Nyt on ekan matot pois puista
ja päät solmittuna!
Kun aloitin piirissä oli vapaana kangaspuut,
joissa oli musta loimi ripsisidoksella.
Ei mitään vaikeaa vaan vain kaksi polkasta,
joita sitten painelin vuoron perään.
Peruspalttinasn poiketen ripsissä nousee yhden
sijasta kaks vierekkäistä loimilankaa.
Ja sen takiakuteen menee enemmän lomittain joten
kahta kudetta vuoron perään käyttämällä tulee tommonen pystyraita.
:D :D juu en todellakaan osaa sanasto..
Ainakaan vielä!
Ekaks otin työn alle pienemmän maton
ja vaunuun sellainen tarvittiin.
Simppelisti mustaa ja valkoista trikookudetta,
hieman eri vahvuista.
Raidat tädiltä saatua vedenvihreää.
Pesin kuteet ensin joten toivottavasti ei enää väriä irtoa.
Valmiin maton koko 84x120
Just en toki oo mitannut että onkohan mennyt vie kasaan.
Ennen kuin sidoin päät kävimme sovittamassa paikoilleen,
mutta ei tarvinnut purkaa, just passeli :)
Mummut olivat hieman sitä mieltä,
että reunat olisin saanut vetää kireämmälle,
mutta itte olen ihan tyytyväinen.
Halusin maton olevan noin leveä ja
sain ainakin tasaisesti samanlaisen pehmoisen reuna pomppulinnassa.
Ja ennen kaikkea ei omaan silmään
pomppaa mutkitteleva tuo reuna.
Kohti kesää ja uusia caravanseikkailuja! :D
Maaka
Kommentit