keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Sininen ja valkoinen

Sinivalkoisia mietteitä Suomi100 itsenäisyyspäivän kääntyessä yöhön.

Olemme saaneet juhlia satavuotiasta Suomea
meille mieluisimmilla tavoilla.
Eilen illalla ystäväperheen kanssa syöden, pelaillen ja yhdessä olosta nauttien.

Tänään vietimme päivän miehen veljen ja lastensa kanssa
ulkoillen ja sitten vielä ilta kotosalla samoissa puuhissa kuin eilenkin. 😄


 Kuvat kertovat päivästämme, mutta myös kiitollisuudesta maatamme kohtaan.


Kaunis siniristilippumme kertoo maamme
arvojen, uskon ja lainsäädännön perustasta.

Monesti, varsinkin kun viestit sodista, vainoista ja nälänhädästä saavuttavat, 
pysähdyn nörtyneenä ihmettelemään sitä armoa,
aivan ansiotonta etuoikeutta että olen saanut syntyä Suomeen.
Varsinkin tyttönä, naisena, tytärtäni äitinä...
miten erilaista elämämme olisi monessa maapallon eri kolkassa.
Täydellinen tämäkään yhteiskunta ei ole ja monta epäkohtaa ja kärsimystä löytyy,
mutta onko mikään muu maa lähempänä lintukotoa?



Illalla serkukukset miettivät millaista elämä olisi, jos ei olisikaan 100 synttäreitä,
ei olisikaan itsenäisyyspäivää lainkaan tai sota olisi todella hävitty ja maa vallattu.
Lämpöisen ja kauniin kodin sijasta puitteet olisivat varmasti
perusduunarin, opiskelijan ja 7lapsen perheessä hyvin erilaiset.



Kiitollinen kodistamme,
isänmaastamme, yhteiskunnastamme.



Kiitollinen kansastamme, eteläpohjalaisuudestamme.
Punaturkkinen kansalliskoiramme suomenpystykorva
tuo väriläiskän kuviin, kuvastaen meidän suomalaistenkin
periksiantamattomuutta, sitkeyttä, itsepäisyyttä, 
kauneutta, uskollisuuttamme ja ainutlaatuisuutta.



Sekä suhdetta ja kunnioitustamme luontoa kohtaan.

Parin päivän sisällä on meille satanut ohut kerros lunta maahan 
ja pakkassää on tuonut kuuran puiden oksille.
Taivas hohti sinisenä matalalta paistavat auringon luodessa säteitään aukion reunaan.



Lapset kiipeilivät hiekka-ja murskekasojen päällä,
"valloittivat vuoria"
Valkoisena hohtavat puiden latvat ja talven siniset varjot
metsän siimeksessä suunnatessamme paapan metsään joulukuusta hakemaan.


Pelto aukea, joka jatkuu oikealla kilometrien matkan,
on minun sielunmaisemani
ja rakas kotimaisemani.
Tässä on hyvä hengittää, katse suuntaa kauas,
on tilaa ja avaruutta.


Valoja ja varjoja,
valkoista ja sinistä.


Niin kaunis on luontomme,
upeita maisemia, pieniä ihmeitä.


Metsiämme hoidetaan hyvin, missä puita kaadetaan,
myös uusia taimia istutetaan.
Tärkeä uusiutuva luonnonvaramme
monine antimineen.



Palan metsää, sen tuoksuja tuomme jouluksi kotiimme.
"Harva, toispuoleinen, vänkkyrä. Sellainen on aito suomalainen joulukuusi!"
jotenkin näin lankomies runoili.
Mahdollisimman komean sellaisen koitimme taas kerra löytää
ja juhla saatossa kannoimme sitä nuotiopaikkaa ja autoja kohti.


Sielä ne nojaa komian nuotiomme taustalla.


Maailman parasta retkiruoka tai ainakin parhaat nuotiomakkarat
joutsen-merkin keran. 😎


"Oli kiva olla teidän kanssa retkellä!" Neiti9v toteaa lähtiessään.
"Niin oli! Mukavaa kun saimme jakaa tämän päivän
 kanssanne ja seurassanne"
Hyvän ja muistorikkaan päivän palaset eivät ole
kalliisti kootut.

Vielä päivän viime minuuteilla ehdin toivottaa sinulle lukija myös
Hyvää itsenäisyyspäivää!

Maaka





2 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Ihania kuulaita suomikuvia. Rauhaisaa joulun odotusta.

Maaka kirjoitti...

Samoin Anne teille! ❤️