Valmis kransinpohja, höyheniä, munia, tipuja ja villatupsuja.
Ja idea joskus jostain.
Niistä on nämä pääsiäiskoristeet tehty.
Pitipä myös hieman palautella
mieleen mitäpä ne symboloivatkaan!
Pastori Elina Rajala Hamina-Vehkalahden seurakunnasta kertoo, että symbolit välittävät kulttuuria eteenpäin.
- Symbolit ovat mainio tapa välittää kristillistä perinnettä. Lapsille ja lapsenmielisille voidaan kertoa asioista niiden avulla.
Esimeriksi pääsäismunat ovat laajalle levinnyt perinne. Pääsiäismuna on uuden elämän symboli.
- Munan ehjä kuori kuvaa hautaa. Haudassa syntyy ja kasvaa uusi elämä. Rikkoutunut munankuori symboloi Jeesuksen hautaa, kun enkeli on vierittänyt kiven pois haudan suulta, Elina Rajala kertoo.
Pääsiäistiput kuvaavat ylösnoussutta Kristusta.
- Mielestäni pääsiäistiput ovat hauska vertaus Kristukselle. Uutta elämää tulee sinne, missä kuvittelee, että sitä ei voisi ollakaan. Siihen liittyy jotakin vallatonta ja lapsenomasita, ja siinä on elämänviisautta, Elina Rajala miettii.
Perhekerhosta jäi päähän soimaan tämä laulu : Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on? Kiirettä huisketta, salaisuuskuisketta, siinäkö joulu on? Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja, seimen luona annetaan. Tähti ja kuusi, lyhtykin uusi, siinäkö joulu on? Lapsenko juhlaa, paljon kun tuhlaa, siinäkö joulu on? Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan. *** Jukka Salminen Lasten esittämänä youtubesta Posti toi minulle eilen tälläisen jouluisen pussukan: Minulla oli onnea Viivun arpajaisissa :) Sisältä löytyi lisää ihania yllätyksiä! Meillekin tuli nyt eka maileg, suloinen tonttutyttö. Oi-joi! Viikko sitten pitelin pikkunisseä kädessä, mutta laskin takaisin. Nyt se pitää varmaan hakea, sillä Ennnikin sanoi: Äiti, onko sulla tälle kaveri? ;D Ja nyt on sitten mun arpajaisten vuoro :) Miettimyksessä päädyin seuraaviin arpajaissääntöihin: (mahtipontista ;D) Koska en edelleenk...
Mä kanssa paimenten käyn seimen äärehen, käyn lasta katsomaan, mä olkivuoteessaan, mun tähteni syntyi Hän tänne. Mä kanssa enkelten nyt laulan kiitoksen, kun Herra armossaan tuo rauhan maailmaan, myös mulle Hän rauhansa antoi. Meillä ei juuri tuvassa joulutunnelma lisäänny, mutta mielessä ja puuhissa kylläkin joulumyyjäisvalmistelujen myötä. Tähän seimiaiheeseen jäin kiinni viime vuonna ja olen siihen edelleen aivan rakastunut. Tontut olisivat myyvempiä, mutta näitä haluan tehdä. Noitten kolmiovinen alkuperäinen idea oli sellainen kuusijuttu, mutta tämmönen idea niistä jalostui. Meillä Suomessa, kristitty maa vaikka olemmekin, ei seimi asetelmia juuri ole tarjolla, sillä ilmeisesti ei juuri kysyntääkään ole? Pinterestissä mulla on taulu, jonka nimi on nativity, koska en keksinyt sille suomenkielellä parempaa nimeä. Mutta ei selvästi kääntäjäkään?! Sanan...
Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata. Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi? Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu viel...
Kommentit