Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa, just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippu...
Kommentit
Karkkikeppejä ostan minäkin, ne laitan kaakaomukiin hämmennyskepiksi.
Punaista ja kultaa on tänäkin jouluna ainakin ruokailuhuoneessa.
Joulukuusi on ollut joskus sinihopeavalkoinen tai punakultainen ja koristeita on aina PALJON. Meillä on ollut jo muovikuusi 10 v. Se on siitä ihana, että ei varise ja on aina nätin säntillinen.
Joulu hiipii meille vähä kerrassaan, aloitan yleensä marraskuussa punaisilla matoilla eteisestä ja vaihdan keittiöön punavalkoruutuiset verhot. Sitten vain kannan tavaroita pikkuhiljaa ja joulukuun puolessa välissä talo alkaa näyttämään jo joululta. Tykkään hirveästi joulusta, se on kaunista aikaa.
kynttilän liekki, kynttelikön hento valo, kauniit kukat,vienot tuoksut ja tunnelman kosketus. niistä rakentuu joulu värien lisäksi.
-kati-
Turha kai enää sanoa että minusta tämä on IHAN MAHTAVA POSTAUS aihe!!! Ihana Ihana!!! :D
Meillä mennään hyvin pitkälti samaan tyyliin. Minäkin ostin jo nekkuja. Itseasiassa yksi paketti syötiin eilen illalla. Maanantaina haen lisää lisää lisää ;)
Oikein ihanaa joulun odotusta sinne, meillä alkaa se marraskuun puolessa välissä, kun äiti vaihtaa mattoja ja verhoja ym.....
Jouluna meillä on paljon valkoista eri sävyissä, syvää yönsinistä, ripaus punaista ja paljon ruskeaa. Rauhallista, tyynnyttävää, lempeää.
Tuo sydänkankaasi on kuin eräs idea, joka muhii ja kypsyy, on vielä materiaaleina työhuoneen pöydällä... Minä kyllä sorruin ja ostin kangasta heti 10m, mutta siitä tuleekin paljon muutakin, vähitellen.
Meillä elellään tätä syksyn aikaa ja joulun odotusta, valkoisissa tunnelmissa, mutta tehosteena on sitten lämmin ruskea ja heleä vaaleanpunainen. Joulun saapuessa valkoinen on edelleen pääväri, mutta tehosteet vauhtuvat viininpunaiseen.
Meidän jouluun kuuluu ehdottomasti oikea joulukuusi. Siitä en aio luopua! Mies on kyllä parina jouluna yrittänyt meille tekokuusta, mutta ei ikinä!
Tänä vuonna haluaisin koristalla joulukuusen kokonaan itsetehdyillä koristeilla, katsotaan toteutuuko tämä haave...
Ensimmäiset jouluvalot laitan ikkunaan pikkujouluna, muita tunnelma valoja voi tulla aikaisemminkin. :)
Oih, tulisi jo se joulunaika! <3
-Heini-
Hih, itse menin eilen askeleen kohti joulua punavalkoisella: ostin Pentikistä neljä Candy canea - miten ne nyt suomennetaan? Karkkikeppiä? ;)
Ihanaa sunnuntaita ♥
Mukavaa sunnuntaita!
Juu tuo on ihan totta et sitä kangasta voi tosiaan ottaa ihan vähänkin,jos ihastuu johonkin mutta ei oo mitään selkeitä visioita siitä mitä siitä tekis.Ottaa palan ni jotain voi sitten siitä tehhä ku mieleen pyörähtää joku kiva juttu :)
Meillä ei oikeestaan oo mitään erityisiä tehostevärejä nyt käytössä..ainakaan vielä.Saa nähdä,tuleeko jotain.
Nuo sinun ruskeat jutut näyttää oikein ihanilta. Ja tuo sydänkangasko siis oli Anttilasta?? Sitä täytyy kyllä hakea, olis todella kivaa ja mun makuun. Menis jouluisina verhoinakin hyvin!
Karkkikepit kaakaomukissa kuulostaa suloisilta!!
Sen verran minäkin olen joulua aloitellut laittamaan, että pari suloista koristetta ostin ja ripustin jo esille. Koitan laitella niistä kuvat blogiini.. (tonttutyttöjä) Ja lahjojen värkkäys on täälläkin jo alkanut..
Joulun odotusaika on aivan ihanaa!!!!
Olet ajoissa joulujuttujen suhteen...tai no pianhan tuo joulu tulee ja lahjat olisi kiva saada hommattua hyvissä ajoin että joulun ajasta/joulukuusta pääsisi sitten nauttimaan ihan rauhassa :)
Joulua kohti ei mennä ainakaan ennen isäänpäivää. Punaista alkaa tulla vasta joulukuussa.
Kaakao ja minttucandycane! Kuulostipa herkulliselta! Siitä pitää nauttia ainakin sen jälkeen kun ollaan joulukuusi haettu! Parina viime vuotena ollaan haettu kuusi kirkoltamme, eräs seurakuntalainen on tuonut sinne latvakuusia srk:n hyväksi myyntiin. Viime huona kuusi haettiin rattikelkalla jo itsenäisyyspäivänä! Sai kököttää pihalla eikä se sen enempää varistanut kuin juuri katkasitukaan.
Meillä joulu on perinteisesti ollut vihreä (se kun on värinä ympäri vuodenkin) ja punainen. Lisäksi on ollut kultaa. Nyt kun on uudet kalustot tuntuisi ehkä paremmalta hopea kullan sijaan, mutta katsotaan...
Astiasto meillä taasen on sininen eli Apilanlehden Talvitunnelmaa, johon sointuu kauniisti tummanpunainen pöytäliina eli ei rupea sotimaan muuta vihreyttä kohtaan.
Ihanaa joulunodotusta!