Lämpimät kesäpäivät innostivat siivoamaan
leikkimökin kesäkuntoon talven jäljiltä.
Pesin kurat ja hiekat pois ja laitoin matot ja verhot paikoilleen.
Pikkuväki kantoivat ja asettelevat leikkiruuat
ja nukketarvikkeet paikoilleen.
Tästä eteenpäin täällä ollaan sukkasillaan,
joten oven suuhun toivat korin villasukille.
Pesin kurat ja hiekat pois ja laitoin matot ja verhot paikoilleen.
Pikkuväki kantoivat ja asettelevat leikkiruuat
ja nukketarvikkeet paikoilleen.
Tästä eteenpäin täällä ollaan sukkasillaan,
joten oven suuhun toivat korin villasukille.
Pöytäryhmä sai osakseen tuunailua.
Mieluisaa servettikuosia halusin jonnekin ikuistaa
ja valkoisista jakkaran päällisistä sain hyvän kohteen.
Puuliimaa, hieman vettä, pensseli ja servetin ylin kerros.
Olis voinut tietty hieman harjoitella ja
olis voinut tehdä muuallakin kuin tuulessa pihaportailla pikkuväen "avustuksella".
Mutta kelpaa leikkeihin ja tulipa ainakin valmista.
Koivuinen pöydän kannen sutiloin valkoiseksi.
Kakkupaperista pysyvä liina, samoin aineksin.
Ja niin tuoleihin kuin liinan päälle lakkaa
muutamakerros päälle.
Tuolit sutiloin jo syksyllä sivustavedettävää maalatessani.
Keväiseen ravintolapäivään osallistumista olemme taas harkinneet
ja lapsilla on kahvilaleikit ja odotuksen kovasti päällä. :D
A4v:kuin piirsi kokin hinnasto koristeeksi
ja äiskän komennettiin ikuistamaan se. :)
Maaka
Kommentit