Siirry pääsisältöön

Joulu loppiaiseen saakka

Tämän päivän tehtäväksi suunnittelin joulukuusen ulos viemistä
ja joulujuttujen pois keräämistä.



Kun koulutkin alkavat vasta loppiaisen jälkeen,
niin ehkä nautimme iloisesta punavalkoisessa joulutunnelmasta 
vielä tämän viikon. Harmaata talvea on kyllä edessä vielä.



Kuusi kyllä pitäisi malttaa nostaa pois
jos toivon saavani suurimman osan havuista pihalle
Sen sijaan että varisevat tuvanlattialle ulos retuuttaessa.
Mutta tuleeko arki, kiire ja suorittaminen pian samasta oven raosta tupaan!?



Joulun jälkeen käytin yhden päivän askarrellen:
ens vuodeksi joulukortteja ja tontunoven/ keijunoven.







Nissen palattua varastoon ovi saa ehkä jäädä 
tuonne rappujen hukkanurkkaan 
Iloisia ajatuksia tuomaan. 
Olisko sitten kotitontun ovi vaiko keijujen?

Iloista uutta vuotta 2018!








Kommentit

Anonyymi sanoi…
Minusta on surullista, kun joulu lopetetaan aikaisin. Tuntuu hassulta, että joulusta höpötetään jo lokakuussa ja joulukuun alussa on jo monella täysi joulu. Sitten, kun se joulu viimein on, ollaan siihen kyllästytty. Kun ajattelee lapsia, niin heillä joulu on pyhiä lukuunottamatta silloin, kun on arki. Kun ovat lomalla, joulu on jo kerätty pois. Ihmeelinen joululoma.

Otappa kuusesta kiinni, kun on aika viedä se ulos. Kopauta muutaman keran oikein kunnolla ja ravistele oksia. Ne neulaset tippuvat siihen yhteen kohtaan ja saa rikkalapiolla pois. Loput imuriin. Näin ei joka paikka ole niitä täynnä. Jotkut leikkaavat oksat irti ja pieniksi ja suoraan takkaan palamaan. Pelkkä ranka ulos.

No jokainen taaplaa tyylillään, eipä siinä mitään.Ihmetyttää vain tämä nykyinen kiire ja hosuminen. Meillä on kuusi ja kaikki koristeet Loppiaiseen ja sitten puretaan. On se joulu vaan niin kaunis. Pimeetä riittää vielä kauan, ennekuin valkenee kunnolla.

Hyviä viimeisiä lomapäiviä!
Anonyymi sanoi…
Katselin vielä kuvia jouluisesta kauniista kodistasi.Ihailen kauneuden tajuasi,kätevyyttäsi ja perheellesi omistautumistasi.
Voimia,varjelusta ja siunausta uudelle alkavalle vuodelle!
Anna-Maija sanoi…
Samaa olen ihmetellyt, että joulu aloitetaan kauhean aikaisin ja pistetään pakettiin heti tapaninpäivänä. Mutta nykyisinhän kaikki juhlitaankin "etukäteen" / aattona..
Sinulla on aina niin kauniita kuvia ja niissä mukava tunnelma. Iloa ja siunausta uuteen vuoteenne!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippuaa o

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liimailin etiketit

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu vielä pintaan