Siirry pääsisältöön

Kellot


Saimme vanhemmiltani joululahjaksi isäni tekemän kellon.
Varsinaisesti tämä on tarkoitettu mahapiirongin päälle,
mutta ehtii se siellä vielä vuosia olla, sillä
hyvin se sopii ja ennen kaikkea on turvassa pieniltä käsiltä
nyt senkin päällä.




 Äiti kysyi olisinko halunnut sen kuitenkin valkoisena,
mutta jostain syystä haluan nämä isän tekemät lakattuina,
puun ja työn kaunis jälki näkyy paremmin
(ja lakkapinta kestää kolhunkin paremmin).


Isäni on itse oppinut veistäjä,
toki ikänsä tehnyt töitä puun kanssa.
Vajaa kymmenen vuotta sitten kun veistäjä,
jolta hankki koristeet könninkelloihin lopetti,
hän haki taltat ja heti ensimmäiset veistokset olivat priimat ja kelloon laitettavat.

Mun mielestä sen olis pitänyt olla hieman vaikeampaan!?! 
Ja en kyllä itte oo sitä yrittämässäkään. :D
Peilin kävi tekemässä kurssilla toisen opissa ja nyt
opettaa kansalaisopitossa veistämistä.


Joulun alla löytyi keittiöönkin kaipaamani kellotaulu,
niitä oli varmaan toistakymmentä erilaista Sopurahassa 7,95e

Ja mä valkkasin sieltä "tylsimmän" :)



 Maaka


Kommentit

Sanna-Mari sanoi…
Ompa komia kello!

Sopuraha...hmm..vissiin joku kauppa, hauska nimi :D

Hyvää loppiaista :)
Anonyymi sanoi…
Mahottoman kaunis kello, just sellainen, jonka srvo moninkertaistuu kun tekijä on rakas :)
Anonyymi sanoi…
"Mun mielestä sen olis pitänyt olla hieman vaikeampaan!?!" - tähän on pakko kertoa oma esimerkki samasta asiasta: Mieheni kerran joutessaan totesi, että hänpä ompelee housut. Minä siihen, että housut eivät ole ihan kaikkein helpoin vaatekappale ensimmäiseksi ompeluksi. Mutta mies vähän mittaili käytössä olevia housujaan ja siitäpä sitten ompeli ilman kaavoja itselleen ihan oivat farkut. Ja kun kerran oli niin helppoa, niin sitten teki vielä maastokankaasta paidan/pusakan ja lakin ja nahasta haalarin. Ilman kaavoja. Ja ihan sellaisia tuli, että "kaupastakin olis voinut ostaa"

Toiset osaa. Erityisesti pohjalaiset miehet :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan