Siirry pääsisältöön

Portinpielessä haaveilua

Eilen sateli lumihiutaleita
kun vihdoin saatiin omenapuun taimet leikattua.
Samalla kiertetelin märällä kentällä ja
tutkin koskahan pääsee kevät töihin.
Ei mitään kiirettä :S Märkää on!
Tässä on mun portti "salaiseen puutarhaan" :)
Ajattelin että tänä vuonna saan jo alkukesästä nauttia...


kuva netistä
alppikärhön kukista pelargoportillani, mutta...

lemmikkimme rusakot olivat päättäneet toisin.
Alas täytyy repiä, sillä ei ne taida tuosta kasvaa ja kukoistaa!?
:D

kuva netistä

Toisen puolen lumikärhön ovat jättäneet rauhaan.

Ovat toki avuksikin olleet!
Ruusuargervot ovat aikasta hyvin jo "alasleikatut"
ja lannoitetta löytyy hyvin, joka paikasta,


siis joka paikasta!

kuva netistä
Viime vuonna leikkasin pihajasmiketta
tuuhentumisen toivossa, mutta nyt olisi jo voinut kasvaa
sillä ne pari hassua kukkaa olivat ihastuttavat.


No lemmikkimme olivat taas asialla.
Tämä on kolmesta kaikista parhaiten säilynyt!


Luulis jo muutakin ruokaa löytyvän,
mutta toissa iltana mies prissas pariskunnan pois näitten juurelta.

Ja, juu, ei meillä ole pyöreää kuoriketta, vaan
ihan tasainen matto papanoita. ;)
Onhan se kauniin muotoista...
...vois vaikka kaupasta ostaa koristeeksi :D

Norjanangervot ovat suojassa verkon takana
ja kukkivat jo tänä vuonna!
Pihamme 10kpl koivuangervoa on sen sijaan hyvin
tyynni syöty. Typerät "piikitkäät" tikut jäljellä.
No kukkivat toki, mutta olisivat jo voineet kokoaan säilyttää!


Sitä mietti että kuinka paljon
oikein pitää kanaverkolla suojata ja aidata.
Olisiko helpompi
aidata koko piha?


Eikö olisikin ihana portti pieli!
Rappioromantiikkaa...:)
Lupiinitkin jo kasvavat valmiiksi pientareilla..

Kauhea työ aidassa ja kunnossa pidossa on. huoks.
Jos tien varteen tekisi puuaidan, pitäisikö
vihreä verkkoaita rusakot, villi kissat ja fasaanit
pois tihutöistä?!

Kuka porttia jaksaisi aukoa ja sulkea???

Mies vois sen kyllä hitsata metallista ;)
Just eilen kehui hitsiään!

Olis se ihana....

Arno kun oli pieni, silloin sitä olis tarvittu...
pitämään sisäpuolella!


Löytyi meiltä kevään merkkejäkin:
esikot näyttäytyvät! :)

Ja kivikossa vihertää!
Onko se kevään merkki, kun eivät ole
muun värisiä olleetkaan?!?
No, on se! :)


Kommentit

Mari T sanoi…
Voihan noita rusakoita. Meillä ne ei ole tehneet tuhojaan kun ei ole mitä tuhota, mut naapurissa näyttävät pienen omppupuun taimen syöneen kokonaan paljaaksi...
Oh, Arno osaa ajaa ilman apupyöriä. Meil on Laurilla vieläkin opetteluvaiheessa asia. No kai se sit koulussa viimeistään innostuu asiasta.
Minttu sanoi…
Heippa Maaka!

Harmi, että rusakot ovat pihallanne käyneet tuhojaan tekemässä! Meillä on vielä niin paljon lunta, että ei voi mitään pihatöitä vielä tehdä eikä tarkastella, että onko tihulaisia pihalla käynyt... Toivottelen teille aurinkoista ja hyvää viikonloppua! <3

Terveisin Minttu
Hanna sanoi…
Voi voi, näyttääpä kovin tutunlaiselta... Meillä on tihutöitä tehneet sekä jänöset että MYYRÄT! Myyrän tuhoja on piha täynnä! Viime vuonna istutetut vuorimännytkin on syöty maantasalle, eivät varmasti siitä tokene... Kaikki angervot on syöty, lumen alla vielä uinailee suurinosa istutuksista, saa nähdä onko mitään jäljellä...

Kaikesta huolimatta mukavaa viikonloppua :)
Maaka sanoi…
Mari: Emma viime keväänä opetti :) Lenttiksen polvisuojat jaloissa, suojaamassa kun nurin mennään. Arno on sellainen rämäpää, rohkeampi kuin isoveljensä.

Eihän tässä oo pyöräilysäät vie edes alkaneetkaan. Tänä kesänä hyvä opetella, varmasti Lauri oppii :) Alaspäin viertävä nurmikko ja tarpeeksi pieni pyörä, siis liian pieni paras. Nurtsilla huono ajaa, mut pehmee kaatua :D

Minttu ja Hanna: Mä luulin et meillä on kevät myöhäinen, mut ei sitten kun teitä kuuntelee. Tällä alueella on ollut ilmeisesti vähemmän lunta. Onneksi ollaan vie myyriltä säästytty vaikka pakettipeltoja tuos liki.

Onneksi uuden istuttaminen on mukavaa, jos jotain positiivista pitää hakea :) :S


Mies käski tutkailla aitavärkin hintoja kun valitin että fasaanitkin tekevät tuhoja mansikoille; aidan hinnalla ostaa monta kymmentä kiloa mansikkaa.
Niin joo. Ei mulla mansikoita oo nyt muutakuin lasten napostelua varten. ;) Muistelin mä postausta tehdes itsekin et ne rulat tais olla tyyriitä.
-T sanoi…
No onpas rusakot nakertaneet ja lannoittaneet teidän pihallanne!!!

Myyrän tekemiä multakumpuja löytyy meillä pihallamme ja just noita jäniksen papanoita. Joku vuosi taaksepäin myyrät söivät ilmeisesti omppupuun juuria niin että puuhun ei kasvanut enää lehdet... Se poistettiin ja nyt puun tilalla on lapsille trampoliini ;)

Ihana kuitenkin sulla tuo portti joka vie salaiseen puutarhaan. Eiköhän kesä tuo tullessaan jotain kaunista kukkivaa...
Hyvää viikonloppua :)
Titti sanoi…
Oi mikä salaisen puutarhan portti. <3
Minä eilen vähän haravoin perenna penkkejä ja tänä aamuna tuli lunta sakeana... Ei vieläkään ole sulanut, -ilma on kylmä vaikka aurinko paistaakin.
malla sanoi…
täällä kans yks portista haaveileva.....
Maaka sanoi…
Meillä kans maa vielä valkeana, naapurista on auringo sulattanut pois tuon yöllisen pari senttiä.
Ja kylmä kova pohjoistuuli!

Joulun aikaan katselin kirjakaupassa "Salainen puutarha"-romaania ja himiöittin sitä ikiomaksi, mut oli tiskillä jo muutenkin liikaa kirjoja. Vois kyllä käydä katsomassa kirjaa nyt ja lukea kesää odotellessa :)

Olen onnellinen kun sain (mies teki) mulle tuon portin ja "kiemurtelevan" polun sinne :)

TeeKoo: lasten mielestä varmasti onni onnettomuudessa :D
Deborah sanoi…
Oi että, teillä on niin kaunis talo ja ihana miljöö!!!

Edellinenkin postaus oli kiva, on ihana kun on kyläpaikkoja aivan kävelymatkan päässä ja vielä noin kaunista.

Oikein täällä huokaisin, että saadappa asua noin, itse kun asuu kaupungin kupeessa pienellä tontilla.

Iloista viikonloppua!:)
Maria sanoi…
Kauniilta ja huolitellulta näyttää rusakoista huolimatta.
Ne on kyllä söpöjä vihulaisia.

Anoppi neuvoi aikoinaan laittelemaan sitruunankuoren palasia pensaiden juurelle tai suihkuttelemaan sitrusöljyllä. Tiedä sitten, kuinka kauniita ne kurttuiset sitruunansiivut ois pitkin pihaa...

Portti ja aita kuulostavat kauniilta, mutta valitettavasti tulevat nuo elikot melko korkeastakin yli.

Naapurin isäntä aikoi hommata jonain yönä jänispaistit pitemmäksi aikaa... ;)))

Ettäs tuttua on. Ja asia mietityttää meilläkin.
Suviruusut on hyvin syötyinä meilläkin. :(
Maaka sanoi…
Deborah: Kiitos! Mukava kuulla että on jonkun mielestä onnistunut saamaan kaunista aikaan :)
Me oltiin kaavoitussedälle hankalia asiakkaita koska halusimme tälläisen kummallisen katon ja ilman suunnatkin piti osua kohdalleen ;) Joten viisasi meidät kattomaan tätä tonttia: "Sen saa siitä helposti ja vanhoja taloja ympärillä..."
Kaunis päivä toukokuun lopussa ja me oltiin myytyjä. Mulla tuli siirtolapuutarha mieleen, vanhat valmiit pihat toisilla ja lupiinit kukki pientareilla :) Tontti ei oo ikään iso n1500. Puolet pienee kuin vanha. Yes! Helpomi luoda "tunnelmaa" :D

MariaK: Niin ne taitais olla pitkin pihaa ne sitruunan kuoret :/
Täytyy ostaa lisää kanaverkkoa vain.

Pian näkee pikkuisiakin, pojat koitti joku kevät juosta niitä kiinni :)

Tällä alueella piti olla rusakkojahti, mut eivät ne metsämiehet ehtineetkään. Useamman oli ympäri pitäjää alkukeväästä.

Meillä oli srk:ssa vieraileva puhuja ja seuraavan päivän kokouksessa pastorimme "kummasteli" ystävänsä käytöstä: "Me ollaan vaimon kans koko talvi "ruokittu" kahta rusakkoa ja nyt tuo tuli illalla ja ajoi toisen päälle!" :D
Pastorimme on metsästysmiehiä, muttei ainakaan sanonut että olis tätä paistiksi huolinut. Niin kuka nyt lemmikkiään söis! ;)))
No huh! Olipa raskasta huumoria...
Lennu sanoi…
Kaunis on portti ja kiveytys. Harmi, että rusakot ovat nauttineet kukistasi. Takaverannan kohdalta on meillä sulanut n. 2 m alueelta lumi ja kuinka nurmikossa olikaan myyrän valtateitä. Ja muutama myyränmoukku jo noussut esille. Miltähän piha näyttää - silppua tietenkin kaikki. Voi että harmittaa ne otukset. Sitä suuremmalla syyllä tänä kesänä tulee ruukkupuutarha, ei enää kasveja maahan!!!!!
Ja kuinkahan pensaille on käynyt?
Kiva portinpielikuva jossa lupiinit ja sininen postilaatikko. Tuo postilaatikko löytyisi minulta jo siniseltä verannalta ja lupiinejakin on jossain pihamaalla.

Aurinkoisia päiviä toivottaa Lennu!
Krisse sanoi…
On teillä tehty aikamoista tuhoa..:-((

mutta kyllä osa kasvaa varmaan uudestaan.
Taru sanoi…
Hei, eksyin sivullesi ja laitankin seurantaan :) Yllätyin kovasti kun törmäsin tyttären kaimaan ja oletan että Teidän Ea on syntynyt 08?? (Meidän tammikuussa 08) ja meilläkin enkeli 07, mutta tyttö.
Nyt alan selaamaan blogiasi.
Sara sanoi…
Kännykälläni näköjään pääsen blogisi kommentteihin. Ihana toi kuva jossa on noita "villejä lupiineja"...teillä on kivan näköinen talo ulkopuoleltakin.Ihanaa ja lämmintä kevättä!(vihdoinkin) <3 Sara
Maaka sanoi…
Taru: mukava kun löysit tänne. Täytyy ensi tilassa yrittää ehtiä vastavierailulle.
Osanottoni. Ihana kohdata kohtalotoveri joka mmärtää "puolesta sanasta". Lauantaina kohtasin ystävänystävän josta tuli ystävä samasta syystä ja samat viikot kuin minulla. Keskustelimme esim hautakiven hankinnasta. Tärkeä asia itselle jota ei voi oikein jakaa... Tiet kyllä :)

Onpa teillä harvinaisen hyvä nimi maku :D

Sara: Mukava kun sait jätettyä viestisi! Kuva oli eräästä kirjasta jota ajattelin seuraavaksi hieman esitellä, mutta... Kuvat pysyt tallessa kyllä :)
Mikähän kommenttien jätössä mättää!? Saako kirjoitettuakaan mitään? Pitää kans otta nyt kopio ennekuin rupean lähettämään jos jonkin vaikka menee pieleen...
Mari sanoi…
Sulla on ihana tunnelma täällä blogissasi, tykkään lueskella juttujasi ja katsella kuvia. Tuo polku puutarhaan on aivan upea! Voi että, jotenkin niin.. satumainen :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippu...

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu viel...

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liima...