Siirry pääsisältöön

Tänä vuonna....

,


Vuoden vaihtuessa hätkähdin huomaamaan että
tänä vuonna 
täytä 4 ja 0.
Oon jo muutaman vuoden lukua pyöritellyt
ja mulla on ollut suunnitelmia ja haaveita mitä ja millainen 
olen sitten kuin täytän 40v!



Ajattelin että sitten ole
The Aikuinen Nainen
( se josta Paulakin laulaa, paitsi en laulusta muuta muistakkaan :D)
Tiedän mistä olen tulossa ja varsinkin minne menossa.
Itsetietoinen, -varma, itsestään huolehtiva, kaikki hallinnassa...

No sanotaanko näin, että ihan ei vielä tuohon ole päästy! 😉
Mutta onneksi syksyyn on vielä matkaa...
Jos ei muuta niin realisoida mietteitään
ja hyväksyä keskeneräisyytensä?




Tänä vuonna 
meillä on 20v hääpäivä.
Häämatkaa emme taida vieläkään tehdä,
mutta ikään kuin häälahjaksi sain 
viikon reissun Esikon kanssa Kyprokselle.
M otti lomaa ja on kotimiehenä viiden nuorimmaisen kanssa.


Varmasti viikko on meille kaikille silmiä avaava kokemus
ja ehdottomasti tervetullutta vaihtelua.


Pääsen mukavuus rajojeni ulkopuolelle
kun en ole voinutkaan suunnitella viikon ohjelmaa a, b ja c
suunnitelmineen reissunsuhteen.
Pakettimatka, hotellien vaihtoja ja ne selviää paikan päällä
samoin tarkempi ohjelma... 
Googlettamallakasn ei kauheesti tietoa löydy.
En nyt sanoisi että kontrollifriikin unelma,
varsinkin kun rahasta pitää olla tarkkana,
hutituhlailuihin ei olisi varaa.

Sikäli tämä auttanee mun aikuinennainen-suunnitelmiin.
Huonona päättäjänä jouduinkin tekemään päätöksiä yksin ilman puolison tukea
ja vastuun siirtämistä hänelle.
Ihan itse pitää kantaa vastuu huonosta päätöksestä,
enkä voi miestä syyttää! ;D
Ei se ihan noi traumaattista ehkä aivan ole,
mutta ei niin pientä pilaa ettei totta toinen puoli!


Nämä muutamat aurinkoiset päivät ovat
 saaneet muistamaan mitä rakastan talvessa
ja parhaat talvipäivät on edessä!

Sunnuntaina lähdemme matkaan ja 
maanantaina sitten toivottavasti saa tuntea 
kunnon keväisiä ja aurinkoisia päiviä...
Eihän niitä taas edes muista millaisia ne on 
eikä aurinkoenergian voimaa?



Mun edellisestä etelänreissusta on ~25vuotta,
Joten hieman jänskättääkin,
varsinkin ne laskut, joita mennessä kertyy jo kolme.
Mun korvat kun menee lukkoon jo vähän isommassa alamäessä.
Mukavuusrajojen ulkopuolelle siinäkin :D


Katsotaan saanko kameralta, neitiä kännystä kuvia iPadille asti
niin että voin hehkuttaa teillekin uusia maisemia.
Fb ainakin ehkä tunnelmakuvia suoraa reissusta.

Ainakin yritämme pakata seikkailumieltä matkaan 
Ja nautti äiti-tytär laatuajasta.

Maaka





Kommentit

Mulla on kaveri just nyt Kyproksella. Lähettänyt kuvia, ainakin aurinko paistaa. Ihan kivan näköistä, ei silti mikään helleaika vielä. Kukkiakin jo näkyy. Siis hyvää matkaa teille.
Eeviregina sanoi…
Ihanaa, kun pääsette lomalle. Kerran olen käynyt Kyproksella ja kivaa oli. Nauttikaa täysillä!
Maaka sanoi…
Oo kukkia, niitä en enää muistanutkaan! Toivottavasti on paljon ja monia ihania paikallisia "voikukkia".

Mennään Pohjois-Kyprokselle, joten tuleepa samalla tutustuttua maalistuneeseen muslimikulttuuriin :)
jatko-osasta hieman jännitystä jos miettii että ollaan vihreän linjan "väärällä" puolella :D tokikin matkan hinnassa näkyy Turkin tuki matkailuun. :)

Tarkoitus olis jättää eroahdistus kotiin ja voi sitä olla että kun on tarpeeksi loman tarpeessa osaa jättääkin kotiasiat ja ikävöinnit pois matkasta 😊
Kristiina sanoi…
Kiva blogi! Saat uuden lukijan :)
A sanoi…
Mukavia ja aurinkoisia matkapäiviä.
Maaka sanoi…
HaUska tutustua Kristiina!

Kiitos Anne! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Kaks mattokaverusta

Värkit eivät riittäneet kahteen samanlaiseen Eikä varsinkaan taidot  siihen että raidat olis  justjetsulleen. Ei ainakaan kun lisäkuteen oli saman välisiä kyllä, Mutta aivan eri vahvuista. Joten tein toisen suosiosta erilaisen, mutta kaveriksi tunnistettavan. Peruspalttinaa kolmella sukkulalla ja ruusukas kuviointia. Eka matto säntillinen. Toinen flowssa ajelehtivan? :D Kuvioita mitenkä sattui keksimään. Aina ei ajatus ollut mukana, Kudoin ja purkaisin.  Välillä ajatus oli vain kun sais valmiiksi. Kauhistutti kuinka kovaa reunan kiemurtelee. Mutta vihdoin se oli valmis. Kun suljin kudontapiirin oven takanani, maanantaina hautajaisten jälkeen, se tuntui  erään aikakauden päätökseltä. Ja matto sen jakson muistolta ja kuvaukselta. Annoin anteeksi itselleni maton epätäydellisyyden. Itseasias se on ihan hyvä, Oppisin ja kädentyön jälki näkyy. Syksyllä täytynee mennä harjoittelemaan lisää :) Näiden tyynyjen kangas on muuten tuliaisena Kyproksella  3€/metri.

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan