Siirry pääsisältöön

Isänpäivänä

Katseeni lepää huonekuusen levollisuudessa
ja mieleeni nousee muistot isänisästä
Nikkari-paapasta.




Ostin kuusen viime vuonna,
en ainoastaan muoti-ilmiön takia vaikkakin juuri sen takia niitä oli helposti saatavilla, 
vaan itsenäisyys- ja Niilon päivän sekä veteraanien kunniaksi.
Paapalla oli kuussa kodissaan niin kauan kuin voin lapsuuteen muistaa.
Ajattelin ehkä minäkin voisin saada kuusen pysymään hengissä!
On se nyt pian vuoden sinnitellyt, mutta vuosikasvainten ei näy.

Päällimmäisin muistikuva paapasta on 
rukoilemassa silmät suljettuna, ääneen, voimallisesti.
Jotenkin sitä on vasta nyt alkanut ymmärtämään esirukouksen merkityksen.
Paappa on ollut poissa jo puolitoista vuosikymmentä, 
mutta varmasti rukouksensa kantavat meitä tänäkin päivänä.



Kuusen havut yhdistävät minua ja isäänkin tällä hetkellä. :D
Meillä on kranssipaja käynnissä.
Loppukesästä vietimme isätytäraikaa vadelmia poimien.
Varhaisnuorena tapasin käydä isän kanssa koiran kanssa metsällä,
nyt se on paapan ja A16:n yhteinen juttu.



Isä (ja äiti) on auttanut meitä paljon talon rakennuksessa ja monessa muussa,
opettaneet esimerkillään toisten auttamisesta ja palvelemisesta.
Mun esikuvia uskossa ja evankeliumin eteenpäin viemisessä.
Isä juontamassa kokousta, selaamassa laulukirjaa, 
pyytämässä seurakuntalaista antamaan oman 
henkilökohtaisen todistuksen Jeesuksesta...
Malli vastuunkantamisesta ja toisten rohkaisemisesta 
käyttämään niitä lahjoja joita Taivaan isä on itsekullekin suonut.




Samasta samasta puusta on meidän kätevä ja taitava iskäkin veistetty.
Sopii kaikinpuolin erinomaisesti Nikkarien sukuun! :D 
Sekä ennen kaikkea juuret syvällä samassa Kristuskalliossa.

Uskollinen, vakaa, vastuunkantaja,


hassutteleva, leikkisä, sitoutunut, 
Meidän Rakas!

Taivas Isä kiitos Sinun rakkaudestasi,
Kiitos että olet rakastanut ensin meitä,
Kiitos että olet rakkaus jota saamme tuntea toisiamme kohtaan,
Kiitos näistä rakkaista miehistä,
Siunaa iskää ja paappaa!
Siunaa maamme isiä tärkeässä tehtävässään tänä päivänä.

Maaka 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulu saapuu jokaiselle

Perhekerhosta jäi päähän soimaan tämä laulu : Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on? Kiirettä huisketta, salaisuuskuisketta, siinäkö joulu on? Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja, seimen luona annetaan. Tähti ja kuusi, lyhtykin uusi, siinäkö joulu on? Lapsenko juhlaa, paljon kun tuhlaa, siinäkö joulu on? Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan. *** Jukka Salminen Lasten esittämänä youtubesta Posti toi minulle eilen tälläisen jouluisen pussukan: Minulla oli onnea Viivun arpajaisissa :) Sisältä löytyi lisää ihania yllätyksiä! Meillekin tuli nyt eka maileg, suloinen tonttutyttö. Oi-joi! Viikko sitten pitelin pikkunisseä kädessä, mutta laskin takaisin. Nyt se pitää varmaan hakea, sillä Ennnikin sanoi: Äiti, onko sulla tälle kaveri? ;D Ja nyt on sitten mun arpajaisten vuoro :) Miettimyksessä päädyin seuraaviin arpajaissääntöihin: (mahtipontista ;D) Koska en edelleenk...

1-vuotissynttäri arvonta!

Nyt juhlitaan! :) Monessa blogissa on tässä "lähipiirissä" juhlittu viimeaikoina yksvuotis synttäreitä ja saman sakin jatkoksi minäkin liityn. Ensimmäinen postaus, salainen kokeilu on päivätty tasan vuosi sitten. Sen olisi voinut vaikka poistaa, jos ei siinä olis ystävänkallisarvoista tervetulotoivotuskommenttia:) Blogimaailma oli ihan outo juttu, mutta niin sitä vain "lähdin soitellen sotaa" Kaikkea on matkan varrella opittu, ystäviä saatu ja blogistaniassa on tullut notkuttua yli tarpeitten :DD Ajattelin juhlistaa synttäreitä jälleen kerran arpajaisten muodossa. Hyvissä ajoin aloin etsiä kivaa palkintoa, mutta mitään kivaa "ideaa" ei tullut vastaan. Pari päivää sitten kiertelin kauppoja ja haku oli samalla päällä; laihoin tuloksin :( Kunnes kierrokseni lopuksi päädyin yhteen lempipaikkaani: kirjakauppaan :) Ja siellä se odotti pieni hyväntuulinen puutarhakirja. Sari Savikko Puutarhurin kirja Iloa ja oivalluksia Vaikkei mikään multasormi olisikaan niin ...

Lahjoista parhain

Avaamatta meillä oli parhain lahjoistamme, kunnes maanantaina saimme saimme käärön syliimme 51cm, 4086g ja 36,5cm pikkuveli isin näköinen pystytukka <3 Äiti voi hyvin ja  ennen kaikkea vauva voi hyvin. Moni meitä rukouksi muisti eikä suotta: vauhdilla hän tuli maailmaan napanuora kahdesti kaulan ympärillä! (kuten minullakin aikoinaan)   Eilen pääsimme kotiin ja tässä iskää odotellessa  kokeillaan päähän isosiskon virkkaamaa myssyä, joka sopi täydellisesti!   Maaka