Tammikuun alussa kahviteltiin
meidän joulukuun lopussa 5v täyttänyt pikkumiestä.
Tammikuun lopussa posti toi tullessaan
eskariin ilmoittautumislomakkeen.
Kovin äkkiä sekin nyt on jo edessä,
toki onhan sen alkuun vielä aikaa...
Kauhistuttaako mua osittain sen takia
kun pikkupojat on meillä pikkupojat
ja jos toinen menee eskariin niin se tarkoittaa että toinenkin on siellä kohta :D
Toisaalta pojilla on ikäeroa 1v2kk, mutta kouluvuosissa 2v.
Ulkopuoleltahan paine on mennä ja oppia:
jääkö jostain paitsi? Jne jne
"Lapselle oli hyväksi olla päiväkodissa"
Tuli viestiä palaverista, jossa käsiteltiin puheterapeuttimaksaria,
ja tiedossa oli että pojat jäävät töittensä päätyttyä kotiin.
Eiväthän he toki tiedä meidän hoitoon lähtöjä,
"Mä en halua päiväkotiin"
Huutoa, itkua, pakoon juoksua.
Ihan tyytyväisiä poikia päiväkodista saan hakea,
eikä vika ole hoidossa, tädeistä ym.
Vaan ei me vanhemmatkaan olla oltu hoidossa eikä kerhossa,
minä olin hetken mutta en viihtynyt.
Oli jotenkin turvaton olo...
Ja ihan reipas ja kypsä olin aikanaan koulun aloittamaan.
sydämessä tuntuu:
Annetaan toisen olla vielä lapsukainen,
Pieni ja herkkä.
Viisi päivää myöhemmin maailmaan ja olisikin
Luokkansa vanhin eikä nuorin.
Miksi se vuosiluku on niin tärkeä?
Luodaanko ne kaverisuhteet tosiaan jo päiväkodissa,
myöhemminkö ei mukaan mahdu?
Eikö se sama kotihoito liikkeineen, touhuillensa ja sisaruksilleen riitä
myös nuoremmille kuin vanhemmillekin lapsukaisista aikoinaan?
Kiire kouluun, kiire rippikouluun...
Tämä ei ole mikään kannanotto subjektiiviseen
lastenhoitoon tai hoitoon viemiseen 😃
vaan mun kipuilua ja epävarmuutta, kirjoittaen ajattelua.
Kesän pojat joka tapauksessa ovat kotona ja
ilmoitimme että loppukeväänkin ovat kotona.
Eskari on vielä aika leikin omaista
ja sen voi sitten vaikka käydä kahdesti...
Toisaalta kuitenkin päivittäistä ja
kotileikeistäkin toivoisi toisen saavan vielä nauttia.
Syksyyn on vielä matkaa
Aikaa miettiä
Tarkkailla
Puntaroida
Eskarilaput tulisi viedä joka tapauksessa postiin.
Kokemuksia?
Maaka
Kommentit
Itsekin olen jo tässä vaiheessa, vaikka tytöt ovat vasta pieniä (3v ja 1,5v), murehtinut välillä sitä, miten kovat paineet nykylapsille asetetaan pärjäämisen, reippauden ja varhaisen itsenäisyyden suhteen. Toisinaan nimittäin tuntuu siltä, että herkkyys, ujous ja vanhempiin turvautuminen nähdään heikkouksina, jotka kitketään päiväkodissa ja koulussa. Vanhempi tyttäreni on herkkä lapsi ja aiomme hakea hänelle ensi syksyksi ns. virikehoitopaikkaa. Syynä ei kuitenkaan ole tytön "reipastaminen", vaan kaverit, joita hän on alkanut elämäänsä kaivata. En halua viestittää lapselleni missään vaiheessa, että hänen pitäisi olla erilainen, vaan haluan edelleen uskoa, että yhteiskunnassamme on tilaa erilaisuudelle ja herkkyydelle myös tulevaisuudessa!
Toivottavasti te löydätte ratkaisun, joka tuntuu teistä kaikista hyvältä :)