ole edes niin hankalia, kun tekee ison kasan kerralla ja pitää takan vieressä siinä sitten aina tulta laittaessa lähellä. Yksi ruusu palaa 2-5 min yksi siis riittää. Puiden alle ja kun tuikaten tuleen, muuta sytykettä ei tarvitsekkaan! Todella näppärää, en pärjää enään ollenkaan ilman ;)
Hanna sanoi…
Ihania askarteluja. ♥
Krisse sanoi…
Pitäisköhän kokeilla tehdä..
Maaka sanoi…
Mä tykkäsin tehdä joten taidanpa tehdä toisenkin satsin! :) Täytyy vain ruveta leipomaan jouluavarten että saa kennoja! :D

Noita näin yhdellä päiväkotitädillä, lapset olivat koristteet niitä huovalla myyjäisiin :)

Fb:ssa kyselin miten sytykeruusuja käytetään ja kaveri neuvoi seuraavasti:
Tumman puvun kanssa sopii hyvin. Voi laittaa rintataskun koristeeksi. Tai sitten kukkamaahan jäätyneisiin ruusun varsiin IT:llä kiinni piristämään synkkää talvimaisemaa. Tai sitten polttopuut takkaan sydänpuoli ylöspäin ja pari ruusua päällimmäiseksi palamaan. Näin hävität polttopuut energiatehokkaalla ja vähäpäästöisellä tavalla.

Ehkä mä liitän neuvoksi sun neuvon anonyymi... sen mukaan kun pärjää yhdellä ;D
Maaka sanoi…
Riittävät kauemman :)
SariHanne sanoi…
Mäkin oon aatellu jo pitkään tehä noita ruusuja. kaapissa ootta yks kanamunakotelo revittynä.
inkku sanoi…
Mukavia askarteluja!!
Sanna-Mari sanoi…
Mulla on ollu sytykeruusut kanssa listalla vaikka kuinka kauan...ostan munat 24 pakkauksissa ja siinä pakkauksessa ei oo sileetä osuutta ollenkaan...eli ei mun järjen mukaan sais vaan niitä pohjia...nyt otin Äiteltä yhen tavallisen kennon, mutta ei sillä pitkälle pötkitä.
Strömsön männynkäpysytykeruusut ois vaivattomampia mutta mulla ei tietenkään oo yhtään männynkäpyjä, höh! Katoin joo huutonetistäkin :D Noh, ehkä ens vuonna :D
-TIINA- sanoi…
Vau mitä ideoita!!! Ihania! Ja kiitos Maaka ihanasta yllätyksestä joka minua odotti viime viikolla! Karkit on jo syöty ja lehdestä kaikki tehtävät tehty ja piparimuotitkin on testattu ;) Kaunis kiitos!Ja meidän keskimmäinen oli NIIN ihastunut siihen tanssijamuottiin...
Maaka sanoi…
Mokkula hukas, nyt taas pääsin takas sivistyksen pariin! :)

Eilen mies koitti ruusua takan sytykseen.Ei näyttävää nopeaa roihahdusta kuten paperi tollolla eikä tarvinnut mitään lisäilläkään :D Hyvin syttyi, eiköhän näitä opi käyttämään. Täytyy vain löytää kätevä säilytyspaikka :)

Sanna-Mari: Mä tein tämän ekan satsin käyttäen pelkkiä kennojen pohjia! :D Kolme sellaista aina yhteen ruusuun, eka kokonaisena, sisimäisistä pohjapois ja tietenkin sivusta poikki niin sain rullalle. Helppoa ja nopeaa...
Eilen tein sitten yhdestä kennosta niin että käytin sen kokonaan. Tuli enemmän mutta hitaanpaan ja vaivanloisempaa. Ja sitten piti kattoa ettei ne tekstit tule loistamaan.

Muruhuttu: Pieni juttu, mukava kuulla että siitäkin oli iloa! :) Pieni kiitos sun isosta vaivannäöstä! <3
Anna sanoi…
Hauska idea varsinkin viedä tuliasisksi vaikka nuo sytykeruusut!
Maaka sanoi…
Kaunista pakettia vain ylle :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan