Äitienpäivän alla soitti toimittaja paikallislehdestä,
hän oli selannut syntyneet-kortteja ja bongannut mridät niistä.
Hän kysyi voisiko tehdä perinteisen äitienpäiväjutun minusta.
Huokaisin syvään ja mietin,
mutta en keksinyt pätevää syytä kieltäytyäkään.:D
Joten toimittaja kävi tekemässä meistä jutun
ja se oli aikastakin meidän näköinen.
Vanha juttu jo, mutta ajattelin että siitä selviää
jotain meidän sortinsakista
sillä tälläinen perhe me edelleen ollaan.
Paikkakunta ja nimi tietoja muuttelin
ja sitä hyvää kuvaa jossa olen lasten kanssa
(iskää ei huolittu kuvaan lainakaan)
en ole itseleni havaannut pyytää.
"Pienet suuret asiat parasta"
– Elämä on melko perhekeskeistä, Maaka sanoo ja katsoo katrasta
ympärillään. Sylissään hänellä on neljän kuukauden ikäinen Aaro. Isommat sisarukset Ea-Kreetta, 2, Enni-Maria, 5, Arno, 7, Arttu, 11, ja Emma-Veera, 12, pysyttelevät hekin liki äitiään. Äiti on silminnähden onnellinen pesueestaan, mutta arjen pyörittäminen pieni vauva kainalossa saa kenet tahansa välillä huokaisemaan.
– Joskus valtaa riittämättömyyden tunne ja tuntuu, ettei saa mistään kiinni. Saamme apua kuitenkin Kurikassa asuvilta vanhemmiltani ja olenkin omalle äidilleni erittäin kiitolline kaikesta avusta.
Tällä hetkellä kotona on sikäli poikkeuksellinen tilanne, kun perheenisä on kotona vanhempainvapaalla puolisen vuotta. Isä auttelee haastattelun aikana yhtä koulutehtävissä, juoksee kohta toisen mukulan asioiden perässä ja kanniskelee välillä vauvaa.
– Jo nuorena ajattelin, että haluan enemmän kuin kaksi lasta, jos niitä vain saan. Olen itse isosta perheestä, samoin Markus. Hoidin myös pienestä pitäen isosiskon poikia, että tavallaan tämä on tuttua hommaa.
Tuvan seinällä on kuusi kehystettyä taulua, joissa viidessä on vanhempien lasten 1-vuotiskuvat. Aaron kuva tulee aikanaan. Keskellä on lisäksi kuvaton taulu, jossa teksti: Because someone we love is in heaven we feel heaven in our home.
– Ennen Eaa syntyi vain 17+5 raskausviikolla yllättäen pieni keskospoika, jonka lapset nimesivät jo odotusaikan Oskariksi. Hautasimme hänet, mutta Oskari elää yhä lasten puheissa ja on osa perhettämme.
ÄITIYS ALKOI Maakan elämässä vain parikymppisenä. Sitä ennenkin elämässä oli tapahtunut paljon. Lapsuus kului **kylässä ja **n perhe muutti Makan ollessa jo aikuisiän kynnyksellä perheen isä sairasttua ja yritys mentyä konkurssiin.
– Totesin silloin, ettei maalliseen voi luottaa eivätkä rakkaat ihmiset pysy ikuisesti vierellä. Ajattelin, että vaikka mitä tapahtuisi, usko on pysyvää. Uskosta löysin peruskallion elämääni, vapaakirkossa aktiivisesti toimiva Maaka sanoo.
Hän tapasi Peräkorvenmaasta kotoisin olevan M*n ja pari aloitti yhteisen elämäntaipaleen. Kun Emma ja Arttu syntyivät, silloinen koti oli naapurikunnassa. Ajatuksena oli asua lähellä Seinäjokea, mutta muutto takaisin tuli todentui, kun perhettä alkoi tulla lisää. Vuonna 2005 perhe rakensi komean mansardi-kattoisen perinnetalon.
– Täällä meillä oli molempien vanhemmat ja tukiverkosto, joka lapsiperheelle on tullut erittäin tärkeäksi. Rakentamisvaiheessa vanhemmat olivat suurena apuna.
Koti on ihanteellisen matkan päässä koulusta ja lapsille on kavereita lähiympäristössä. Kirkollekaan ei ole matkaa kuin kolmisen kilometriä, silti kotipiha rajoittuu pieneen puistomaiseen metsikköön.
– Elämä on paljon tässä ja nyt. Mitä tapahtuu huomenna, ei koskaan tiedä. Se on ehkä lapsiperheen arjessa parasta. Lisäksi lapsilla on paljon kaveria toisistaan. Tokihan haavereita joskus sattuu, mutta mitään suurempaa ei onneksi ole tullut. Lapset ovat sellaisia peruskilttejä, äiti arvioi ja muistelee heti perään Arnon hurjia lumipenkkahyppyjä parvekkeelta.
– Sitten kauhistuin, kun Enninkin naama näkyi parvekkeen kaiteen yli, hän muistelee ja myöntää, että osaa jo vähän rennommin suhtautua erilaisiin sattumuksiin kuin nuorena äitinä.
– Elämässä parasta ovat kuitenkin pienet suuret asiat.
– Olen onnellinen, että on ollut mahdollisuus olla lasten kanssa kotona. Omat vanhempani työskentelivät kotipihassa olleessa yrityksessä ja olivat aina läsnä, saaatavilla. Oli mukava tulla kotiin koulusta, kun
kotona oli joku. Nyt tosin olen työelämän valmennuksessa, kun mies on kotona ja se on hyvää vaihtelua arkeen.
Harrastuksekseen Maaka sanoo käsityöt ja blogailun toimimisen Vapaakirkossa.
Koko perhe onkin mukana Kids Action -tapahtuman järjestelyissä ja perhekerho on paikka, jossa tapaa muita samassa elämäntilanteessa olevia aikuisia.
– Joskus täällä kotona ompelen ja tupa voi olla silloin hyrskyn myrskyn.
Lapsilleen äiti haluaa aina parasta. Etenkin uskon peruskallion hän toivoo lastensakin löytävän.
– Toivon, että he saisivat elää lähellä Jeesusta, siinä rakkaudessa ja johdatuksessa, minkä itsekin olen löytänyt.
Äitienpäivänä perheessä arvatenkin annetaan monta omin käsin tehtyä korttia. Äiti saa kakkua ja kahvia sekä jonkin tarpeellisen lahjan.
– Tottakai päivän ohjelmaan kuuluu myös vierailut omien äitiemme luona, Maaka arvioi päivän kulkua.
Kommentit
Siunausta perheellenne!