Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Save te date

Save the date kortin saimme syksyllä ja kutsuja nuoripari on jakanut kesäkuisiin häihinsä viime päivinä. Nuoret järjestävät ja maksavat häänsä itse, mutta huolittiin äiti katsomaan ja mittoimaan heidän valitsemaan kaunista juhla paikkaa. Pitkätupa Jurvass a Matkaa tänne siirtymässä tulee, mutta pihapiirin  Punamultainen lautaseinäinen vanha navetta on tehty aivan upeaksi tunnelmalliseksi juhlatilaksi. Aivan ihana tunnelma. Navetan toisessa päässä on hyvä tila vieraskirjaan, lahjapöydälle jne Toivottavasti kesäkuun sää yllättää iloisesti ja pihapiirissä tarkenee oleskella muutkin kuin meidän juoksentelemaan pikkupojat serkkuineen Näihin talon maitotonkkiin on hyvä laittaa ainakin koivut ja jos ylimääräisiä jää niin koiranputkea Kesää odotellessa  Maaka

Hyvää ystävänpäivää

"Hyvä ystävä on kuin enkeli. Hän kulkee rinnallasi - toisinaan vähän kauempana,  toisinaan ihan lähelläsi, käsi sinun kädessäsi. Eikä ystävyys katoa, vaikka välillä on aikoja taikka pitkiäkin matkoja. Hyvillä ystävillä on aina toistensa sydämessä sija." Lohdullista on että on ystäviä, joita ei juurikaan nyt ruuhkavuosien keskellä ehdi tavata, mutta tietää että kun aikaa taas on kummallakin, siitä jatketaan mihin viimeksi tavatessa jäätiin. Illansuuhun meni tänäänkin ennenkuin ehdin lähettää edes  viestin, en sen takia että on ystävänpäivä, vaan koska he ovat tärkeitä ❤️ Hyvää ystävänpäivää Maaka

Hohtokeilaus

Jokunen vuosi sitten me löydettiin keilaus  mukavana perheen yhteisenä harrastuksena. Ei me usein käydä, 5-6 kertaa vuodessa, max. Jos aikuisten kesken kaveriporukalla kävisi niin eihän se juuri mitään maksa, mutta kaks rataa samaan syssyyn jo tuntuu.  Tokikin aina hyödynnetään kuponki- ja sarjakorttitarjouksia. Laidat kun pyytää lapsille keilaaminen yhdessä on mukavaa  ja tasaväkistäkin. Heitto tyyli ei nyt oo sinne päinkään. Kahden käden työntö radalle, tärkeintä että pallo jaksaa viestiä perille asti. Pari kertaa on pitänyt krokata pallo toisella loppuun asti ja saattaa pallo laidan yli rännin pompata tai naapuriradallekin! (Onneksi se tais olla silloin vapaana :D ) Eilen illalla oli luksusta, käytiin ihan vain kahdestaan keilaamassa. Kolme vai neljä sarjaa ehdittiin tunnin aikana heittää ja sillä tahdilla tulee ihan lämmin. Tuloksista on turha puhua, paitsi että kolmen pisteen päähän lopuksi nousin yhteispisteis. Kyllä sitä varmaan on vähän ke

Kirjavitriinin kunnostus

Siltä yhdeltä ja samalta kirpparireissulta lähti mukaan tämäkin kirjavitriinin. Jossain autotallis säilytetty, toinen hylly puuttui ja toises öljyrantuja, pinta huonossa kunnossa. No ei se meillä paremmalla hoidolla ollut. M olis halunnut niin heittää sen kaatokuormaan ja kohtelikaltoin :D Oli pyöräkatokses... jne Toinen jalkairtos ja yks kulma petti. Lopulta vein sen koululle turvaan. Olis vain kosteana pitänyt havaita oikoradan sitä, mutta otin käsittelyyn vasta myöhemmin. Kuumailmapuhaltimella lakat pois, hiomista ja sitten harjoittelin ruiskulla maalaamista. Ymmärrän nyt ruiskumaakauksen koukuttavuuden :D Uusia hyllyjä tehdessä koin ihmeen Koivuflankku muuttui upeaksi liimapuuksi. Mä osaan tehdä jotain näin hienoa, Skräppipaperin liisteröinti taustalevyyn. Toi kaipaamani rouheutta romukaappiin, sopii vintturaan päätyyn. Tällänen se oli loistonsa päivinä ollut kirjakaappi Maaka