Siirry pääsisältöön

Sopeutumisvalmennuskurssilla Oulussa


Terveiset Oulusta. Olemme olleet täällä koko perhe (5nuorinta)
Kelan myöntämällä ja kustantamalla
Kielenkehityksen erityisvaikeus alle kouluikäisen
sopeutumisvalmennuskurssilla 
jonka järjestää Medifamilia

Tämä on toinen viikkojen, 2x5pvästä,
ensimmäinen oli elokuussa.
Kurssi järjestetään Sokos hotels Edenissä,
missä onkin erinomaiset puitteet.
#ouluneden

Kurssille hakemiseen tarvitaan lääkärin,
meidän tapauksessa oli foniatrin, lausunto.
Hakea voi suoraa järjestäjän tai Kelan kautta.
Matkakuluihin saa korvauksen, yksi oma vastuu suuntaan koko perheeltä.


Päivien rakenne ja ohjelma on hyvin sama joka päivä.
Aamupäivästä aikuisten ja lasten omat ryhmät,
ja iltapäivisin ohjattua perheiden yhteistä ohjelmaa.
Meille vanhemmille on tarkempiin ohjelmapaperi,
mutta tälläisen voimme edellisenä iltana hakuajat lasten 
kanssa tutkia ohjelmaa etukäteen.


Kesällä vanhempienryhmässä asiantuntijoina oli
Ma puheterapeutti ja yksilölliset haastattelut
Ti perheterapeutti, aiheena arjen voimavareat
Ke psykologi, taittokoulu, toiminnanohjauksen keinot
To sosionomi, sosiaalietuudet,
Pe erityisopettaja, koulunaloitus asiat, tukimuodot







Tällä toisella viikolla asiantuntijoita oli
Ma haastattelut
Ti foniatri
Ke perheterapeutti
To lastenpsykiatri
Pe puheterapeutti

Saimme paljon kaipaamaamme tietoa kielenkehityksen erityisvaikeudesta,
sen eri muodoista ja liitännäisoireista


Tänä aamuna käytiin läpi kielenkehitystä jne tukevia pelejä
vertaistukea antavia nettisivuja ja ryhmiä.
Paljon tietoa ja kättä pidempää löytyy täältä:
http://www.viitotturakkaus.fi/

Perheiden yhteisessä toiminnassa
ulkoilimme, olimme liikuntasalissa,
leikimme, satuhierontaa, kävimme Tietomaassa.

Lapsille oli ikäryhmittäin omat ryhmät joissa oli ohjattua toimintaa,
tähtilapset olivat omana ryhmänä.

Henkilökunta on kaikki alan ammattilaisia:
puheterapeutteja, sosionomia, lähihoitajia, fysioterapeutteja jne

Kurssien aikana olemme saaneet 
tietoa, keinoja, motivaatiota
ja uusia ystäviä.

Yhdellä postauksilla viikot ei ole pureskeltuna
vaan lisää seuraa.

Maaka






Kommentit

Mun poika perheensä kanssa olivat Oulussa ton tyyppisellä kurssilla.
Ei tiedä vaikka olisitte olleet yhtäaikaa :) ???
Maaka sanoi…
Tällä viikollako myös? Sitten hyvinkin. Useamman kurssia sielä oli menossa yhtä aikaa. Meidän ryhmässä meitä oli neljä perhettä kaikkiaan.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit