Viikko sitten lauantaina alkoi tiistaihin asti alkava leiri, jonne
Esikko meni pikkuisoseksi, kolme seuraavaa oli ilmoitettu leiriläisiksi,
(E-M7v eka leiri) iskä oli lupautunut yövahdiksi.
Iskjän innostamana kysäisin pari päivää ennemmin
josko me mahduttais sinne kaikin.
Huoli ne meidät, varoittivat vain ruokalan ahtaasta tunnelmasta. :D
Nopea katos viritelmä vaunun eteen ja
vaatteet koreihin sänkyjen alle.
Näin helppoa ei leirille pakkaaminen ole vielä koskaan ollutkaan
vaikka väkeä oli enemmän .
Ei telttoja, ei ilmapatjoja, ei...
Pikkuväki viihtyi hyvin leirillä,
keskittyminen ei oikeen riittänyt opetushetkiin,
mutta yritettiin olla kauniisti.
Mietiin miksei kotonakin tule näin vietettyä aikaa lasten kanssa
ja ulkoiltua koko päivä!?
Johtuiskohan se siitä ettei kotona kukaan puhalla pilliin,
käske käsipyykille ja ruokajonoon ruokalaulua laulamaan?
Eikä herkulliset ruuat syötyään voi viedä astioita keräyspöydälle,
mistä ne ihmeellisesti katoaa ja on taas parin
tunnin päästä puhtaana käytettävissä?
Tässä pari kuvaa sunnuntaisen toiminta päivän tarjonnasta.
Aaro sai hiuspidennyksen ja Keetta pääsi mpyörän kyyttiin.
Kaikenmoista kivaa ja erilaista olivat leirinjärjestäjät keksineet!
Täällä ongintapiste tarkoitti oikeasti ongintaa.
Perjantaina me ei pakattu ainoastaan tätä neljän päivän leiriä varten,
vaan mukaan autoon otettiin tavarat myös Esikon
tiistaina alkanutta Kiparia varten.
(Kipari=Vapaakirkon seurakuntakoulu Kiponniemessä)
Vaatteita, kenkiä, lakanat 12pvän leiriä varten.
Myös juhlavaatteet piti vielä tarkistaa.
Pyykkikonetta pyöritin vielkä yömyöhään,
viimeisiä yksittäisiä vaatteita.
Haleja, pusuja, siunauksia meiltä itse kultakin
ja niin iskä lähti viemään tyttöä tien varteen mistä tämä
pääsi ystäväperheen kyydissä Jyväskylään,
Kiponniemeen.
Kaksi ystävää tuli samalla kyydillä samalle leirille,
se "vika" heissä vain on että ovat poikia. :D
Monella leirillä Esikko on ollutkin
ja siellä on nyt tuttuja junnudyniksiltä,
mutta on tätä etukäteen jännitetty:
tämä leiri on pisin ja sinne mennään yksin.
Mun mielestä Esikko on paljon rohkeampi uusiin juttuihin
ja reipas leiriläinen
kuin minä pienenä ja nuorena,
mutta toisaalta nyt asiaan vaikuttanut se
että kaverina on aina ollut veli tai useamman.
Takana on nyt viisi päivää ja
äiti ;) on edelleen suht levollinen.
Perusleirin mitta takana.
mutta tuleva viikko voi jo alkaa tuntua..
kummallakin.
Jännitystäni (ja Esikonkin) kertoilin eräälle äidille,
hän sanoi:
että siellä kun ikävöi ja sitä itkeskelee,
se on samalla sitä irrottautumista
ja omana yksilönä kasvamista.
(En osaa kirjoittaa kuinka kauniisti asian kuvaili)
Äiti lohduttaa kun tajuaa eetä
leiri on kuitenkin turvallinen ympäristö
kipuilla nämä asiat lävitte:
Ikävä ja turvattomuus.
Huomata että mä pärjään, mä kestän,
en ole yksin vaan Jeesus on mun kanssani ja
kannattelee tässä tilanteessa
ja kantaa läpi mun elämän.
Äiskäkin tässä voi iskän korikiipeilykuvien myötä voi
todeta että meidän rakkaus on niin kuin kypärä jonka voimme painaa päähän,
mutta se todellinen turva tulee yhteydestä Jeesukseen.
Maaka
Kommentit