Täällä sitä vie ollaan yhtenä palana :)
Näitä ruusuja kuvailin naistenpäivän kunniaksi,
mutta se postaus jäi nyt tekemättä.
Meillä on ollut vain niiiiiin tautinen kuukausi,
koko ajan joku/jotkut jossakin taudissa,
nytkin minä ja neljä nuorinta kuume flunssassa.
Ehkä me ollaan nyt sairastettu sopivasti ennen vauvan tuloa oikeen urakalla
ja pankkoon asti taas muutamaksi vuodeksi :)
Aikastakin kutkuttavan, jännittävän pelottavan lähellä se alkaa olla,
hetki kun saa pienen vauvan syliinsä.
Pitkästä aikaa olen jopa uskaltanut hieman hellitellä ajatuksella etukäteen.
Keetan raskausaikana, Oskarin menetyksen jälkeen,
en yhtään uskaltanut hellitellä ajatuksella:
ettei tipu niin korkealta että särkyy...
Kerran sanoinkin miehelleni:
"Mitä jos mä en rakastakaan tätä lasta sittenkään kuin se syntyy?"
Mies päästi vastaukseski röhönaurun: "Niin varmaan!"
Ei vakuutteluja vaan vastaus kertoi:
naurettava kysymys, mitä sä ittelles mahdat...
Niin hän se on, vaikkei tunteilla ja vaatteilla hellittelisikään,
siellä ne on vahvoina ja voimakkkaina:
vaikka ei tie saako pitää sylissää vain hetken tai kauemman,
onko terve vai sairas,
tyttö vai poika,
hiukset (taas närästänyt ;D) vai ei....
(niin kuin yks yrittäis pysytellä pois kuvasta :D)
Mullehan vauva on liikkeineen ja kehoni muutoksine aika konkreettinen,
mutta kyllä ne lapsetkin ilmaisevat puheillaan ja mietteillään
että tuleva vauva on heille jo rakas.
He taisivat rakastua häneen silloin kuin mahakumpare ei kertonut asiasta mitään
vain minun sanani...
Niin kuin he rakastavat Oskariakin...
Joku on voinut blogiani tai jotain tuttuaan seuratessa
ihmetellä kuinka me voimme rakastaa jotain
Jeesusta, jota ei voi nähdä, ei tiedä minkä näköinen oikeasti on jne
Se vain on hieman sama kuin tuo vauvakin. :)
Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte,
vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja
kirkastuneella ilolla,
1.Piet.1:8
Raamatun lukeminen on kuin kirjeen vaihtoa Jeesuksen kanssa,
sen avulla tiedämme että olemassa ja opimme tietämään hänet:
Hänen ajatuksensa, arvonsa ja ennen kaikkea tunteensa meitä kohtaan.
Minä pienenä näin vanhempieni, seurakuntalaisten jne
elämästä, kuin vattan kasvuna, Jeesuksen merkityksen
ja hänen rakkautensa vaikutuksen.
Joitain vuosia sitten olisin arkaillut kertoa uskostani
tällälailla julkisesti, en siksi että häpeäisin Jeesusta,
vaan perfektionistina koin että se minusta lähtevä kuva on niin vajaa!
Aika, lapset ja arki ovat kuluttaneet käytännössä täydellisyyden tavoitteluani,
ja edelleen se välittämäni kuva on kovin vajavainen ja vääristynyt,
mutta sisälleni on kasvanut luottamus Jeesuksen suuruuteen
ja voin nöyränä rukoilla että hän korjaa niitä virheitäni.
Tämä avautui minulle kuin luin kun
Maija Haikosen kirjoitti ja valotti aihetta kirjassaan kertoen
Jeesus korjasi Malkuksen korvan
Pietarin sivallettua sen pois Getsemanessa. Joh 18.
Paavali joka tiesi kirjoitukset hyvin kirjoittaa 2.Tim. 1:12
" ...sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon,..."
Se tunteminen on enemmän kuin pelkkää Raamatun tuntemusta,
hän tunsi henkilökohtaisesti elävän Jeesuksen.
Kirjoittaessani totesin että vaikka kuinka haluaisin
meidän rakasta Taivaspoikaa en voi tässä ajassa ja maailmassa tuntea,
mutta Jeesuksen voin.
Jeesuksen tunteminen ei ole "Raamatulla päähän lyömistä",
vaan alati muuttavaa rakkautta lähimmäisiä,
Jeesusta ja hänen Sanaansa sekä läheisyyttään kohtaan.
Niinkuin me seuraamme esim uutisia Japanista tarkemmin,
jos joku meidän läheisemme on siellä ja
maa tuntuu tärkeältä vaikka emme ole itse siellä käyneet.
Samoin Taivas on muuttunut minulle,meidän perheelle konkreettiseksi paikaksi,
sinne me odotamme pääsevämme ja tapaavamme Oskarin
ja sekä rakkaan Pelastajamme! :)
Rukoilen että Jeesus siunaa tämänkin vajavaisen kirjoitukseni....
ja että pian, pian saa tehdä postauksen pienestä
täydellisestä rakkauden lahjastaan meille! :)
Siunattua viikonloppua!
Maaka
Kommentit
Siunattua viikonloppua ja hyviä vointeja! ♥
Mieheni on isosta perheestä (tosin vielä isommasta kuin teidän) ja hän ja sisaruksensa eivät nyt aikuisina lakkaa muistelemasta ja päivittelemästä, miten heistä lapsina oli todella kamalaa ja ahdistavaa, kun lapsia syntyi aina vain lisää.