Aivan ensimmäiseksi täytyy todeta että ompa mulla kauhean suuri, ihana urakka edessä kun lueskelen kuluneet viikon kuulumiset. Viime viikonloppuna ehdin käydä katsomassa postauksia, mutta omat jäi tekemättä, sillä...
Ea-Kreetalle nousi lämpö perjantaina ja illalla kuumetta oli jo 39,6. Koska tämä oli kuukauden sisällä jo kolmas kerta, kävimme lauantaiaamulla päivystyksessä. Saimme kuumekipulääkettä (pronaxen) ja hengitettävää "astma-lääkettä" (ventolinea babyhalterilla).
Päivät ja yötkin Ea oli koko ajan sylissä. Pronaxenista ja supoista huolimatta nukkui tooosi paljon.
Maanantai aamulla soitin uudestaan TK:n, yleiskunto niin huono ja vaipan vaihdoin viimeksi su iltapäivällä. Verikokeisiin ja reilun tunnin odottelun jälkeen lääkärille. Tulehdusarvo 177 ja keuhkoista kuului jotain. Koska vointi neidillä vetämätön lähetteen lisäksi käsky mennä keskussairaalaan kiireenvilkkaan
.
Yhdeltä olimme siellä, kahden jälkeen lääkärille; laittoi tipan jo valmiiksi tai sen kanyylin (neljäs yritys onnistui :S) röntgenin kautta tartuntatautienosastolle. Keuhkokuume.
Osaltolla hoitaja toi supon. Ja iskä tuli ennen viittä ja lähdin syömään ja ostamaan eväitä. Kun tulin takaisi kuuden jälkeen tilanne oli sama, joten meni kysymään hoitajilta tarviiko meidän tänne edes jäädäkään!? "Kauhea kiire, ei olla ehditty katsomaan tietoja koneelta. No, katson heti. Jaha antibioottia." Kysyin että tarviko sitä tippaa. Hoitaja katsoi uudestaan paperit. Sitten seitsemältä, 3,5h osastolla, neiti sai ekan lääkkeen ja suola-ja sokeritipat.
Sylissä pää äidin, isin olkapäällä oli paras olla.Hereillä oli pieniä ehtiä.
Onneksi imettävänä äitinä sain sängyn huoneeseen ja sain yöpyä siellä.
Eakin nukahti sänkyyn, nyt kun saattoi turvallisestilutkulle nukahtaa. :)
Tiistai-illalla isi tuli Emman kanssa ja eka hymy tuli moneen päivään. Voi kun valloittava virnistys toi ilon kyyneleet äidin silmiin. :)
Keskiviikkona kuume laski. 37,2, mutta olo kipeä ja itkuinen joten pronaxenia ja suppoja säännöllisin välein. Luomet varsinkin turvoksissa nesteestä. Ihana yöhoitaja huomasi asian ja pyysi luvan pienentää tippaa :)
Torstaina pääsimme siitä kokonaan eroon. Antibiootti toki vielä suoneen.
Tulehdus arvo oli jo hyvä 50, mutta limaisuuden takia lääkäri suositteli jäämään vielä yöksi. Kumpikin korva lisäksi samea, tullessa vain toinen.
Veri kokeet ym, liman imeminset jne. Kyllä neitiä on pidetty kiinni ja itkenyt on paljon. Hoitajia oppi "pelkäämään"
Torstaina hoitaja auttoi kylpyyn ja sai lähtiessään iloisia virnistyksiä ja käden noston :)
To illalla isi tuli sisarusten kanssa käymään. Voi ku pieni leuka loksahti auki ja hakkas käsillään "tuulikaapin" ovea. Iloisia ilmeitä sisarusten ympyröimänä!
Arttu toi hampurikaupan pehmokoiran.
Perjantai aamulla laulettiin: "Mennään kotiin, jee-a! Mennään kotiin, mennäänkotiipäin!"
Pikkutirsat isiä odotellessa. Tuo itse pintainen teipin pala on vieläkin päässä ja hiuksissa kiinni. Ei auttanut kylpyöljyt.Partaterällä vedetty ohimot korkealle, taitaa 1v kuvassa vielä näkyä muisto tässä reissusta. :)
Ea oli niin onnessa kotiin pääsystä, ettei malttanut nukahtaa ollenkaan koko loppupäivänä. Yöllä ja viime yönä kuumetta taas 38. Mutta pikku hiljaa meidän toipilas selättää mokoman keuhkokuumeen. Antibioottikuurin avulla
Ja esirukouksien :)
Kommentit
Tulee mieleen oma sairaalareissu keskimmäisen poikani kanssa, 10 päivää karanteenissa ja hirveet lääkkeet suoneen kun pöpö oli niin tiukassa, että ei meinattu saada pois. Taisi olla 10 kk silloin, nyt on jo 24 v.
Enkeleitä teille sinne toivoopi Lennu!
Siunausta Ea:lle ja koko porukalle.
Toivottavasti pikku potils on ihan terve kohta.
Hyvää sunnuntaita toivottaa Krisse
muistetaan teitä rukouksin ja toivotaan,että kuume hellittää otteensa pikku-neitistä <3
voimia koko perheelle!
Voimia ja siunausta!
Kyllä sitä ajatteli, ettei kovin kauas tarvi mennä ajassa taaksepäin tai rajojen ulkopuolelle, keuhkokuume oli/on näin pienelle varmasti kuolemaksi. Kyllä on äideillä kovaa....
Mun ei tarvinnut (enkä edes antanut)murehtia sitä vaihtoehtoa ollenkaan :) Tauti ja kipu saadaan lääkkeillä hallintaan, toimenpiteet aiheuttavat toki kipua ja itkua sekä kiukkua pikku potilaassa, mutta kaikki hänen parhaakseen.
Sitä miettii mikähän on ollutkaan esirukousten voima ja apu...?!
Nyt ymmärtää äiteen puheet: "Varokaa nyt ettei muutu keuhkokuumeeksi!"
P.S. Mukavaa Vuokko kun jätit viestin, vilaisin pikapikaa yhtä plogiasi. Jee, sieltähän löytyy kaikkea kivaa ja ideoita :)
Mutta IHANAA kun neito pikkuinen alkaa selättämään mokoman taudin...reissu oli varmasti rankka tytölle ja puhumattakaan äidille sekä muulle perheelle seurata sivusta kun ei voi oikein mitenkään pienen oloa helpottaa...onneksi kuitenkin on syli johon rutistaa...se tuo jo varmasti lohtua...molemmille, sekä sylissä olijalle että sylissä pitäjälle...
VOIMIA ja *halaus* Mi-Ma
Ealle kun laitettiin sitä tippajuttua ym pitelin itse kiinni ja lopuksi hoitaja. Sivusta kattoa kun lapsi luo anovia katseita... Ei voinut kuin kädet puristaa yhteen ja sopertaa: "Rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä...." Onneksi voin tehdä jotain, rukoilla. Kieli, mieli ei pystynyt kauniisiin pyyntöihin, sanoihin, mutta kummasti tässä tutussa lasten rukouksessa oli kaikki mitä tarvitsimme.
Se on ihanaa kun saa puristaa lastaan sylissä eikä tarvitse kattoa vierellä kun laps makaa letkuissa ja piuhoissa sängyllä.
Sairaala reissun hyvä puoli: EA SYÖ KIINTEITÄ PALJON PAREMMIN! :)
_Täytyy tässä sennoitua että yrittää vielä on toipilas. Syliä ja sylissä nukkumista... Kyllä tässä vie siivota ehtii myöhemminkin, ei pyykit mihinkään karkaa ;)
Enkeleitä Ealle <3
Nelli
Markus oli jutellut Jukankin kans ku tuli kattomaan kummipoikaa. Tehon jälkeen samalla osastolla ja näin pojan ja äiskän kun odottivat papereita ym toiselle osastolle...