Siirry pääsisältöön

Ostoksilla...

Eilen oli siivouspäivä ja kun sain yläkerran siivottua, otin isännän kotiuduttua tinttaiset tenavat ja lähdin shoppaileen. Koska meidän 8kk ei huoli pulloa eikä oikein kiinteitäkään, ei voi vie tehdä toisin päin. Kerran tein näin Ennin aikana myös. Ja kyllä sen ansaitsee. Kun on yrittänyt revetä moneksi, tenavat sekaa sen minkä on yrittänyt saada valmiiksi ja joku on jotakin koko ajan vailla. Kylläs te perheelliset tiedätte!

Äitini tapaakin olla apuna, mutta oli nyt meiltä saadussa mahataudissa. Tiettekö mitä, isä tuli ja puristeli mun kans matot ja petivaatteet! Ei voi olla kuin nöyrästi kiitollinen 72-v isälleni! Ja äidille myös! Pakkaa vain naurattaa kun isän kans puristelee: Paappa on päivät pitkät puupölys, mut apua kun peitto pölähtää... :D

Nää oli pakko ostaa, kun sai niin halvalla! Kuviskin näkyy kun ovat naarmuuntuneet, mut sehän on asiaan kuuluvaa ajan patinaa ;) Olis ollut kyllä "rouvan parkki" kylttikin ja aiheellinen sellainen sillä mä oon tarkka auton paikasta. Mutta mä osaan muutenkin siis ajaa auton paikoilleen eikä kyltille olisi ollut hyvää paikkaa (=liian näkyville olis tullut) Mopoa ei vielä onneksi oo, joten annetaan eteenpäin tai jätetää odottamaan sitä aikaa, joka taitaa tulla liian nopeaa..

Löysin ihanan valkoisen meriaiheisen taulun. Mietinkin jotain uutta yläkerran kylppäriin. Teema pysyy samana, mutta jotain uutta :) Keittiöpyyhkeet tuskin päätyvät tässä muodossa käyttöön vaan käytän kankaan muuhun tarkoitukseen. Joskus. Kaapit pullistelee kankaita. :D Pikkuraastin ihan vain silmän iloksi ja suklaan kunniaksi!


Auttaisko nämä kyltit tenavia tuomaan likapyykkinsä oikeaan paikkaan???










Turha luulo että olisin selvinnyt ilman vaate ostoja Ealle. Sai 8v:kin paidan. Reipasta palloa ja raitaa kesäksi! Meriaihe näissäkin? Mhh..
Ostin sukkia ja kalsareitakin ja Enni osti hm:ltä itselleen suloisen pupun.
Tupa tuoksu puhtaalle ja saunassa rätisi tuli kun kotiuduimme illalla. Isäntä lähti tänään vuorostaan shoppaileen... On ollutkin monta tuntia poikien kans matkassa. Oon saanut ostokset paikoilleen ja jotain ommeltuakin :) kun ei mee aika tuvan järjestelemisessä. Pyykkiä vain välillä laittaa pyörimään.
Kohtasin mä muutakin ystävällisyyttä eilen. Lähties totesin et pitäis kyllä jäädä pihaa kolaamaan, mut tenavat piti saada pois kotoa. Mä tykkään kolaamisesta ja hoidan sen pää sääntöisesti, ku isäntä on sitä mieltä että kyllä ne lumet juhannukseksi sulaa. :D Kun tulin kotiin totesin pihan kolatuksi. Miestä kiitellessäni j ihmetellessäni kuinka oli ehtinyt, paljastui että veljeni oli ollut meillä lasten kanssa pihalla leikkimässä ja kolannut samalla pihan :) Tallusteli juuri taas pihaan pojan kanssa. Täytyy mennä vielä kiittämään. Heps! (Illalla laitoin viestin :))
Iloista maaliskuun alkua!





Kommentit

tinttarus sanoi…
Sanattomaksi jäin, kun katselin viimeistä kuvaa....
I H A N A
LApsenkaltaiseksi.....niinpä!
Halituksen pikkuisen hälle lähettelen....

Pirtsakoita vaateostoksia olette tehneet! Tykkään kovasti reippaista raikkaista peruslastenvaatteista:)
Anonyymi sanoi…
Sulla on ollut oikein onnistunut shoppailureissu:)
Kivoja nuo kyltit!
Mukavaa maaliskuun alkua!
Eiks se ollut niin, että maaliskuu maata näyttää...ja talitintti maaliskuussa...se tietää kevättä!
Maaka sanoi…
Pusuttelenkin puolestasi :) Ennille ostelin kahden pojan jälkeen niin vaaleanpunskua, että nyt tarvii jo muutakin. Pallosta olis ollut vaalpun:kin tarjolla mut 10v sano et punainen sopii paremmin.:)Punanen on luonnos hieman kylmemmän värinen. Raikkaat kylmät värit on mun makuuni.

Maaliskuun hankikelejä tässä odotellaan ja jos sitten rupeais sulattamaankin :)Upea luminen talvi ollut, ei mustaa maata ja loskaa! Taivaan Isälle kiitos tästä talvesta!
Heli sanoi…
Voi, mikä orvokkisilmä pienimmäisenne onkaan! Kertakaikkisen valloittava typykkä!

Mistä löysit noin hauskat kyltit? Omaankin autokatokseen laittaisin, ja lisäksi tupaantuliaislahjaksi juuri muuttaneelle ystävälleni.

Mukavaa maaliskuuta!
Maaka sanoi…
Vielä on mustikkasilmät, mutta sisaruksila ei kenellekään ole jäänyt isän sinisilmiä. Vanhimmallakin on 2,5vuotiaana kuvas huikaisevan siniset silmät ja nyt löytyy kaikkia muita värejä silmistään muttei sinistä :D

Enkelin eväspussissa niitä oli. En tie oliko kaikki siinä tarjouspöydällä 3e/kpl Landry kyltit Tiimarista.
Päivi sanoi…
hei,
mistäs löytyy nuo ihanat pallokuvioiset vaatteet?tahtois kyllä tytöilleni...
mimmuli sanoi…
Oi miten ihana vavi sulla on=)) Silmät on niiiin pööreenä ja oikea ihana söpöläinen.

Kvoja ostoja olet tehnyt...minulla on myös laudry kyltti ja samanlainen magneetti=))
Minttu sanoi…
Heippa,
Hauskoja hankintoja nuo ylimmät kyltit... :D Suloinen on teidän pienokainen... :) Toivottelen mukavaa illan jatkoa! <3
Terveisin Minttu
Maaka sanoi…
Mä kovaa laitoin vastaus paiville ja mimmulille, mut en sitten huolehtinut loppuun asti ilmeisti :(

Palloasu Lindexiltä. 5.95kpl

Kiitos, kiitos teille kaikille fiksuille naisille Eeakeetan kehumisista :D eistä ei voi olla pitämättä ;)

Laundry kyltit sain jopa jo paikoilleen. Kaks puoliteipillä varaajaan joka on pesutornin vieres. Kovaa koitit sihdata suorahan, mut isäntä väittää et tuli vinohon. ÄÄh, mulla on tarkka sihti :D, sillä on silmis vikaa vain...
Deborah sanoi…
Kivoja ostoksia ja kuvia sulla täällä. Mutta kaikista ihanin ja hyvää mieltä tuova on tuo viimeinen kuva, ihastuttava päivänsäde!:)
JOHANNA sanoi…
Kiitoksia viimeisestä! Ja kiitos aivan ihastuttavasta lakista! Auringonpaistetta keskiviikkoosi!
Maaka sanoi…
On se ihanaa kun joku hymyilee kuin aurinko aina minut nähdessään :)Eli päivänsäteeni todellakin!

Olkaa hyvät vain! Näkemisiin! :)
Lennu sanoi…
Kiitos vierailustasi Maaka!
Onpa säteilevän näköinen lapsonen.
Laundry-kyltti on tosi kiva ja teillä on kotona niin valoisaa ja avaraa. Valitettavasti minulle ei avautunut kaksi kuvaa postauksessasi, joten arvailuksi jäi mitä siellä on oikein tapahtunut, hih. Kivaa torstaita toivottelen, Sinisestä Enkelistä Lennu!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan