Siirry pääsisältöön

Vielä hääyksityiskohdista


Mua odottais nuorten häiden suhteen vielä yksi kunnia tehtävä:
kuvakirjojen teko.
Siihen valmistuessa, selailin kuvia
ja jaan teillekin vielä joitain yksityiskohtia.
Kirkon ja juhlapaikan käsiohjelmasta jne
Keittiön pöytä oli toista viikkoa askartelutyömaa.
Onneksi kakut onnistui tehdä hääparin uudessa keittiössä ;D






Sulhasen äidin meidän pyynnöstä tekemät
boheemit asetelmat, paapan meidän äihin tekemien kukkapaalujen päällä.



Tämä isoäitini ryijy oli myös meidän alla 
samassa paikassa kun meidät vihittiin.
Jotain vanhaa oli myös minun huntu, 
joka oli Esikolla vihkimisen ajan.




Huom sydän on vain nimien peittona  :D

Teeman mukaisesti kirkko- ohjelma oli taiteltu pitkän omaisesti
  ja sisältä löytyi laulujen sanat.

Vihkimään nuoret olivat pyytäneet perhetutun, äitini rakkaan ystävän,
joka on monessa ollut mukana perheidemme elämässä.
Raamatun sanan lukijaa yhdessä miettiessämme päädyimme pyytämään seurakuntaamme 
muutama kuukausi ennemmin valittua pastori.
Hän sattumoisin oli Esikon ”rippipappi” eli 
seurakuntaleirinjohtaja Kiponniemessä. 
Nuoret olivat heillä vierailleenkin ja yhteistyötä nuorteniltojen aloittamisen suhteen rakentaneet.
Näin häissä oli sitten peräti kaksi pastoria
ja yhdessä siunasivat avioliiton. 
Ei mikään vapaakirkollinen perinne, vaan vapaus tehdä tilaisuudesta oman näköinen.
Mun ja M avioliiton siunauksen tuli silloin aikoinaan kummankin vanhemmat mukaan.














Liekö? ;) herkkubuffet tieto vaikuttanut että
ruuan jälkeen ensimmäisen lauluesityksen jälkeen kuului salissa hellällä äänellä 
sulhaspojan/pikkuveljen sanat:
”Mun on nälkä! Koska syörähän?!” 




Tämän puuhakirjan tiedostan morsian löysi fb ryhmästä jossa joku
Ihana morsian oli sen toistenkin iloksi jakanut.
Tätä meidän puuhapetterit ehtivät tekemään toki vasta siinä vaiheessa kun siivoilin 
tavaroitamme pois. Hyvä homma siihen kohtaan.




Jatkoa seuraa :) 

Maaka




Kommentit

PiipeA sanoi…
Herttaista ja herkkää! Onnea ja siunausta tuoreelle avioparille, samoin appivanhemmille. Me vietimme esikoisemme ja hänen valittunsa hääjuhlaa elokuussa.
Nuo hetket ovat ihania ja ikimuistoisia.
Meillä on ollut kolmen pojan häät. Jokaisella omanlaiset, jokainen teki tyyliinsä ihan ikiomat juhlansa, vaikka mekin olimme apuna tavalla tai toisella.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan