keskiviikko 9. syyskuuta 2009

"Täysillä huomiseen!"

Mä oon ollut jo pitempään hieman
nurkumielellä,
vaivannut riittämättömyys,
tyytymättömyys
kiukuttanut sotkut ja epäjärjestys,
haaveet tuntuneet toivottomilta,
mikään ei ole oikein huvitanut ja
kärsivällisyys on ollut vähissä.

Välillä ,toki vain hetkellisesti,
jostain innostunut,
mutta taas on ikävät
tunteet vyöryneet mieleen.
Syytäisinkö hormoneita?
Vai onko tämä nyt 3kympin kriisiä?


Luulis, että silloin kun en teen
mitään ylimääräistä kotityöt on parhaiten hoidettu.
Väärin, mä tarvin porkkanan itselleni
niiden suorittameseen:
Sitten kun tämä on siivottu voin tuon hauskan jutun,
oon vähä ruuraista jne

Nyt velvollisuudet ja arjen olen hoitanut,
ideoita päässä,
mutta ei tekemisen ja elämisen iloa.

Viime päivinä
palasia on loksahdellut mielessä paikoilleen:


Viime lauantaina Arttu sanat,
"Joko taas on huomenna kokous, joko se viikko meni!"
pysäyttivät.
Mitä muistan viikostani?
Mihin aikani tuhlasin?
Sanoin miehelleni:
Kun lama on ohi, myydään tupa,
mennään Santalaan opiskelemaan
ja lähdetään maailmalle!
Mutta miksi mun pitäisi lähteä maailmalle voidakseni
palvella Jumalaa!?!
Miksi en tekisi sitä tässä ja nyt?


Sunnuntaina ajelin pikkulikkojen kanssa
katsomaan mammaani.
Häntä tapaamaan tuli pian 91-vuotias
iloinen, pyöräilevä :), puhelias
ja siunausta kulkiessaan jakava mummu.
Toimitteli ja tarinoi,
mutta lähtiessään ollessaan jo käytävän puolella
hän meni vakavaksi ja surulliseksi:
Yksi poika mullakin vain on,
mutta
töitä, töitä on tehty vain.
En antaisi enää lastani toisen hoidettavaksi
.
Ikinä en olisi ajatellut tuon iloisen mummon katuvan jotain..
Mä hoidan lapseni itse,
mutta pidänkö huolen, että annan aikaani ja huomiotani heille.
Tätä aikaan en takaisin saa,
enkä sitä mitenkään myöhemmin muutettua.


Sunnuntai illalla tuli viesti
ystäväperheen äidiltä,
muutaman kerran olemme vain tavanneet,
mutta yhteys on löytynyt:
samanikäisiä, miehet armeijakavereita, heidän 4 lastaan
hyvin samanikäisiä kuin meidän neljä vanhinta.
Mulla siis todettin elokuun puolessa välissä syöpä.
Menen huomenna leikkaukseen, kohtu poistetaan.

Muistakaa meitä rukouksin.

Ennemmin oli tullut viesti:
Muistakaa rukouksin pienten lasten syöpääsairastavaa äiti
ja koko perhettä.
Heidän luonaan olimme kylässä kesälomareissulla
siellä Santalassa, tämä äiti opiskelee pastoriksi,
yhteisissä suunitelmissa srk:n istutustyö...


Nurkumieltä varmasti on toisinaan yhdellä jos toisella,
ja ei kai pieni nurkumieli haittaa, jos ei se päälle jää :)
Hyvä on välillä miettiä syntyjä syviä ja
sitä mitä elämältään haluaa,
mihin panostaa ja aikaansa antaa.
Myötää ja vastaista tämä elämä kaikinpuolin on.

Mielessä soivat laulun
"Täysillä huomiseen"-
sanat.
Ei niin että koko ajan pitäisi olla touhussa,
vaan eläisin täysillä tässä hetkessä.


Ehkä se aurinko alkoi paistaa risukasaani,
ainakin sain tehdyksi syysasetelman kuistin senkille,
korin sisältö esille,
ensimmäinen askel syksyn tuomiseksi sisälle.
Sisustushaaveisiin on muodostunut toteutussuunnitelma ;)
(Varo vain ukkokulta, pian toivottavasti olen taas ruuraista :D)


18 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Voi että miten hienot kranssit oletkaan tehnyt!

Mukavaa, että se aurinko alkoi paistamaan! Voimia sinun arkeesi!

Hannele kirjoitti...

Jaksamista sinulle arkeesi, niin monesti tuntuu samalta mutta onneksi pienistäkin ilonaiheista saa joskus virtaa :)

Tarleena kirjoitti...

Hyviä ja puhuttelevia ajatuksia sinulla. Teetkö kolmenkympin lähestyessä jonkinlaista "tilinpäätöstä" kaikesta siihen astisesta? Itse tein niin, ja se oli aika puhdistavaa ja syvältä luotaavaa.

Voimia ja jaksamista sinulle, ja intoa palvella Taivaan Isää ja hoitaa perhettäsi juuri sillä paikalla missä olet.

Mua kosketti tuo kertomasi mummon ajatus.

Lisay kirjoitti...

Mulle tuli mieleen eilen youtubesta kuuntelemani A-M Kaskisen ja P Simojoen laulu Katsokaa Voittajaan.
Se menee jotenkin nain:kaikki,jotka pelkaatte,itkette,etsitte,kuljette ilman ystavaa,uuvutte,ette jaksa paata kohottaa...
te lohdutuksen kerran saatte...
Jotenkin niin lohduttavat sanat...

Maaka kirjoitti...

Voi vitsi! Etsin hetki sitten vasta tuon Ellan biisi linkin ja kuuntelen youtube. Arvaa mikä kappale mulla juuri nyt soi taustalla, saa mut kyyneliin ja onnelliseksi! :))))

Katsokaa Ristin voittajaa
http://www.youtube.com/watch?v=u2gmYim_PNI&feature=related

Minttu kirjoitti...

Heippa Maaka! :)

Kauniita kuvia sinulla täällä jälleen ja tilkkutäkistä tuli niin kaunis... Joskus pyörii synkät ajatukset mielessä ja ilo sekä halu kaiken toteuttamiseen on poissa... Niin kait sen pitääkin välillä olla, sitten taas onkin virtaa vaikka muille jakaa... Mutta mukava, että aurinko alkoi paistamaan sinulle! :)) Toivottelen sinulle aurinkoista viikon jatkoa! <3

Terveisin Minttu

Vuokko kirjoitti...

Ajatuksiasi lukiessa tuli hyvin tuttu tunne. Riittämättömyyden tunne, kun kahdeksan lapsen kanssa koettaa kaikkeen keretä- eikä siltikään tunnu näkyvää tapahtuvan. Iso jaksuhalaus sinulle-
Vielä kysymys. Mitä tarkoittaa ruurata? Ihan outo sana, eikä sen merkitys oo mulle auennut, vaikka oon usein sen täältä blogistasi saanut lukea...

Jossu kirjoitti...

Ihana postaus ja niin ihanat rauhoittavat kuvat olet ottanut. Nurkumieli se vaivaa jokaista varmaan joskus, iso halaus sinulle jaksamiseksi. Kirjoituksestasi saa voimaa jaksaa arkea ja elämää täysillä eteenpäin :)

Maaka kirjoitti...

Tarleena: Meinas ihan jäädä oikaisematta ;DDD Kyllä mulla jo kuukauden päästä tulee 32 täyteen :D

Minttu: Aurinkoista viikonloppua sinullekin :)

Vuokko: Kiitos jaksuhalista, se lämmitti ja virkisti :)Voi kun ehtis joskus moneksi, esim. auttamaan läksyissä ja keittämään ruokaa. Sitten kun toteaa että mä siivoan astiat pois ja olen vapaa tekemään jotain, niin eiköhän maito kaadu joltakulta lattialle ja sitten mopataan :/ Tai sitten, kuten taas äsken, soken huolimattomuuttani kahvinsakot lattialle! :S Isäntä saa lopettaa kahvin juonnin ;D

Ruurailu: Ruura niminen nainen, kuollut ennen syntymääni jo,asui kotikylälläni. Oli edellä aikaansa vaitteli verhoja ja siirteli huonekalujen paikkoja ja puutarha oli kaunis. Ei mitenkään tavan omaista silloin. Joten kun mä siirtelen huonekaluja jne, isäni sanoo että olen ruuraista :)

Jossu: Kiitos sinullekin halistasi ja ennenkaikkea rohkaisevista sanoistasi :)

Kai se tässäkin asiassa pätee? Jatkuva auringon paiste synnyttää erämaa. ?!?

Henttuset kirjoitti...

Kiitos, kun muistutit niin tärkeistä asioista. Kunpa sitä osaisi pysähtyä kiireen ja touhun keskellä. Nauttia elämästä ja tästä hetkestä. olla kiitollinen siitä, mitä kaikkea on saanut. Jaksuja jokaiseen kotiin!

PrinsessaTrio kirjoitti...

Kaunis postaus, pisti miettimään ihan todella!

Voimia sinne sinulle...

Heli kirjoitti...

Tärkeitä mietteitä!! ja koko ajan mielessä myös mulla ihan samankaltaisia juttuja.. lähinnä tuosta lasten hoitamisesta itse.

Käyn kauheeta taistelua siitä asiasta mielessäni, kun haluaisin olla kotona mutta toisaalta ois pakko olla töissä rahan takia.. ja ehkä hiukan hermojenkin.. Mieskin toivoo, että olisin kuitenkin töissä. Ei pakota, mutta muistuttelee ajasta kun olin kotona.. siitä kauheasta ahdistavasta rahapulasta koko ajan.. ja muustakin kireydestä ja väsymyksestä..

Kun olin kotona vuosikaudet, tuntui että hajoan sinne. Nyt kun olen poissa, tuntuu että nyt vasta hajoankin.. Mistä sen tietäis mikä parasta ois??? Lottovoiton jos saisin, loppuis työt heti paikalla ja alkaisin kotiäidiksi jälleen!!! Harmi etten pikkuisia enää saa.. mutta tarttee ne isommatkin äitiä. Oispa vielä sellanen aika, että äidit on kotona ja hoitelee elukat ja lapset..

Nytkin työt kutsuu jälleen illaksi, lapset kotona iskän kanssa ja iskä käytännössä rakennushommissa tai autotallissa.. eikä ehdi/jaksa/osaa edes sillä lailla katsoa, että huomiseksi on koulutyöt tehtynä ja muutenkin kaikki kunnossa.. Minun täällä pitäis voida olla!! Tämä tunne, että joka paikkaan pitäisi revetä, on raastavaa!!

Voimia ja jaksamista sinulle!!! Ja kaikille muillekin samojen asioiden kanssa mielessään taisteleville äideille!!

Mi kirjoitti...

voi minulla on pyörinyt samoja mietteitä päässä. välillä tuntuu jotenkin niin saamattomalta. elämä on yhtä siivousta ja tunnen syyllisyyttä kun en ehdi antaa lapsille tarpeeksi huomiota vaikka olenkin heidän kanssa koko ajan kotosalla.

Olivieno kirjoitti...

Monella meistä on juuri noita samoja asioita joiden kanssa taistella. Se on lohduttavaa ettei ole ainoa.

Hauskoja uusia sanoja opin: nurkumielellä ja ruuraista :-D Tuon jälkimmäisen taivutusmuodot ovat vielä outoja.

Ellu kirjoitti...

Hyviä ajatuksia, kiitos niistä! :)

MariaK kirjoitti...

*kyynelehdin* ja *halaan*

...tulipa tärkeitä ajatusia tärkeään väliin...

(Ja tuo tilkkis on kaunis ja ihanan raikas!)

Tarleena kirjoitti...

Maaka! Kyllä 32 menee vielä kolmenkympin ja kolmenkympin kriisin kategoriaan :D

En tiennyt ikääsi.

-kati- kirjoitti...

Ihanan ajatuksellinen postaus!