Siirry pääsisältöön

Pilvikirsikka kukkiessa






Pilvikirsikka on meillä hieman itseltä piilossa tontin kulmalla,
mutta valkoiseksi muuttunutta puuta ei voi olla huomaamatta.
Ja kuvia oon napsinut ahkeraa.



Tanner tömiSee iltaisin lasten leikkiessä naapurin lasten kanssa kirkoista, kissojajakoiria jne.
Täytynee siirtyä ulkoruokailuihin sillä eilen tuli aikamoinen hiekkakerrokset ruunalle tultaessa hiekkalaatikolla pyörimiseen jäljiltä sisälle.
Siitepölykauden takiakin komentona:
Kun tulette sisälle vaatteet vaihtoon ja suihkuun.
Aamuin illoin zyrteciä ja silti pikkupojat niiskuta ja aivastelevat,
silmien umpeen muurautumisrn onneksi estää.




Nurmikko on jo parin talven jäljiltä palanut ja maa tiivistynyt mönkkärallin myötä,
mutta totesin että näillä mennään, vielä ei muutamaan vuoteen hyödytä nurmikkoa laittaa uusiksi.
Sitä paitsi ei se ehtisi rempat alla ollakaan, 
sitä tarvitaan juurikin nyt :)




Marjatuomipihlajan eli saskatoon kuin myös tuomipihlajien kukkien
terälehdet leijailivat aamun tuulevireessä.



Saskatoon marjoja käytin ensi kertaa viime syksynä. 
Hyvä pehmentävä lisä mehuun, 
mutta ehkä tänä syksynä uskaltaudun kokeilemaan jotain muutakin.









Kesäpikkusydämet ovat aloittaneen kesäisen kukintansa. 💕




Maaka







Kommentit

Ihanasti kukkii ja on tosi paljon, tuleekohan kirsikoita ? ja minkä verran.
Meillä kukkii kirsikkapuu, yleensä sato on ollut tosi huono, en tiedä miksi ?
Maaka sanoi…
Pilvikirsikkaan ei kirsikka satoa tulekaan. Vanhempien pihassa suklaakirsikkapensas kukkii valkoisena, toivottavasti tulee hyvä sato. Pensas vai mitää suojata linnuilta, mutta mehiläisiä; ampiaisiin raskas verkko ei tehoa....

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Diy saippua ja nestesaippuaa

Olin syksyllä kansalaisopiston saippua kurssilla, ja tein urakalla useammanlaista saippuaa näiden kahden laadun lisäksi. Muutaman viikon päästä siitä tormäsin litran oliiviöljypulloihin 0,50e kpl, joten sitten pidin vielä saippuapajan kotonakin 😄 Meillä on suihkussa käytössä palasaippua. Ne on virkkaamissani pussukoissa, joissa niitä on kätevä käyttää ja sitten ripustaa hygienisesti kuivumaan. Näin korona aikana nestesaippua kului kovasti käsiä pestäessä ja ne myös kuivattivat käsiä. Joten päätin kokeilla onnistuisiko nestesaippua itsetehdystä palasaippuasta. Raastoin perusohjeella tehtyä palasaippuaa ja yhden hunajasaippouan lisäksi. Saippuaa oli muuten nautinto raastaa,  just täydellinen koostumus. Tutkin ohjeita netistä ja valitsin yksinkertaisimman. Koska vesi on nestesaippuassa se pilaantuva osa, keitin sitä vähintään viis minuuttia ja annoin jähtyä. Ohjeeksi tästä ei nyt sitten kuitenkaan ole, sorry! Oon tehnyt nyt kaks kertaa. Ekalla kertaa jotain litra vettä ja desi saippu...

Asuntovaunun maalausta

Syksyllä isännys ähisi eräänä iltana muutaman tovin ennen kuin sai vaunun liinojen, pyöreiden puukalikoiden ym avulla hinattua talliin. Ei riittänyt että otti pois renkaat, myös akselin joitui ottamaan pois alta että mahtui ovista sisälle. Tallissa se on odottanut kevättä ja innostusta. Lämpöiset päivät saivat innostuksen heräämään. Joten tämän vappuviikonlopun projektiksi otettiin vaunun maalaus. Hiomista ja teippausta. Pellikattomaalia ja sähkökäyttöinen ruisku. Valkoista ja harmaata.  Tässä vaiheessa näyttää aikastakin hyvältä!?! Vanhenenee ihan silmissä... hyvällä tavalla! :D Saa nähdä mikä on lopputulos. Kolmaskin väri tähän vielä tulee (+mustat listat). Arvaatko mikä? ;) Tältä näytti su illalla, kun ekaa harmaata kerrosta vedettiin. Päivällä sataneen valkoisen lumen ja harmaiden pilvien kunniaksi?  Tässä meidän inspiraatio kangas väritykseen: Vaaleanturkoosia tietenkin saa meidän vaunu viel...

Diy pyykkietikka

Mä oon jo jokin aika sitten siirtynyt käyttämään vallan pyykkietikkaa huuhteluaineen sijaan. Viime viikolla sen sijaan että olisin hakenut kaupasta valmiin tuotteen, tein netistä  kuinka sitä vois tehdä itte ja edullisemmin. Eipä tuo mitään rakettitiedettä ollut, haaste oli lähinnä mistä eteerinen öljy.  Mä halusin sitä heti ja muutenkin en oo pariin vuoteen tilannu mitään nettikaupasta, joten lähikaupasta pitäisi löytyä. Joku oli käyttänyt ihan saunatuoksuja, joten päätin aloittaa kans niillä. Mandariini ja greippi toimivat hyvin, paitsi luin sitten myöhemmin että sitrusöljyt ei oo pyykkikoneelle hyväksi.  Eilen piti tehdä lisää ja Rajamäen väkiviinaetikkaa lisäksi ostin Salmiakki tuoksuöljyn ( siinäkin on appelsiinia, huoks) Vielä on kokeilematta miltä salmiakkitipat puhtaassa pyykistä tuoksuu. Öljytipat kelluvat selvästi pinnassa, joten muistaa ainakin ravistaa ennen koneen lokeroon laittamista. Pulloihin liima...