Ajattelin Ean synnyttyä yrittää pitää sapattivuoden
vapaaehtoisesta lapsityöstä.
Se sabatti on vain venynyt,
yli puoleentoista vuoteen en ole tehnyt mitään!
(paitsi mukana kahden Kids' action suunnittelussa)
Syksyllä oli tarkoitus taas aloittaa, mutta
ei, ei se ole lähtenyt käyntiin,
tai siis mä en oon käynnistynyt.
Lauantaina olimme, mieheni kanssa ihan kahdestaan!
(ja kolme muuta srk:laista)
aluellisessa lapsityökoulutuksessa.
Innostavaa, rohkaisevaa, koskettavaa,
ravistavaa, ravitsevaa...
kuin keidashetki.
vapaaehtoisesta lapsityöstä.
Se sabatti on vain venynyt,
yli puoleentoista vuoteen en ole tehnyt mitään!
(paitsi mukana kahden Kids' action suunnittelussa)
Syksyllä oli tarkoitus taas aloittaa, mutta
ei, ei se ole lähtenyt käyntiin,
tai siis mä en oon käynnistynyt.
Lauantaina olimme, mieheni kanssa ihan kahdestaan!
(ja kolme muuta srk:laista)
aluellisessa lapsityökoulutuksessa.
Innostavaa, rohkaisevaa, koskettavaa,
ravistavaa, ravitsevaa...
kuin keidashetki.
Jotta voi kokea keidashetken,
on täytynyt olla erämaassa
ja just siinähän mä oon laahustanut, ja kauan.
Ja kun on päässyt keitaalle virvoittumaan,
ei haluaisi sieltä pois lähteä!
Ei ainakaan ilman täyttä vesileiliä, raikkaita hedelmiä.
En mäkään täältä,
lopun rukoushetkessä "huusi" Jumalalle:
Mä en haluu lähteä täältä
ennenkuin tunnen, koen Sinun läsnäolosi,
ennen kuin kohtaat minut voimallisesti!
Mä en halua enää pelkkää päivittäistä manna-annosta!
Ja Herra vastas, kohtas, kosketti!
Padot murtuivat.
Ei mitään ihmemuutoksia arkeen,
mutta mä saatoin lähteä keitaaltani,
luottaen että vaikka maasto on vielä karua se
vihertyy vihertymistään...
Joskus Jumala johdattaa meidät erämäähan,
joskus meidän oma tie vie sinne,
joskus emme vain osaa lähteä siltä pois...
"...olet itse ikäänkuin sitonut kätesi..."
Veljen rukouksessa lausumat sanat
taitavat olla totta.
Siteitä koitan irrotella, käsiä verrytellä
että taas innolla pystyisin Jumalan johdattamaan
työhön tarttumaan.
Illalla on hyvä aloittaa,
vuorossa on meidän viidennen Kids' Actionin
eka suunnittelupalaveri. :)
on täytynyt olla erämaassa
ja just siinähän mä oon laahustanut, ja kauan.
Ja kun on päässyt keitaalle virvoittumaan,
ei haluaisi sieltä pois lähteä!
Ei ainakaan ilman täyttä vesileiliä, raikkaita hedelmiä.
En mäkään täältä,
lopun rukoushetkessä "huusi" Jumalalle:
Mä en haluu lähteä täältä
ennenkuin tunnen, koen Sinun läsnäolosi,
ennen kuin kohtaat minut voimallisesti!
Mä en halua enää pelkkää päivittäistä manna-annosta!
Ja Herra vastas, kohtas, kosketti!
Padot murtuivat.
Ei mitään ihmemuutoksia arkeen,
mutta mä saatoin lähteä keitaaltani,
luottaen että vaikka maasto on vielä karua se
vihertyy vihertymistään...
Joskus Jumala johdattaa meidät erämäähan,
joskus meidän oma tie vie sinne,
joskus emme vain osaa lähteä siltä pois...
"...olet itse ikäänkuin sitonut kätesi..."
Veljen rukouksessa lausumat sanat
taitavat olla totta.
Siteitä koitan irrotella, käsiä verrytellä
että taas innolla pystyisin Jumalan johdattamaan
työhön tarttumaan.
Illalla on hyvä aloittaa,
vuorossa on meidän viidennen Kids' Actionin
eka suunnittelupalaveri. :)
Pitkä pöytä oli täynnä ideoita askarteluun.
Niihin en ehtinyt kummemmin tutustumaan,
mutta nappasinpa kuvia inspiraatioksi.
Ideoita kotoisiinki askarteluihin.Eipä ole tullut askarteltua pitkään aikaan lasten kanssa...
koettelee kärsivällisyyttä pikkuneidin tehokkaasti seatessa :D
Inspiroitukaahan tekin! :)
Toissa viikkoisessa Viikolehdessä oli takasivulla
lapsityön aluevastuullisten haastattelut;
Asianomaista heidän ajatuksensa ainakin kiinnostivat :)
ja olihan siinä erään blogiystävänkin mietteitä :)Terveisiä täältä meiltä!
Ja kiitos Mamma lasten hoidosta,
oli outoa ja mahtavaa olla vastuuttomasti matkassa! :)
Maaka
P.S Tää ei oo todellista: Mulla on taas kurkkukipeenä ja flunssainen olo!
Ei olisi pitänyt lopettaa imetystä, sillä se todella lisää vastustus kykyä ;DDD
Kommentit
Aurinkoista ja ihanaa talvea sinne :)
Tekstisi herätti monta ajatusta, joista mieluummin keskustelisin kuin kirjoitan. Mutta muutama aatos kuitenkin:
Ensimmäinen vähemmän vakavastiotettava :-) Puolustan tunteenomaisesti mannaa!! Suhteeni mannaan on ollut erittäin läheinen siitä saakka, kun isäni muinoin runoili muistokirjaani 60-luvulla: "Israelin lapsilla manna, isällä oma Johanna" En siis pysty millään laittamaan manna-sanan eteen pelkkä-sanaa...
Ihan tosissani sitten mietin tuota "joskus emme vain osaa lähteä sieltä pois"-kohtaa. Oivalsin nimittäin kirjoituksesi luettuani, että viimeisen kuukauden kuluessa minua on kaksi kertaa pyydetty mukaan sellaisiin tilaisuuksiin tai vapaaehtoistöihin, jotka olisivat ehkä johtaneet jonkinlaisiin "keidaskokemuksiin" tai ainakin läheisempään seurakuntayhteyteen. Kummastakin kieltäydyin. Kieltäytymissyyt kuulostivat hyvin aiheellisilta, jopa epäitsekkäiltä - mutta olivatko ne ihan tosissaan sitä? Olisin voinut järjestää asian toisinkin. Ehkä voisin vieläkin. Haluanko? Pitäiskö minun haluta?
Se että kirjoituksiin ei tule vastauksia, ei välttämättä tarkoita, etteivät teksti herättäisi ajatuksia. Joskus teksti voi herättää niin paljon ajatuksia, ettei voi vastata :-)
Terv. taas Johanna
Arja: Iski se päälle, mutta voiton puolella ollaan taas! :) Yhden miehen kanssa täytyy mennä tänään lääkäriin, korvia särkee. Toivottavasti meidän sairasputki loppuu pian!